Joulun yhteenveto

Mukava joulu takana. Tai siis vielä muutaman hetken edessäkin ;-)

Ei ehkä ihan sellanen kun mun ideaali-joulu ajatuksissa olis, mutta erittäin mukava kyllä. Vietettiin joulua sukulaisissa kera neljän pienen lapsen, ei siis sellaista rauhallista ja seesteistä joulua, joka mulla mielikuvissa siintää, mutta omalla tavallaan erittäin mukavaa joulua, sellaista meluisaa ja reuhakasta (onko toi sana ensinkään?). Ehtiihän sitä seesteistä sitten kun muksut tuosta kasvavat.

Tosin aatonattona Ape oksensi muutaman kerran, kuviteltiin jo joulun meidän osalta peruuntuvan. Mikä lie ollut, jäi muutamaan kertaan ja yhden päivän kuumepiikkiin. Räkäinen on kyllä edelleen.

Ja viime yönä Indy heräsi vaihteeksi kurkunpääntulehdukseen. Ei kulkenu taas henki. On ennenkin flunssan yhteydessä heränny haukkuvaan yskään henkeään haukkoen. Positiivista tässä on se, että ulkona on reilusti pakkasta. Ei muuta kun meidän makuuhuoneen ikkuna levälleen, pyyhe lattialle ikkunan alle (olivat luvanneet yöksi 20senttiä lunta :-D) ja vällyjen alle yhdessä neidin kanssa. Reipas neiti rauhottuu onneksi tosi nopeasti ja kylmä laukaisi pahimman ahdistuksenkin pian. Koska ikkuna jäi koko yöksi auki, huono puoli tässä oli se, että aamulla makuuhuone vastasi pakastinta :-D Mutta mitäpä sitä ei äiti lapsensa vuoksi tekisi.

Aamulla neiti vaikutti olevan ok, mitä nyt koko päivän oli vähän normaalia kiukkuisempi. Iltasella P sitten tajusi mitata kuumeen. Ja 4kymmentähän se taas näytti. No, neiti sai mennä nukkumaan meidän sänkyyn tänä iltana. Sillä seurauksella, että heräsi tunnin päästä yrjöömään koko sängyn :-(

Näin siis meillä jouluna. Nyt tapanin kunniaksi pyykkikone laulaa :-)

Mutta joulu ei siis tosiaankaan ole sairasteluista huolimatta ollut synkkä, kuten alkuun mainitsin. Lapsia eivät pienet taudit pysäytä. Joulu vietettiin aivan normaaliin tapaan. Sukulaisissa kävi joulupukki ja lahjoja toi aivan omiksi tarpeiksi. Ape sai toivomansa tietokoneen, star wars -shakin, Afrikan tähden, Nintendo-pelin... Indyllä toiveita oli kolme: GoGo-koira (sellainen patterilla kulkeva talutettava), mansikkahillo ja tarjotin. Hänenkin kaikki toiveensä toteutuivat + noin kakskymmentä muuta, joita ei huomannut edes toivoa ;-).

Pari päivää neiti on kulkenut viimeisen päälle laitettuna, uusissa meikeissä, korkokengissä, pikkujakussa, käsilaukussa, koiraansa taluttaen :-) Ja herran kanssa on isä, vaari, kummitäti ja kaikki muutkin joutuneet pelaamaan vuoronperään.

Minäkin olen tainnut olla superkiltti, kun sain viimeisen päälle upean sykemittarin pukilta. Sen siivittämänä tuli tänään vedettyä ennätyslenkki. Mieletön fiilis!

Kaiken kaikkiaan siis vastoinkäymisistä huolimatta oikein mukava ja leppoisa joulu!

Ja arjen puolellehan tässä jo taas siirryttiin. Onneksi loman merkeissä!
Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

Joulukoristeita hoitajille

Kuvia lupaamistani joulukoristeista. Ihan vaan siksi, että olen näistä niin ylpeä. Kerrankin onnistuimme lasten kanssa askarteluissa (- siis lapsethan osaavat kyllä, ongelma on yleensä äidissä).

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Yes yes yes

Äiti on tänään loputtoman onnellinen poikansa puolesta!

Vietettiin juuri päiväkodin joulujuhlaa - ja meidän poika ESIINTYI!! On jännittäny esiintymistä pari viimeistä vuotta niin, että ei ole meinannut suostua tulemaan koko juhlaan (- aivan, käsittämätöntä munkin mielestä, mutta hän tuntuu olevan ääritunteiden ihminen - kehen lie tullut, ei ainakaan äitiinsä ;-D).

Tänäkin vuonna keskustelut alkoivat samaan sävyyn. Jo viikko sitten alkoi käymään puhe siihen suuntaan, että esiintyminen jännittää eikä ehkä halua koko juhlaan.

Viikon varrella asiasta sitten puhuttiin noin tuhanteen kertaan ja kokeiltiin kaikkia mahdollisia lähestymistapoja vuoronperään P:n kanssa. Joko se tuotti tulosta tai sitten vaan jotain tapahtui. Tänään hän jo kenraaliharjoituksen jälkeen ilmoitti, että pitää erittäin epätodennäköisenä, että EI uskaltaisi esiintyä. Hän kertoi, että jos häntä rupeaa jännittämään, hän vetää syvään henkeä ja olo helpottaa heti :-)Rooliksikin oli kuitenkin tippunut melkoisen tärkeä Joosefin rooli (tosin ilman vuorosanoja, kuvaelma oli lyhennetty versio, jossa vain lauletaan Heinillä härkien).

Ja niin sitten tapahtui. Sinne Ape käveli selkä suorana, paimensauva kädessä, äidille peukkua näyttäen. Ja äidiltähän pääsi tietysti itku :-) Osallistui vielä muutamaan muuhunkin ohjelmanumeroon, joista hurjimmaksi äidin mielestä nousi ehdottomasti kahden muun lapsen kanssa esitetty laulu!!

Indyhän on esiintynyt aiemminkin ilman ongelmia, omilla ehdoillaan tietysti. Jos hänen mielestään esitys on typerä, hän seisoo keskellä liikuttamatta eväänsäkään :-D Tänään niin kävi yhden laulun aikana, kertoi jälkikäteen, että hänen mielestään laulu oli tyhmä.

Tästä on hyvä jäädä odottamaan jouluaattoa, enää viikko!

Huomioita

* Prinsessa on prinsessa, vaikka voissa paistais. Neidistä on tullu nyt yhtäkkiä kertakaikkiaan NIIIIN neiti. Eilen hän pukeutui Prinsessa Ruusunen- mekkoonsa, laittoi tukkaansa äidin ISON 80-lukurusetin, hiukset niskasta nutturalle, punaisen vyön mekon päälle ja äidin 80-lukukorkkarit jalkaan. Ja kertoi olevansa Maria Lund :-D (Kyllä, meillä katsottiin eilen Obladii-ohjelmaa)

* Tänään meille oli tulossa vieraita, neiti puki päälleen harmaat pillifarkut, vihreän paidan ja vaaleanpunaiset jakun. Unohtamatta tietenkään kenkiä, ne olivat tänään kangastossut :-)

* Neiti on myös nykyään vallan kova askartelemaan. Tänään hän istui pitkään pöytänsä ääressä viivottimen ja kynän kanssa. Kun menin katsomaan, ajettiin minut pois, kun kyseessä oli yllätys. Ihan tarkkaan minulle ei sitten myöhemminkään selvinnyt, mitä oli välineillä tehnyt, mutta tyytyväisenä (tosin parin itkun jälkeen, kun homma ei toiminut ihan niinkuin oli kuvitellut) tuli esittelemään suorakaiteen muotoista paperia, johon oli päälle liimattu (ja teipattu, kun liima ei pitänytkään) samanmuotoinen leivinpaperin pala. Leivinpaperiin oli piirretty ihmishahmo ja siitä oli tehty narun kera ripustettava koriste. ♥ ♥ ♥ Omien lasten tekeleet on aina niin kertakaikkisen suloisia ja hellyttäviä. On niin surullista, että jokaista niistä ei voi säästää.

* Herra sen sijaan on niin iso poika nykyään, että ihan kauhistuttaa. Äidin apulaisena hyöri tänään puoli päivää, kun oli vieraita tulossa. Kaksin leivottiin joulutorttuja (ja hänestä oli ihan oikeasti jo itsekin tekijäksi eikä vain äidin riesaksi), imuroi olohuonetta (siinä tosin jaksaminen loppui äidin mielestä turhan lyhyeen ;-D), siivosi ja järjesteli paikkoja, toi ja vei tavaroita pyynnöstä.

* Kun aika kävi pitkäksi vieraita odottaessa, ehdotin hänelle, että lukisi jotain, jotta aika kuluisi nopeammin. Hän kävi hakemassa lintukirjansa (jossa siis vain lintujen kuvia ja nimiä) ja siirtyi sängylleen lukemaan. Tuleva lintubongari?

* Äiti sai taas olla niin valtavan ylpeä pojastaan, joka ei millään tavalla ihmettele tai kummastele erilaisia ihmisiä. Juteltiin isännän kanssa ystäväperheen pojasta, jolla on jonkinasteista kehitysviivästymää. Ape istui vieressä ja kysyi vain: "Saako Jesse (nimi muutettu) sitten eskarissa oman apuopen?"

* Äiti on myös onnellinen siitä faktasta, että meidän perheessä ei kaverin sukupuolella ole väliä. Tytöt ja pojat tulevat eriomaisesti juttuun Apen kanssa (ja taitaapi kuulemma päiväkodissa jo muutama meidän hajuherneeseen olla rakastunutkin ♥ ) ja Ape muokkaa leikkinsä kaverin mukaan. Toistaiseksi kelpaavat aivan yhtä hyvin leikkeihin PetShopit ("Ne on niin söpöjä") kuin Bakuganitkin. Voi kun tämän saisikin säilytettyä, mutta yhteiskunta tekee kyllä koko ajan työtään meidänkin perheessä :-( Kyllä meillä jo tunnetaan tyttöjen ja poikien leikit, valitettavasti.

* Joulua odotetaan kovasti, mutta Apen odotukset ovat kovinkin realistiset. Tai ainakin yrittää itseään psyykata. Kävivät keskustelua Indyn kanssa, kun totesivat yhdessä, että Apen Nintendon Mario-peli on kadonnut. Ape totesi, että voi olla jouluna, että hänellä on uusi Mario-peli. Totesi kuitenkin useilla eri tavoilla perään, että ehkä mahdollisesti mutta todennäköisesti ei kuitenkaan :-)

Nyt on tämän äidin aika lähteä nukkumaan, huomenna on herätys kello kuusi ja uusi viikko edessä (jonka päätteeksi pitäisi juosta 10km. Uh!)!

Pakkasviikkoa kaikille!

LUNTALUNTALUNTALUNTALUNTA

Kerta se on ensimmäinenkin, että meillä täällä Helsingin keskustassa on lunta enemmän kuin missään muualla Suomessa (tänään viimeisen lumipyryn jälkeen mitattuna 49cm Kaisaniemessä). Ja lunta onkin sitten enemmän kuin ikinä aiemmin ennen joulua - tai ainakin vuoden 1965 jälkeen (silloinko mittaukset alkoivat?).


Pitihän tämäkin tänne kirjata, jotta lapset muistavat aikanaan.

Juuri naureskelimme tänään toisen äidin kanssa, että meidän lapset saavat aivan väärän kuvan Helsingin keskustan talvista, tämä kun on jo toinen tällainen superluminen talvi peräkkäin. Edellisen kerran taisi tosin lumi tulla vasta seuraavan vuoden puolella.

No, seuraavat pari päivää taitavat tarkoittaa, että voipi uimarengas on tarpeen. Pari kolme päivää muutaman asteen verran plussalla ja Helsinki muuttuu kauniin valkoisesta loskaiseksi, mustaksi taistelutantereeksi.



Peukut pystyssä, että hieman pakastuu.

ps. Kuvat on lainattu Yle:ltä ja IltaSanomien sivuilta,eivätkä välttämättä ole juuri tämän talven kuvia.

Joulu se tulla jolkottaa

IHANAA, Joulukuu! ♥ ♥ ♥

Äiti on niiiiiin jouluihminen ja tartuttanut sen myös lapsiin ( - isäntä kyllä puistelee päätään, mutta sopeutuu sitten). Joulukoristeet on saatu esiin joulukuun alun kunniaksi. Joulukalenterit tietysti haettiin kaupasta jo viime viikolla (Ape valitsi Pet Shop-kalenterin, neiti olisi saanut saman mutta halusi Keiju-kalenterin!!) ja nyt seinällä riippuvat myös pussukat joulutontulle tarkoitettuja lahjatoivekirjeitä varten. Viime vuonna tällaiset paperiset pussukat tulivat "lahjaksi" Sampo Pankista lapsille eikä äidin auttanut kuin jatkaa perinnettä tänä vuonna. Ja ensimmäiset toivekirjeetkin ovat jo lähteneet kohti Korvatunturia. Tontut siis ovat todistettavasti liikenteessä. Isinkin toive on siirtynyt tontun matkaan (Apen kirjoittamana: "Isile mustia sukkia - ja paljon" :-D)

Meillä on muuten niin ihana tonttu, että jättää käynnistään jälkiä. Joka kerran kun nappaa toivekirjeen mukaansa, jättää pussukkaan tilalle "hyviksiä". Ja arvatkaa jätetäänkö meillä lahjatoiveita aika monesti ennen joulua?

Näiden lisäksi jouluun on valmistauduttu joulutorttuja tehden (ja kaikki tietyti jo syötynä), piparkakkuja syöden (niitä parhaita = Annas), glögiä juoden, kynttilöitä poltellen ja joululauluja kuunnellen.

Kaiken kaikkiaan siis Erittäin onnistunut viikko, juuri sellainen kuin olin etukäteen suunnitellutkin. Että Ape tulee sanomaan:" Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä enkä keksi mitään".

Joulun hengessä tein myös päätöksen, että lahjat päiväkodin hoitotädeille teemmekin itse. Olin suunnitellut ostavani MAKEEdesignin pussukoita, mutta totesin (vaikka nekin ihania ovat), että ehkä on kivempi antaa jotakin itsetehtyä. Onnistuin löytämään erinomaisen idean Sinellistä, mutta toteutus onkin sitten toinen juttu :-D Käsityöihmisiin kun kukaan meidän perheestä ei oikein lukeudu (Indy tosin onneksi näyttää jo nyt jonkinasteista lahjakkuutta siihen suuntaan). Joka tapauksessa ajatushan on kuitenkin tärkein - ja toki lisään pakettiin tuosta naapurin Chjokosta muutaman ihanan suklaan, jottei ihan käsitöiksi mene. Laitan kuvia askarteluista myöhemmin, kunhan ne ensin tuosta valmistuvat. (Tulihan monta mainosta tähän väliin, mutta hyvästä syystä kaikki!)

Ihanan rauhallinen viikko. Ainoat ylimääräiset hommat ovat olleet ne edelleen jatkuvat juoksulenkit. Ja tylsyytenä kipeät jalat (pirun penikat alkoivat taas kiusata kovasta vastaantaistelusta huolimatta) :-( Mutta tänään unohdetaan ne ja keskitytään viettämään rauhallista sunnuntaita, jonka paras puoli on se, että vielä huomennakin on koko perheellä vapaapäivä!

ps. Kerroinko muuten jo, että taloyhtiön pihassa on ollut iso, valaistu joulukuusi jo useamman viikon? Niin tunnelmallista! Ah!

pps. Tänäkään vuonna en askartele joulukortteja, joten niitä ei nytkään kukaan saa. Sorry! Ajatuksissa kuitenkin olette kaikki ihanat ihmiset!

Aktiviteettia kerrakseen

Onpas ollut viikko, ihan kaikin puolin.

Lähtien siitä, että lapsilla oli tällä viikolla kolme päivää putkeen hoitoa. Tämä on meidän perheessä melko poikkeuksellista.

Sen lisäksi maanantaina päiväkodin jälkeen oli Apella kaverisynttärit. P oli iltavuorossa, joten minä menin töihin tyypillisesti seitsemäksi, jotta pääsin lähtemään kolmelta ehtiäkseni neljäksi päiväkodille. Siitä kävelimme tavalliseen tapaan reilun puoli kilometriä kotiin karmeassa tuiverruksessa (pirun kylmä, osa reitistä on aivan meren rannalla), pikapikaa ruokaa pöytään, uudestaan vaatteet niskaan ja molempien kera jälleen tuiverrukseen. Ape juhliin, Indyn kanssa takas kotiin ja hetken päästä jälleen vaatteet päälle, Apea hakemaan ja vauhdilla kotiin, koska iltapala-aika oli jo ohi ja lasten olisi jo pitänyt olla hammaspesulla.

Tiistaina Apen haki päiväkodista kaverin äiti ja menivät yhdessä kaverille kylään. Tulin itse vasta vähän myöhemmin töistä (jälleen tuulessa ja tuiverruksessa), käännyin kotona ja lähdin hakemaan Apea kylästä, bussilla tietysti kun autoa ei ole. Kotiinpäin tilasin kyllä taksin :-)

Keskiviikko oli sentään ihan normaali hoito-/työpäivä, lukuunottamatta tuulta ja tuiverrusta. Raahasin lapset kahdeksaksi hoitoon. Olivat tosin jo niin väsyneitä alkuviikon touhuista, että eivät meinanneet raukat sängystä ylös päästä :-( (Okei, myönnän, väsymys alkoi jo sunnuntai-illasta ja vika oli minun, koska annoin lasten katsoa Tanssii Tähtien Kanssa, vaikka normaalisti ovat siihen aikaan jo unten mailla). Illalla ei onneksi ollut ohjelmaa.

Torstai olisi ollut vapaapäivä, mutta juoksuharrastuksen aiheuttamien jalkaongelmien vuoksi aamupäivällä oli itselläni varattuna fysioterapia. Hyödyntääkseni jokaisen hetken juoksin hoitopaikkaan ja takaisin, kun lenkkiäkin pitäisi jossakin välissä ehtiä tehdä. Tuuli ja tuiverrus olivat onneks sillä hetkellä katkolla. Ja kun pääsin kotiin, totesin, että siivottavakin joskus olisi. Tarjosin vaihtoehtoja P:lle, hän voisi siivota kotona tai lähteä lasten kanssa jaloista ulos, muksut halusivat Kaisaniemeen mäkeä laskemaan. P valitsikin yllättäen siivoamiseen, joten lähdinkin vielä kolmannen kerran pihalle, tällä kertaa tosin sen verran vaatteisiin kietoutuneena, että kylmä ei päässyt yllättämään. Ei tuo Stigan raahaaminen kilometrin päähän mäkeen tosin nautintokaan ollut ;-)

Ja viime yönä sitten alkoikin neiti Indy yskiä *huoh*. Valitteli keuhkoja ja kampesi aikuisten sänkyyn jo ennen puoltayötä. P uhrautui ja nukkui -huonosti- Indyn vieressä, koska hänellä oli tänään päivä vapaata, meni vasta yöksi töihin.

Hullu mieheni raahasi vielä väsyneenä tänään lapset uimahalliin, koska oli mennyt sellaisen heikkona hetkenään lupaamaan edellispäivänä. Kun meidän perheessähän lupaukset PIDETÄÄN. Indyn yskäkään ei ollut tänään päivällä kovin paha, sitä ei siis voinut käyttää tekosyynä. Toivotaan, että kosteus laukaisi koko homman, ainakaan vielä ei ole tänä iltana aloittanut yskimistä *kop kop* (tällä manasin nyt itselleni varmasti koko ensi yön valvomisen). Ja jopa Apen hengenahdistus helpotti uimahallilla hetkeksi ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen! (tähän ei siis lääkekään tunnu purevan) Muutamme siis ehkä asumaan uimahallille ;-)

Pari tuntia sitten P-raukka lähti pitämään itseään väkisin hereillä läpi ensi yön työmaalla kun minä jäin päivystämään lapsia viikonlopuksi.

Minulla ja lapsilla olisi huomenna vuorossa joulukalentereiden metsästys ja sunnuntaiksi on auto vuokrattuna, jotta päästään käymään Hämeenlinnassa uuden mummolan tupareissa.

Kaiken kaikkiaan tällainen ylenmääräinen touhu ei ole hyväksi ihmiselle, mutta tässä pakkasessa eestaas juostessa se on vielä epämiellyttävämpää. Vaikka vasta reiluun kymmeneen miinusasteeseen päästiin, tuntui se tuulen kera (ja yhtäkkiä leudon syksyn jälkeen) hurrrrjan kylmältä. Huh!

Josko tämä tästä ennen joulua rauhoittuisi. Ei ole meidän elämää tämä, ei. Ja toivottavasti sen voin myös lapsilleni opettaa. Juuri tällä hetkellähän slow living on in. Oli muotia tai ei, sopii minulle. Voin pakon edessä luopua siitä hetkeksi, mutta viikko kerrallaan on maksimi. Ensi viikon kalenteri siis tulee näyttämään lähinnä tältä: (no okei, olen neljä päivää töissä ja lapset kaksi hoidossa, mutta unohdetaan ne pakolliset)


Mukavaa viikonloppua ja yhtä tyhjää tulevaa viikkoa myös teille ;-)!

Viisaita ajatuksia

Tiedättekö sen tunteen, kun lapsesi toteaa mielestäsi jotain mielettömän fiksua, ihanaa, söpöä, hauskaa tai muuten vain tärkeää ja ajattelet, että tämä pitää muistaa laittaa ylös.

Ja kun sitten istut pöydän viereen... tyhjää täysi... ei ajatuksen ajatusta... Ärsyttävää!!

Nyt olen sentään muistanut aika monta tapahtunutta juttua siihen asti kun P on tullut töistä, jolloin olen edes ehtinyt ne hänen kanssaan jakaa. Yleensä kun unohdan ne jo ennen sitä ja kuulumiseni menevät suunnilleen näin: "Ape/Indy sanoi tänään jotakin älyttömän hauskaa... Odotas, mihin se liittyi... Ei helkkari, en mä taaskaan muista"

Kokeilen nyt kuitenkin, josko tällä kertaa jotakin palautuisi:

Päiväkodista toissapäivänä tullessamme Ape kertoi, että eräs hänen päiväkotikaverinsa jää joskus jumiin sanoihinsa, saattaa todeta tosi monta kertaa peräkkäin "jos, jos, jos, jos...". Kerroin hänelle, että sitä kutsutaan änkyttämiseksi ja toisilla ihmisillä on sellainen vika, jolle eivät itse voi mitään. Muistuttelin vielä, että eihän hän vaan koskaan toiselle tällaisessa tilanteessa naura, koska toisen voi tulla paha mieli. Ape (varmasti myös rehellisesti) vastasi, ettei ole nauranut. Matka jatkui ja Ape kulki mietteliäänä eteenpäin. Hetken päästä totesi: "Mutta äiti, kyllä täällä olis tylsä olla, jos me kaikki oltais ihan samanlaisia." ♥

Samaisena iltana älykäs poikamme haasti jälleen äitiään, kun iltapalapöydässä katseli maitotölkkiä ja kysyi: "Äiti, mitä tarkoittaa luomu?" No, äiti parhaansa mukaan kertoi siitä, että eläimet saavat olla vapaasti toisin kuin tehomaataloudessa ja saavat vain täysin puhdasta ruokaa. Ape vaikutti ymmärtävän, kananmunista puhuttaessa mielikuva vapaana kulkevista kanoista kuulemma jopa nauratti häntä. Indy istui siinä vieressä koko tämän ajan ja ajattelin sitten kerrankin ottaa myös hänet mukaan keskusteluun ja kysyin, oliko hän ymmärtänyt yhtään mitä puhuimme. "En mä teitä kuunnellu, mä istuin tässä rauhassa syömässä iltapalaa!". :-D ♥

Päiväkodissa tämä samainen neiti oli hoitajien mukaan todennut poikapuoliselle kollegalleen ulos lähdön hetkellä: "Lopeta nyt toi sählääminen ja laita ne vaatteet päälles, että päästään ulos" :-DD ♥

Isänpäivän iltaa

Kohta se on taas tämäkin viikko ohitse. Sääli, oli kaikenkaikkiaan erittäin mukava viikko. Jos nyt ei lasketa perjantaita, lauantaita ja vielä vähän tätäkin päivää, jotka menivät omalta osaltani juhlien jäljiltä hieman käsille. Ei sovi vanhalle juhliminen, pahoinvointi kestää monta päivää.

Onneksi ei sentään niin pahana, ettei tänään olisi voinut lasten kanssa aamutuimaan heidän isukilleen hedelmäsalaattia sänkyyn viedä. Hedelmäsalaattia siksi, että yksinkertaisesti pää ei vain toiminut kahtena edellisenä päivänä, jotta olisin tajunnut "oikeaakin" aamupalaa kaupasta varata.

No, alkoi terveellisesti isänpäivä ja lapsetkin mielissään salaattia tekivät, pystyivät osallistumaan kivasti.

Indy tosin teki juuri tänä aamuna nukkumisennätyksen, olimme ehtineet jo lähes koko salaatin saada valmiiksi kun lopulta puoli kymmenen jälkeen sängystä ilmestyi. Oli tosin kovin levoton koko viime yön, mitä lie unia nähnyt, joten ei ihmekään että väsytti.

Aivan ihanan kortin oli neiti isille päiväkodissa piirtänyt ja leikannut. Karhu siinä sydäntä halasi (päiväkotiryhmän nimi on Karhut) ja sisälle hoitajat olivat keränneet Indyn kommentteja isistä:

"Iskä on aika hölmö kun se antaa kaiken periksi"
"Iskällä on silmälasit ja karvoja niinkun iseillä aina on"
"Iskä antaa herkkuja aika paljon vaikka ei oo herkkupäivä"
"Iskä ei tykkää leikkii piilosta, pelataan aika usein Chokoa"

Ape taasen oli askarrellut 30 palan palapelin omapiirtämästään kuvasta. Se tosin on vielä kokoamatta, oli hieman haasteellisesti leikattu ;-)

Toinenkin merkittävä merkkipaalu päivään (isien juhlan lisäksi) mahtui: Koska olin tosiaan varautunut hieman puutteellisesti ruokapuoleen (ihan jo siitäkin syystä, etten yleensä tuota ruokapuolta juuri huolehdi ja tänään olin luvannut hoitaa sen alusta loppuun omana lahjanani rakkaalle aviomiehelleni), puuttui pakastimesta tekemääni suklaafondantiin kuuluva vaniljajäätelö.

Lähetinpä siis muksut keskenään kauppaan jäätelöä hakemaan. Kauhistuneille tiedoksi, että vaikka Helsingin keskustassa asutaankin, pääsee meiltä korttelin toisella puolella oleviin lähikauppoihin ilman ainoatakaan kadunylitystä ja Ape näitä reissuja on omasta halustaan jo useamman tehnyt.

Niin sitten lähti kaksi innokasta kauppareissulaista, isommalla reppu selässä, pienemmällä kolikot taskussa, molemmilla varalta kännykät povitaskussa, vierekkäin taivaltamaan Siwaa kohti:-) Hienosti oli reissu mennyt, ilman apua olivat pärjänneet ja vasta juuri ennen kotiporttia raporttia soittivat :-)

Nyt sitten vielä kylpy lomaviikon lopetuksen kunniaksi (siis lapsilla) ja sitten odottamaan Kuorosodan ja Tanssii Tähtien Kanssa alkamista (siis lapset tietenkin odottavat, en minä ;-D)!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Omaa napaa

Nyt täytyy tämän äidin mennä hieman itseensä ja todeta, että on tässä mennyt viikko niin omaan napaan tuijottaessa, että ei ole juuri lasten kanssa ehtinyt olla saati heidän toimiaan havainnoida.

Sen verran kyllä, että ovathan nuo tuossa olleet - ja aivan äärettömän kiltisti, koska hermo ei ole mennyt kertaakaan omiani touhutessa. Ihania lapsia siis.

Mutta vaikka olisin ollut fyysisesti läsnä, en ole juuri tainnut sitä psyykkisesti tehdä.

Okei, ehkä tää yksi viikko sallitaan, olenhan kuitenkin viimeisen kuusi vuotta (ja enemmänkin jo, vanhempihan on jo kohta puolikkaan yli) aikalailla 110%:sti nappuloihin sitoutunut ja heidän elämäänsä osallistunut.

Lupaan, että ensi viikolla alkaa taas normaali elämä. Nyt on vain tämän perheen äiti seonnut kahdesta asiasta: aikuisten naamiaisista ja juoksemisesta. (Toinen näistä toivottavasti jää ensi viikollakin meidän elämään, mutta vähän vähäisemmässä määrin)

Siis, työpaikalla järjestetään huomenna Halloween-partyt vähän jälkijunassa ja innostuin lapsen lailla siitä mahdollisuudesta, että saan kerrankin pukeutua. Paljonhan ei vaadi tehtä tästä akasta noita-akkaa, mutta kummasti tuota tilpehööriä tuntuu ympärille kerääntyvän ;-D On nahkahousua ja korsettia (nehän ne noita-akalle kuuluvat?? :-D), violettia peruukkia kera noitahatun, hurjat meikit suunnitteilla (toteutus onkin toinen juttu, heh) ja tietysti kynnet sävy sävyyn hämähäkki- ja seittikoristeluin. Äitikin siis leikkii :-D

No, tuo juhla on huomisen jälkeen ohi, toivottavasti onnistuu. Juokseminen onkin sitten vähän pidempi projekti.

Eräs "rakas" sukulainen kun oli sitä mieltä, että tämä sohvaperuna (jolla siis ei käytännössä ole koskaan vapaa-aikaa, kun ukko-kulta on sen verran töissä kummallisiin aikoihin) pitää saada liikkeelle ja ilmoitti Helsinki City Runiin toukokuussa juoksemaan puolimaratonin. Jep jep, en siis ole juossut kahteenkymmeneen vuoteen ja tarkoitus oli aloittaa se sitten, kun lapset ovat sen ikäisiä, että ne voi jättää keskenään kotiin. No, haastettahan en jätä ottamatta vastaan, vaikka monen muunlaista hankaluutta sen vastaanottaminen elämään teettääkin seuraavan puoli vuotta. (Kaunis kiitos P:lla siitä, että on luvannut sietää kaiken menemisen tänä aikana)

Nyt on sitten treeniä seitsemisen viikkoa takana ja arvata saattaa, että paikathan tässä iässä alkaa pettää. Siispä olen nyt juossut lenkkien lisäksi lääkärillä ja fysioterapeutilla pystyäkseni jatkamaan. Tilanne näyttää onneksi kohtuulliselta ja toivoa on, ettei tässä joudu pyyhettä vielä ainakaan kehään heittämään.

Ja uskomatonta kyllä, olen saanut itsestäni irti sen viisi kertaa viikossa ovesta lähtemisen, vaikka usein se onkin sitten vasta puoli kymmenen aikaan illalla, kun P tulee töistä ja lapset on nukkumassa.

Siis vapise, SUKULAINEN, lähtöviivalla nähdään!!!

Mutta siis näissä ajatuksissa tämä viikko, muu perhe lomailee!
Ensi viikolla toivottavasti uudet (tai siis muutKIN) ajatukset!

Mikä musta tulee isona?

"Musta tulee isona poliisi. Ja mä otan sit välineeks moottoripyörän, en autoa. Koska moottoripyörällä pääsee niin lujaa." - ei, tätä ei ole todennut perheemme poika vaan rakas prinsessamme :-) Mistä ihmeestä hän on ymmärtänyt, että moottoripyörät kulkevat lujaa?

Ja meidän nuori miehemme siis kertoo samasta asiasta seuraavaa:
"Mä ajattelin, että musta tulee aikuisena koululainen" *virnistys*
Ä: "Eiks mielummin opettaja, kun sitten olet ollut jo pitkään koululainen?"
A: "Joo, koska sitten mä tiedän IHAN kaiken maailman asioista"

Totesi kyllä juuri tätä hetkeä aiemmin, ettei aio opiskella yhdeksän pakollisen vuoden jälkeen enää mitään, koska jo se on NIIIIIN pitkä aika. Aikoo siis tällä logiikalla täysoppineeksi yhdeksässä vuodessa :-)

No joo, näitä toiveita ja haaveitahan on joka päivälle, tässä vain tämänpäiväinen keskustelu.

Mielenkiinnolla odotan mitä näistäkin lapsista lopulta tulee.

Viides toden sanoo

Se oli sitten neljäs ja viides alle vuorokaudessa. Hampaita nimittäin. Maitohampaita. Irronneita sellaisia. Herra Eskarilaisella.

Kyllä näitä kahta odotettiinkin. Edellisten lähdöstä on jo aikaa, alarivissä komeilee kolme rautahammasta, mutta ylärivin kaksi keskimmäistä ovat keikkuneet pienen juuren varassa jo varmaan pari viikkoa. Irti ei ole halunnut niitä kiskoa, siispä olemme antaneet olla. Hauskan näköistä on ollut, kun ei oikein pysty kunnolla puhumaan ja hampaat ovat törröttäneet ulospäin kuin oravalla (tosin pienet nököthän nuo, ei oravan hampaiden veroiset).

Sunnuntaina lähti ensimmäinen ja Ape jo odotteli, josko toinenkin putoaisi samana päivänä. Ei irronnut. Esille haettiin Indyn avustuksella mini-mini-tonttuhattu, joka on meillä toiminut pussukkana hammaskeijun varalle. Illalla Ape oli nyytin työntänyt tyynyn alle ja aamulla ensimmäisenä sitä (mun vieressä nukkuneena) kaivoi esille. Ei ollut keiju käynyt (Auts -ÄITI!). Ei ollut tainnut keiju löytää Apea väärästä sängystä tai oli ollut niin kiireinen, ettei ollut ehtinyt tänä yönä tai oli jäänyt odottelemaan seuraavan putoamista. (Äiti on aina ollut selitysten mestari).

Kun sitten eilen tippui toinenkin, tekstiviestillä Ape raportoi heti äidillekin töihin: "hamas lähti". Ja oli sitten ilakoidessaan heilunut sen verran, että kyseinen hammas oli livennyt kädestä - ja HÄVINNYT jonnekin kodin nurkkiin!

Tietenkään hätä ei edelleenkään ollut suuri, kun apu oli lähellä: Kehotin Apea kirjoittamaan hammaskeijulle lapun, jossa kertoo toisen hampaan hukkumisesta, toinenhan oli edelleen tallessa. "TOINEN HAMAƧ ON HUKAƧA. HAMAƧKEIULE. T: APE" ja alareunassa vielä varmistuksena "HUKAƧA ♥". Kääntöpuolella vielä tarkennuksena "TOIƧITKO KIVANJUTUN" - ja söpö pupu.

Illalla oli isän kanssa sängyssä keskustellut, kuinka ei hammaskeijua ole olemassa. Ja hetken päästä kysynyt, että mitähän hammaskeiju hänelle tuo. Hellyyttävän ihania nämä tämän ikäiset. Lapsenusko alkaa jo hiukan horjua, mutta ei vielä, ei vielä.

Rakas poikani, usko vain niin pitkään kuin pystyt! ♥ ♥

(Keiju toi kaksi euroa per hammas ja kivana juttuna muutaman auto-tarran lisäksi. Kyllä meillä on mukava hammaskeiju ;-) )

Naninuu

... on Apen hellittelysana äidille ja isille. Tarkoittaa "äiti on ihana ja isi on ihana". Ja samaan kuuluu vielä tulla kainaloon halittavaksi. Ihana poika ♥

Meidän Naninuumme on nyt sitten ollut kipeänä viime postauksesta asti *huoh*. Päivisin lupaa kuumeetonta, alkuiltaan mennään ihan normaalilömmöillä, sitten alkaa taas nousta. Tähän aikaan illasta kuumetta jo 38,4, viime yön saldo oli 39,8 :-(

Muutama päivä taitaa siis edelleen kotosalla kulua. Tosin tällä kertaa isäntä jää lasten kera, äiti pakenee töihin.

Viime yö oli taas raukalla aika helvetillinen. Hereillä taidettiin jälleen olla kolme-neljä tuntia (kuten edellisenäkin yönä), parhaaseen aikaa tietysti kahden ja viiden välillä. Limaa nousee maate mennessä niin, että järkyttävä yskä jyskyttää tuntikausia - kunnes lopulta helpottaa oksennuksen myötä. Tätähän tämä räkätaudin sairastaminen on meidän pikkumiehellä ollut aina. Huimauksen lisäksi siis oksentelua. Cool. Not.

Muuten elämään voisi kuuluakin ihan hyvää. Aikuisväki vietti eilen isännän synttäreitä (täysiä kymmeniä) kaksistaan ravintolassa alkuillasta, kun ihana paras ystävä tuli tauteja uhmaten katsomaan muutamaksi tunniksi kakaroiden perään ♥ Jos Ape olisi ollut kovin kipeä jo illalla, emme tietenkään olisi lähteneet, mutta tuolloin ei vielä vaikuttanut ihan niin pahalta kuin sitten yöllä oli.

Olisihan se mukavaa, jos virus jo jättäisi lapset rauhaan! Toistaiseksi pärskintä kuitenkin jatkuu.


Terveempää (taipuuko tämä sana tosiaan näin?) viikon aloitusta muille!

Sairastupa jatkuu

Kuten epäilinkin, se on sitten miesväen vuoro nyt.

Apella nousi eilen kova kuume, mielenkiinnolla odottelen, miten pitkään tämä jatkuu.

Apella ei ole tapana kuumeilla ihan yhtä pahasti kuin siskollaan eikä sillä ole koskaan ollut yhtä pitkäaikaistakaan kuin neidillä, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Mutta... näyttäisi siltä, että herra on alkanu keräillä näitä viruksia tuonne aivokuorelleen :-( Edellinen flunssaoireilu pari kk sitten aiheutti viikkojen huimausta, pyörrytystä ja päänsärkyä. Olin jo viemässä herraa magneettikuvaukseen, kun olin sen verran huolissani pitkittyneestä oireilusta, kunnes kuulin, että ainakin enterovirus aiheuttaa tällä hetkellä just ton tyyppistä oireilua. Ei varsinaisia aivokalvontulehduksen oireita vaan tuollaista kummallista epämääräisiä.

Jep, ja nyt mennään sit taas. Saa nähdä montako viikkoa huimailu ja päänsärky nyt kestää.

No, Apen toive ainakin toteutuu: Saa nukkua seuraavat yöt vuoronperään meidän vieressä. Aikuisilla siis selät kipeänä patjalla nukkumisesta :-)

Ja Indy sitten. *huoh* Mihinhän sen vois sulkea muutamaks päiväks, johonkin juoksupyörään? Ai taivas, että se alkaa olla hiukkasen haasteellinen :-) On taas vedetty amfetamiinia ihan urakalla, aivan järkyttävillä kierroksilla koko ajan. No, onko tuo ihme, on ollu kotona kaks viikkoo, kyllä siinä alkaa käydä kierroksilla rauhallisempikin tapaus.

Ei sekunninkaan pysähdystä päivän aikana, edes ruokapöytään ei ehdi pysähtyä. Se pitää hoitaa noin viidessä osiossa, kun pitää välissä käydä vessassa ja järjestämässä ja leikkimässä ja pukemassa ja - ja - ja --- (Kaikkihan toki tietää, että meillä istutaan pöydässä siihen asti kun syödään ja kun pöydästä noustaan, se on sitten finito ja ruuat korjataan edestä pois- jep jep ;-D)

Itsekseen kävi juuri tuossa seuraavan keskustelun (katsoessaan pöydällä olevia kurkkupastilleja, joita olen itselleni ostanu): "Onko ne salminakkia? Onks typerä iskä taas ostanu salminakkia vaikka se tietää, ettei me tykätä siitä?"... matka jatkuu ja pupisee mennessään itsekseen pää kallellaan: "Mä meen sanoon sille iskälle, ettei enää ikinä saa ostaa salminakkia, se on ihan typerää...". Ja siis missään vaiheessahan ei ehtinyt isän luo, kun tuli jo muita asioita mieleen.

No, nyt olis mun vuoro ja aika viedä neiti Vieteri nukkumaan. Mäkin menen ekan kerran kahteen viikkoon huomenna kääntymään työpaikalla, löydänköhän mä tän mökkiytymisen jälkeen ees perille :-D

Kauniita unia kaikille!

Sairastupa

Viikko sairastupaa takana, eikä loppua näy. Perheen naisväki sairastaa nyt, sitten onkin varmaan miesväen vuoro.

Uskomattoman sitkeä tauti kyllä nyt jyllää. Indyllä on ollut kova kuume nyt tasan viikon. Tänään ei "enää" noussut ilman lääkettä yli 39:n. Tähän asti kuume pysyi järjettömällä lääkearsenaalilla 38:ssa, ilman hipoi jatkuvasti 41astetta.

Mutta 38 tuntuu meidän lapsilla olevan aivan normaalilämpö, ainakin vauhdista päätelleen. Joku sanoi, että iän myötä alkaa kuume vaikuttaa rauhoittavasti. Heh, mä en moneen päivään edes ymmärtänyt, että Indyllä voisi kuumetta ollakaan, sen verran oli vauhti päällä.

Muutamia hauskoja juttuja tähän viikkoon on toki mahtunut.

Uskokaa tai älkää - olen ollut käsittämättömän rauhallinen kaikesta huolimatta koko viikon, sain siitä jopa Apelta palautetta. Yksi ilta tuossa väsyneenä (itsekin kovassa yskässä) muutaman kerran ärähdin muksuille, jotka eivät malttaneet asettua nukkumaan. Ja normaaliin tapaan sitten pyysin sitä heti anteeksi. Johon Ape totesi, että oletkin ollut koko päivän tosi ihana. Ainoastaan nyt illalla meni vähän överiksi. :-D

Toinen hauska keskustelu käytiin tässä aamuna muutamana aamupalapöydässä, jossa Indy ei tavalliseen tapaansa halunnut syödä juuri mitään (eipä ole ruoka muutenkaan juuri maistunut tällä viikolla) ja hänelle tarjottiin vaikka vain keittokinkkua. Sehän neidille kelpasi.
Äiti: "Indy onkin meidän perheen lihansyöjä."
Indy: "Onko tässä lihaa?"
Äiti: "Onhan siinä kinkkua."
Indy: "Liiskattua lihaa!"

Ja tältä illalta:
Lapset halusivat katsoa tv:stä illalla jonkin ohjelman, josta minä totesin, että saavat valita. Jos katsovat ohjelman, ei lueta iltasatua (ja sehän sopii äidille, koska ääntä ei muutenkaan juuri lähde). Lapset aikansa asiaa edestakas pähkäilivät, toinen halusi ensin iltasatua ja toinen katsoa ohjelmaa, mutta päätyivät lopulta molemmat ohjelmaan. Kun minä sitten menin samaan aikaan siivoamaan keittiötä, tuli Indy sinne perässä: "Äiti, jos sä ensin antaisit meidän katsoa ohjelman ja lukisit sen jälkeen iltasadun, ei me kimpoiltais. Sä pääsisit paljon helpommalla, kun tekisit molemmat, kun me ei sitten kitistäis perässä koko ajan."

Terveempää viikkoa kaikille!

Nukahtamista

Kun aina mietin, kuinka paljon lapsessa on perimässään persoonallisuutta ja paljonko on kasvatuksen tulosta, tässä ainakin olen aikalailla vahvasti tuon ensimmäisen kannalla:

Illalla sängyssä...

Indy:

Pyörimistä, hyörimistä, ähinää, puhinaa, pihinää, vääntämistä, kääntelyä, kiertämistä, tuhinaa, pupinaa ja kihinää. Asettelua, järjestelyä, siirtelyä, värkkäämistä ja taittelua.

On neiti isäänsä tullut, on tuo nukkumaanmeno aina ihan hiukkasen haasteellista. Asettautuminen ja rauhoittuminen, siis nukahtaminen kestää äärimmäisen väsyneenäkin vähintään puoli tuntia, monesti tunninkin.

Aina hymyilyttää sitä sivusta seurata. Indyllä on siis jälleen kuumetta (kolmas kerta kolmen viikon sisällä *huoh*) ja saa siksi nukkua äidin ja iskän sängyssä. Meillä siis saa olla aina kipeänä aikuisen vieressä, toinen vanhemmista pääsee siis aikas usein patjalle ;-)

Ape:

Pää tyynyyn, silmät auki rauhallista hengittelyä muutaman minuutin verran (kuinka voikin maata niin pitkään räpäyttämättä silmiään, usein tuntuu jo nukkuvan silmät auki), silmät kiinni ja - unessa. = äitiinsä tullut

Nämä piirteet lienevät perittyjä, koska tietääkseni eivät ole meitä käyneet kovin monesti vakoilemassa öisin ;-D - Tosin, molemmathan ovat kyllä vauvana aika pitkään nukkuneet samassa huoneessa ja usein samassa sängyssäkin... Ehkä pitääkin vielä hetki miettiä, onko se vanhempien kasvatuksen vika, että neidin on niin vaikea nukahtaa ;-D :-D


Kauniita unia kaikille!

Vapaapäivä lasten ehdoilla

Näin se kulkee, torstainen (koko perheen) vapaapäivä lasten ehdoilla:

Aamulla kello on soimassa seitsemältä, jotta varmasti ehtii. Aamupala lapsille ja vaatteet esille, puoli ysin aikaan liikenteeseen.

Lapset päiväkodille, koska päiväkodin väki on menossa Sirkus Finlandiaan ja lapset haluavat tietysti mukaan.

Kaksi tuntia vapaata aikaa aikuisille, joka luonnollisesti kuluu asioita hoitaen kaupungilla.

Lapsia hakemaan lounasaikaan, Indy jo päiväkodin pihalla aloittaa mantransa "mun on nälkä". Suunnataan siis silakkamarkkinoille päiväkodin viereen syömään AIVAN loistavaa lohikeittoa ihanaan isoon purjeveneeseen. Jossa lapset syövät noin viisi lusikallista ja kysyvät sen jälkeen, että koska mennään ostamaan herkkuja :-D

Tällä välillä seuraan on liittynyt perheen äidin armas sisko 2-vuotiaan tyttärensä ja 5kuisen poikansa kanssa, jotta serkus-neidit saavat iltapäivällä leikkiä keskenään.

Kotiin suunnataan siis "onnistuneen" lounaan jälkeen kera neljän lapsen.

Perillä koti on kuin pommin jäljiltä noin puolen tunnin tyttöjen leikkien jäljiltä, siinä sivussa sitten isäntä alkaa valmistaa seuraavaa ruokaa pikkuväelle.

Ja hetken päästä onkin aika lähteä takaisin päiväkodille, Apen varhaiskasvatussuunnitelman tekoon. Herra itse tulee mukaan, Indy jää kotiin serkkutytön kera.

Keskustelu (yllättäen) venähtää puolesta tunnista tuntiin, Ape saa toivomiaan läksyjä ja vanhemmat kuulevat olevansa erinomaisia kasvattajia ja omaavansa erityislaatuisen pojan, jonka miimikon taidot ovat kuulemma aivan poikkeuksellista luokkaa. Äitiä alkaa tietysti hieman itkettääkin, kun on niin ylpeä pojastaan.

Keskustelun jälkeen Ape kaappaa eskari-kirjansa kainaloon ja lähtee iskän kanssa hakemaan päivällä korjattavaksi vietyjä kelloja kultasepänliikkeestä. Äiti suuntaa kotiin päästämään siskonsa pälkähästä.

Puolivälissä kotimatkaa äiti muistaa, että apua, Apella on kaverisynttärit aivan hetken päästä. Soittaa siis isukille ja kehoittaa tulemaan pian kotiin.

Äiti siis suuntaa juoksujalkaa kotiin, kaivaa kaverin lahjan ja kortin esille, aloittaa paketoinnin keräten toisella kädellä Apen juhlavaatteita valmiiksi ja tekstailee toisen kaverin äidin kanssa lasten viemisestä juhlaan.

Kuskaaja-äiti kysyy, ollaanko talossa tämä ilta kotona, jos hänen toinen lapsensa tulee väliajaksi leikkimään Indyn kanssa. Koska sisko on juuri tekemässä lähtöä kotiin, ilmoittaa äiti toiselle, että tietysti tämä käy.

Kun Ape sitten tulee isän kanssa ovesta sisään, istutetaan hänet välittömästi ruokapöytään syömään edes jotakin (muun lapsilauman ruokkimisen systeri on sentään hoitanut vanhempien poissaollessa). Ehtii juuri syödä, vaihtaa vaatteet ja kirjoittaa synttärikortin kun on jo mentävä ulkona odottavan auton kyytiin.

Portilla tehdään siis vaihto, luovutetaan kuusivuotias poika ja saadaan tilalle neljävuotias tyttö.

Kun vieras tyttö saadaan riisuttua ulkovaatteista, alkaa raivokas asunnon raivaus ennen kuskaaja-äidin tuloa. Alle puolessa tunnissa siivotaan wc, imuroidaan, pyyhitään pölyt, tuuletetaan ja siivotaan JÄRJETÖN määrä leluja kolmesta eri huoneesta. Vieras lapsi tosin ehtii kyllä todeta, että "täällä haisee kummalliselta" ja "wc on kyllä vähän liian likainen" :-D :-D

Kun kuskaaja-äiti saapuu, hien tasaannuuttua ehditään istua tunti kahvipöydässä. Onneksi silakkamarkkinoilta on tullut ostettua tiikerikakku ja mustikkapiirakka, on sentään jotain tarjottavaa.

Kun kuskaaja-äiti lähtee hakemaan poikea synttäri-juhlasta, on jo iltapala-aikakin ohitettu. Apen saapuessa lopulta ovesta on jo nukkumaanmeno-aikakin käsillä.

Alkaa siis hyvin tehokas iltatouhujen teko. Tässä kohtaa tosin perheen äiti karkaa puoleksi tunniksi, kiitos rakkaan siskonsa, joka on ilmoittanut hänet puolimaratonille ensi kevääksi. Äidin on siis pakko yrittää jossakin välissä ehtiä lenkillekin.

Kun äiti palaa kotiovesta, kello on jo lähes yhdeksän ja nukkumaanmenoaika ohitettu. Siis äidin hikiset vaatteet putoavat eteisen lattialle ja hän suuntaa iltalaulua rakkaalle tyttärelle laulamaan. Tämän jälkeen tietysti vielä myös iltahalauksia ihanalle pojalle antamaan.

Sitten onkin jo tämän vapaapäivän ainoan "oman ajan" vuoro: venyttely, suihku, hiusten laitto, seuraavan päivän vaatteiden etsiminen (tällä kertaa vain itselle, isäntä vie aamulla lapset myöhemmin) ja nukkumaan meno.

---

Hengästyttääkö ketään muuta koskaan vapaapäivänä? Ja meidän elämämme ei siis oikeasti todellakaan ole edes hektistä, meillähän ei ole mitään harrastuksia eikä muutakaan ylimääräistä elämässä. Miten ihmeessä ne ihmiset pärjäävät, joiden kaikki päivät ovat tällaisia?



- Ja tästäkin huolimatta, mieli on edelleen älyttömän hyvä ja rakastunut, kuten viimeiset pari viikkoa. En suunnittele tulevaisuutta enkä mieti menneisyyttä. Tällä hetkellä nautin vain juuri tästä hetkestä ja tästä päivästä, kerta kaikkiaan mikään ei juuri nyt harmita. En tiedä, mitä mulle on syötetty tai miten mut on huumattu, mutta en valita :-)

Yhtä ihanaa päivää kaikille!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Kaksi lasta sen olla pitää

Olen taas tänään luojaani kiittänyt, että halusimme (ja saimme) kaksi lasta tähän perheeseen. Tämä siis myös siskolleni tiedoksi, joka juuri eilen kysyi, että miksi helvetissä ryhtyi hommaan toistamiseen.

Tänään nuo kaksi ihanaa riiviötä ovat leikkineen tuntikaupalla (oikeasti!) keskenään ilman riidan riitaa - ja ääntäkin on käytetty niin kohtuudella, ettei siihen ole tarvinut puuttua. Ah tätä ihanuutta! (Ja tämä sanottuani siellä varmaan alkaa vuosisadan riita ;-D)

Olohuoneessa on toki lattia täynnä jos jonkinlaista tilpehööriä, majakin rakennettuna ja Indyn makkarissa ovat makoilleet tuossa viimeisen tunnin Indyn sängyllä pelaten Ninskaa (ilman lupaa, pelipäivähän on meillä maanantai), mutta ei haittaa niin kauan kun rauha maassa säilyy!

Parturissa ja kampaajallakin tänään poikkesimme, kun ensi viikolla on päiväkodissa valokuvaus. Suuria mullistuksia ei tullut, mutta Indy oli selvästi vielä täysin voimaton, itku tuli tunnin reissulla pariinkin kertaan.

Soitinpa siis päiväkotiin, että meidän väki viettää vielä huomisenkin sairaspäivää. Johon rakas Ape-miehemme miettiliäänä totesi: "Äiti, mun mielestä on joissakin perheissä päiväkodissa tosi epäreilua, että jos toinen lapsista on kipeä, toinen joutuu kuitenkin menemään päiväkotiin." Mitäpä tuohon voi sanoa? Olla onnellinen siitä, että kasvatusajatuksemme ovat kantaneet kaunista hedelmää.

Onpas tämä kotona olo välillä kerrassa juhlaa, en muista tällaista rauhan tunnetta pitkiin aikoihin!

Omia retkiä ja sairastupaa

Nyt on sitten vietetty oikein urakalla aikuisten aikaa viime viikonloput. Täysin epätyypillistä meille. P oli ensin toissa viikonloppuna sen neljä päivää poissa kalareissuillaan (taisin ehkä mainitakin), viime viikonloppuna olin itse (järisyttävän nautinnollisella) kolmen päivän Brysselin reissulla neljän muun äidin kanssa. Ah, ihanaa, kyllä nyt taas jaksaa. Ihan jo tuli sellainen olo, että eiköhän tässä nyt ole vähäksi aikaa nämä omat reissut.

Ja on syytäkin, koska täällä alkoi tänään taas sairastupa. Indy on yskinyt jo jokusen päivän, eilen kuitenkin oli vielä päiväkodissa. Jännitin jo eilen, että näinköhän on tänään kipeä - ja olihan tuo. Ei asialla mulle mitään väliä ole, mielelläni olen kotona, kuten P:kin, mutta kun tänään olis ollut Indyn elämän ensimmäinen Metsämörri-retki päiväkodissa.

Eilen illalla oli lämpöä ja ajattelin, että ehkä jaksaa kuitenkin tänään sen verran, että voi käydä retkellä ja haetaan heti sen jälkeen pois. No, yöllä keekoili hereillä ties kuinka monta tuntia (Annoin Ventolinea inhalaationa - ja jos joku tietää, miltä tuntuu kun on juonut liikaa kahvia, tämä sai saman aikaan Indyllä, oli aivan tärinässä) ja juuri kun olimme vihdoin nukahtaneet vierekkäin aikuisten sänkyyn, heräsin siihen, että Indy ryntäsi vessaan oksentaen matkalla eteiseen lattialle ja matolle... P pääsi siis vielä kahden aikaan suihkuun kun minä siivosin lattioita. (Meillä siis molemmat lapset oksentelevat aina flunssassa, lima nousee niin rajusti.)

Tämän jälkeenkin vielä jaksoin uskoa, että ehkä neiti pääsee vielä tolpilleen aamulla. Noh, kun kuumetta oli aamulla 40,2, totesin, että aika jäädä kotiin :-D

Itse kävin töissä pari tuntia kääntymässä, kun P oli menossa iltavuoroon ja teimme vaihdoin puoliltapäivin.

Kotona Indyn vointihan on mitä mainioin, silmistä hiukan näkee että on kipeä, mutta vauhti ei katoa. Siispä järkkäsimme oman metsäretken kotona.

Ape on aivan mahtava pikkumies nykyään. Hän toimi retken johtajana. Oli piilottanut pehmoeläimiä pitkin kämppää, kiertelimme siis (sademetsässä kuulemma, tarkeni t-paidassa) ja etsimme eri eläimiä. Löytyi hiiriä ja lepakko luolasta, lintuja ja oravia puiden oksilta, karhuja pesästään, delfiiniä ja ameebaa lammikossa... Ja tärkeimpänä tietysti picnic puiden juurella viltin päällä :-)

Ja niin isoveli hoiti pikkusiskoaan myöhemminkin päivän mittaan. Kun Indy alkoi yskiä ja sanoin, että nyt tarvitaan oksennusämpäriä (joka meillä siis usein käytössä), oli Ape ehtinyt sen jo hakea. Oksennuksen jälkeen Indy huilaili hetken sängyllään, johon Ape sitten järjesti viihdykettä. Äiti painui omaan sänkyynsä nukkumaan ja herättyään totesi, että siellä nuo keskenään pelaavat Ninskaa.

Taudeista huolimatta täällä siis hyvällä mielellä koko jengi!

Kirpeitä syyspäiviä kaikille!

Hui, kuukausi vilahti johonkin!

Mihin ihmeeseen se aika katos? Mä olin ihan varma, että siitä on korkeintaan kaks viikkoa kun kirjoitin tänne viimeks.

Ei meidän elämään kummenpaa olekaan kuulunut. Aika tasaista ja mukavaa. Ehkä siksi, että muu perhe on ollut viimeiset kolme viikkoa lomalla, kaikki ovat ehkä olleet normaalia rennompia.

No joo, pari viikkoa tästä kolmesta meni mulla kyllä vähän käsille. Kun muun perheen loma alkoi, lähtivät kolmeksi päiväksi käymään lasten vaarin luona Lappeenrannassa. Tarkoitti siis mulle omaa aikaa, tietysti työpäivän jälkeen. Hoidin asian niin, että ensimmäisenä iltana liukastuin kotona eteisen lattialla lasi kädessä (ja ei, en ollut humalassa!). Sillä seurauksella, että oikein käden keskisormesta katkesi kaksi hermoa. No, viikon sairaslomahan siitä pamahti enkä päässyt juuri kirjoittelemaan edes koneella, aika kipeä oli. Kolme viikkoa on kohta tapaturmasta ja vieläkin sormi on toipilaana, mutta kirjoittaminen sentään jo sujuu.

Huomasinpa vain, että jopa minäkin pärjään aika vähällä netillä. Positiivista siis. Raskasta tietysti on ollut armaalla miehelläni, kun on pitänyt tehdä melkoisesti ylimääräistä, yhdellä kädellä toimiminen on vähän hankalaa.

Ai niin, tän bloginhan oli tarkoitus kertoa lasten elämästä ;-) Kuukauden tauon jälkeen oon jo unohtanu, mitä kaikkea oon tänne aiemmin kirjannu. Oonko jo kertonu, et meidän pikkumies on oppinu pyytään anteeksi. Tulee jo itse asiassa vähän turhankin helposti pyytämään anteeksi tyhmäilyään, saa jo aikuinen hävetä vieressä, kun ei pysty yhtä hienosti virheitään myöntämään. Niin, Ape onkin todennut: "Mä olen aikuinen." Johon minä tietysti olen ihmetellyt, että miten niin. "No kun olet sanonu et vasta aikuisensa osaa tulla ilman käskyä pyytämään anteeksi." Kauheaa, että meidän 6 v on niin usein aikuisempi kuin perheen aikuiset. Ja ei, älkää pelätkö, roolit eivät silti ole tässä perheessä mitenkään kääntyneet. Mutta ylpeähän tuosta herrasta voi olla.

Apen lukeminenkin muuten alkaa olla melkoisen sujuvaa. Äidistä tietty kiva, kun olen odottanut, että koska se rupeaa lukemaan perheen iltasadut ;-D Nyt toissailtana halusinkin ihan omatoimisesti lukea Indylle ja mulle iltasaduksi Maisa-kirjan. Ihana! Ja kuulemma pystyy jo jonkin verran seuraamaan tekstityksiä tv:stä. Asian huono puoli :-)

Pienempikin tuntuu muuttuneen isoksi yhdessä yössä (no ehkä vähän pidemmässä ajassa). Indy, täysin itselleen poikkeuksellisesti, on tehnyt omatoimisesti pikkuhommia (laittaa aamupalaa esille, hoitaa hammasharjojen tahnoittamisen jne.) Sotkua piisaa ja sehän on mulle välillä vähän vaikeaa, mutta yritän kestää edes välillä, kun toinen niin hienosti yrittää. Upeasti on myös ruvennut siivoamaan jälkiään, aiemmin kun on vain istunut lattialla itkemässä sotkun määrää.

Nyt mennään käymään Makuunissa vuokraamassa leffa ja hakemassa karkkia. Meillä on tänään laiskottelupäivä kolmisin lasten kanssa, isäntä on neljän päivän kalareissulla ja tulee vasta huomeniltana.


ps. Pidimme muuten palaverin kolmisin Ape, P ja minä, ja teimme päätöksen, että Ape ei jatkossa mene eskariin kuin pakollisina pk-päivinä. En ehtinyt sitä vielä pk:lla eilen kertoa, saa nähdä, miten suhtautuvat.

Aika kuluu ja lapset kasvaa

Mistä huomaa, että elämä oikeasti alkaa helpottaa, että ne lapset ihan oikeasti kasvavat?

Tää viikonloppu on ollu aivan loistava esimerkki. Onneksi, koska hieman taas olen ollu tässä epätoivoisissa fiiliksissä. Kuten edellisestä postauksesta ehkä voi aavistella.

Eilen lapset leikkivät omissa oloissaan pitkälti toista tuntia. Kiinnitin asiaan oikein huomiota, kun itse tässä koneella seuraamiani blogeja lueskelin ja yhtäkkiä ymmärsin hiljaisuuden. Pisti oikein hymyilyttämään. Toinen leipoi tuossa vieressä muovailuvahalla, hiljaa itsekseen supisten (Indylle hyvin tyypillinen tapa leikkiessään) ja Apetsu istui oman huoneensa lattialla rakentamassa Legoilla.

Aivan mielettömän hyvä fiilis! Jopa niin hyvä, että tulikin sitten loppupäivän ajan vietettyä poikkeuksellisen paljon aikaa heidän kanssaan, halaillen, sylitysten istuen ja jutustellen. Tavoistani täysin poiketen pelattiin jopa useampaakin seurapeliä! (Minähän en siis leiki, en ole tehnyt sitä edes omassa lapsuudessani - jotenkin virheellinen painos)

Näitä päiviä tarvitaan tässä arjessa tarpoessa. Ihanaa, että pitkästä aikaa sellainen osui kohdalle. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Hyvä fiilis on kantanut jopa tämän päivän yli. Yhtään riitaa ei tänäänkään ole ollut, olen jaksanu olla kärsivällinen äiti niissä vähissäkin tilanteissa. Apella oli kaveri melkein koko päivän kylässä, nekin kaksi leikkivät aivan mahtavasti, ilman yhtään kinaa ja ottivat jopa Indyn mukaansa ilman normaalia nurinaa ("Se vaan sotkee meidän leikit")!

Mieletöntä olla äiti! Tänään olen sitä mieltä, että mä olen jopa hyvä sellainen.
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
(Kysykääpä huomenna uudestaan ;-D)

Tasapuolisuus

Kerrankin ihan oikea aihe :-)

Tässä viime viikkoina monestakin syystä on taas tullut pohdittua näitä lastenkasvatukseen liittyviä teemoja hyvinkin paljon, tartuin jopa ENSIMMÄISEN kerran alan kirjallisuuteenkin. Ihan hyvä, että tässä vaiheessa, virheitä voi vielä (ehkä) korjata ;-D

Tasapuolisuus teemana on kulkenut mukana koko ajan, välillä vahvemmin ja välillä vähemmän, mutta kuitenkin koko ajan kaiken pohjalla.

Tämä on (taas) yksi niistä asioista, joissa olen hyvin mustavalkoinen ja mielestäni jopa perustellusti (eikä se alan kirjallisuus ole ainakaan tähän mennessä ajatuksiani tyrmännyt). Tämän asian suhteen pyrin olemaan aina järkähtämätön ja kaikin keinoin varmistamaan sen, että molemmat saavat mahdollisimman tasapuolisen kohtelun, aina ja joka tilanteessa. Uskon, että se on jopa mahdollista, tosin vaatii vanhemmilta työtä ja tiedostamista. Ja lisäyksenä heti, että tasapuolisuushan mun mielessä ei missään nimessä siis tarkoita sitä, että joka tilanteessa lapsia kohdellaan samalla tavalla. Päinvastoin: Tasapuolisuus tarkoittaa sitä, että molemmat saavat persoonaansa ja tarpeitansa vastaavan huomion.

Monella tapaahan tasapuolisuus on helppo asia:
On helppo ostaa molemmille aina samat tavarat, oli sitten kyse lahjoista, tuliaisista, palkinnoista tai mistä vain. Meillä tämän tekee vielä helpommaksi se, että Indy on tähän asti ollut enemmän kiinnostunut samoista "poikien" jutuista (joita meillä ei siis erikseen ole, meillä tasapuolisuus näkyy myös siinä) kuin Ape, konkreettisestikin siis samoista asioita.

Samasta syystä on helppo myös viedä molemmat aina samaan aikaan samaan paikkaan. Ikäeroakin on kuitenkin sen verran vähän, että tässä vaiheessa samat jutut on tosiaan mahdollista toteuttaa molemmille.

Siihen se helppous sitten loppuukin. Mitenkäs se kaikkein tärkein: Miten ihmeessä varmistan, että molemmat saavat tasapuolisesti paitsi rakkautta, myös rajoja ja välillä sitä äidin raivoakin ;-)?

Ykköseen on kiinnitetty erityishuomiota siitä asti kuin jälkimmäinen syntyi. Onko menty väärään äärilaitaan, jääkö kakkonen vähemmälle, kun hänhän ei ole saanut koskaan sitä ykkösen etuoikeutta olla se perheen ainoa lapsi. Pitäisikö hänen itse asiassa saada nyt vähän enemmän huomiota kuin toisen, tasapuolisuuden vuoksi?

Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että tasapuolisuuteen ovat kyllä ihan mahtavasti oppineet. Pitävät kyllä toistensakin puolta, jos tarve vaatii.

Tämä asia on tullut erityisen hauskasti ja aiempaa selkeämmin esille, kun isompi aloitti eskarin. Sovimme alkuun, että Ape käy siellä joka arkipäivä, vaikka muuten olisikin vapaapäivä (joita meillä on työvuorojen vuoksi lapsilla käytännössä kahdesta neljään arkisin joka viikko). Indy jää siis kotiin jomman kumman vanhemman kanssa, kun Ape menee eskariin.

Alkuun tästä seurasi varsinainen sota eskarilaisen kanssa: "On epäreilua, että mä joudun menemään eskariin, vaikka Indy saa olla kotona isän/äidin kanssa" "On epäreilua, että mä joudun menemään eskariin joka päivä, koska laissa ei oo sanottu, että sinne on pakko mennä".

Niin, mitäpä tähän voi sanoa? Tasapuolisuuden kannattajana toteaisin, että olet aivan oikeassa, sinun ei tarvitse vielä mennä, ensi vuodesta laki sinut siihen velvoittaa, joten nautiskele nyt viimeisestä vapaasta vuodestasi tässä elämässä.

Korostan nyt vielä, että tämä on nyt vain hetken aikaa vallitseva käytäntö, Apen kanssa on sovittu (tai lähinnä vanhemmat ajaneet läpi oman kantansa), että kaksi viikkoa tätä kokeillaan näin ja sitten tehdään arvio.

Tämä kaksi viikkoa tähän alkuun otettiin sen takia, että Ape kysyttäessä mainitsi välillä olleen tylsää, kun on vapaapäivien vuoksi viimeisen kaksi vuotta aika ajoin jäänyt vähän ulkopuolelle, kun ovat tehneet päiväkodissa pidempiä projekteja tai askarteluja. (Vaikka siis on tähän mennessä AINA valinnut jäädä kotiin, kun se mahdollisuus on ollut, oli päiväkodissa mitä tahansa tiedossa). Tämä vuoksi ajattelin (/-mme), että nyt Ape itse kokee, millaista on olla eskarissa joka päivä, jolloin voi itsekin arvioida miten haluaa jatkossa tehtävän.

Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia :-)

Eksyinkö vähän aiheesta? - Kuinkas nyt sattuikaan ;-D

Iltalaulut ja muut iltarituaalit

Tänään iltalauluja laulaessa (kyllä, meillä lauletaan AINA iltalaulut lapsille. Satuja ei aina välttämättä lueta, mutta iltalauluja ei jätetä välistä), että voisin niistä tänne muutaman sanan mainita.

Musta on jotenkin ihanaa ja suloista, että lapset aina haluavat nuo laulunsa. Aina se on se viimeinen hetki ennen nukkumaan rauhoittumista, sen jälkeen ei enää jutella tai kuuhata vaan sitä seuraa aina nukkumaanmeno.

Ei meistä vanhemmista kumpikaan mitää laulajia ole, mutta onneksi nuo lastenlaulut ovat säveliltään melkoisen helppoja, ei tee itse niin pahaa kuunnella omaa lauluaan.

Hauskasti on käynyt, kun molemmille lapsille on jo aikoja sitten valikoituneet samat laulut, joita haluavat ilta toisensa perään, vaihtoehtoja ei ole. Indy on sentään vähän suurempaa repertuaaria käyttänyt, vasta viime aikoina ovat ne "omat" valikoituneet ja tänäänkin poikkesi viime aikojen totutusta linjasta, mutta Ape ei lauluaan ole varmaan kolmeen vuoteen vaihtanut :-)

Jos molemmat vanhemmat ovat kotona, olemme vuoroilloin eri lasten luona (omissa huoneissa) - ja siis se vanhempi laulaa, joka lapsen luona on. Jos taas isäntä on iltasella töissä, molemmat lapset ovat aina samalla tavalla mun kainaloissa aikuisten sängyllä ja minä laulan siellä molemmille ennen omiin sänkyihin menoa.

Juuri muita iltarutiineja meillä ei olekaan. Periaatteessa ilta tietysti kulkee aina samaa rataa: seiskalta iltapala, hammaspesulle, ennen kasia iltasatujen lukuun (molemmat saavat yleensä valita yhden lyhyen sadun - tai jos äiti on oikein väsynyt, valitsevat yhdessä yhden sadun) vanhempien sängylle, 20.20 pissalle ja omaan sänkyyn, iltalaulut ja unta palloon. Mutta käytännössä lasten nyt vähän kasvettua isommiksi tulee iltasella monesti NIIIIIN mielenkiintoista ohjelmaa tv:stä (kuten WipeOut, Suurin Pudottaja, Tanssii Tähtien Kanssa... ;-D), että pyytävät saada katsoa ohjelman loppuun iltasadun sijaan. Tällöin jäävät siis vain laulut.

Ja lasten laulut ovat siis seuraavat:

Ape: *Tuu tuu tupakkarulla* - perinteisenä ja alkuperäisenä, kuten lapsikin on :-)
Indy: *Nukkumatti, Nukkumatti lasten* - omana versiona, tietysti, ja joka kerran hiukan muokaten :-)sekä toisena *Etkö ymmärrä* - myöskin omin sanoin ja henkilökohtaisin lisäyksin ;-)



Nukkumatti, nukkumatti lasten, illoin kulkee, heittää unihiekkaa.
Päivän leikit aika lopettaa on, kun kaikkien yöuni alkaa
(oikein menee muistaakseni "kun tv:n iltasatu alkaa")

Tässä laulettiin aikanaan kymmeneen kertaan "Indyn, äidin, isin, Apen, nallen, pupun, peiton, tyynyn...", kunnes äiti katkaisi kierteen ja keksi yhteenvedon;-D


Etkö ymmärrä mitä sulle lausuin, kerran vielä mä kuiskata sen voin:
Että sullekin uudet leikkini näytän, siihen vielä mä lisäisin, että sinua rakastan (johon Indy kuiskaa aina perään "maailman eniten")
(oikein menee "mä lisäisin, että sinusta välitän")

Tasapuolisuuden nimissä (päivän teema meidän perheessä) laitan tähän myös Apen iltalaulun sanat, vaikka ne lienevät kaikille tutut:

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin turun tietä,
hämäläisten härkätietä.

Mistäs tunsit meidän portin?
näin teidän uuden portin:
haka alla, pyörä päällä
karhun talja portin päällä

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin turun tietä,
hämäläisten härkätietä.

Sen verran on tätäkin modifioitu meidän käyttöön, että eka säkeistö tulee kahteen kertaan :-)

Kauniita unia kaikille!

ps. Jos joku ihmettelee, miksi Indylle lauletaan kaksi ja Apelle vain yksi laulu, kyse on jälleen tasapuolisuudesta: Apen laulu on sen verran pidempi, että vastaa kahta Indyn laulua :-D

Hui, mihin se aika katoaa?

Oletteko huomanneet, että tuntuu kuin aika kulkisi koko ajan vain nopeammin? Yhtäkkiä huomaan, että taas on jo yli viikko edellisestä postauksesta, vaikka juurihan tässä istuin kirjottamassa.

Ja toinen havointoni on, että kuolemaksenikaan en enää muista, mitä eilen olen tehnyt saatika viikko sitten :-)

No, yritän kuitenkin summata viikon yhteen:

Indy on virallisesti sitten 4v. Sukulaissynttärit järjestettiin sovitusti viime lauantaina, Indyn tärkeimmät henkilöt (serkku R ja pikkuserkku V) olivat paikalla. Ihanaa, kun on ihmisiä talo täysi (kymmenen aikuista ja viisi lasta), mutta HIUKAN oli lämmin, heh. Taisi taas lämpötila ulkona hipoa kolmeakymmentä, joten voitte vain kuvitella, miten lämmin oli sisällä. Lapsiahan ei tietenkään haitannut vaikka hiki valui kasvoja pitkin, hih.

Kukaan ei tietenkään tajunnut ottaa kuvaa Hello Kitty-koristelusta, joten se jää mielikuvituksen varaan :-(

Päiväkodissakin lapset tässä välissä muutaman päivän olivat, vaikka taisi vapaapäiviä kertyä taas arkipäivistä kolme viidesta. Minkäännäköistä ongelmaa ei ole edelleenkään ollut jäämisessä, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Tuntuu niin omituiselta, kun keväällä kaikki tuntui niin vaikealta. Mutta ihanaa tietysti näin.

Viikon ainoa erikoisuus päiväkodissa oli (omien synttäreiden juhlimisen lisäksi), että Indy oksensi innostuttuaan syömään nälkäänsä "vähän" liikaa hyvää ruokaa. Pieni on äitiinsä tullu ♥, roomalainen meininki. Pitäisikö tästä tuntea pieni pistos jossakin? :-)

Ja kotona tämän viikon erikoisuus oli, että eilen illalla Ape sanoi itse, että "äiti, mä olen ihan älyttömän väsyny ja haluan mennä nukkumaan". Niin hän painui sänkyyn, vaikka Indy vielä jäi leikkimään! Meillä on ihana ja maailman fiksuin poika! ♥

Torstaina, varsinaisena Indyn synttäripäivänä, sai sankari tietysti aamupalan sänkyyn (arvatkaa meinasiko malttaa odottaa sängyssä edes lastenohjelmia katsoen, heh) ja sai päättää päivän ohjelmasta. Miettivät asiaa yhdessä Apen kanssa: Makuunista dvd:t ja karkkia, ennen sitä hampurilaiselle. Kävi laiskalle äidille erinomaisesti! :-)



Ai niin, hääpäiväkin tuossa vilahti. Käytiin tosi pitkästä aikaa kaksin ulkona syömässä, muksut jäivät tutun hoitajan kanssa kotiin. Kesätauosta huolimatta lapset jäivät aivan innoissaan hoitajan kanssa. Ja vanhemmat nauttivat tauosta!





Maanantaina alkavatkin sitten jännittävät ajat, Apella alkaa eskari!





Siihen asti nautitaan tästä kostesta, sateisesta viikonlopusta ukkosen jylinän keskellä!

Viikonloppu!!

Ihanaa, ensimmäinen työviikko takana. Ja lapsilla hoitoviikko (tosin hoitopäiviä taas vain ma, ke ja pe, joten kevyt lasku heillä).

Ja uskokaa tai älkää, mutta ainoan ainoaa itkua ei tällä viikolla ole ollut. Siis ainakaan ikävän ja päiväkotiin jäämisen vuoksi!! En ole ollut uskoa niitä muksuja meidän lapsiksi, jotka niin hienosti ovat hoitoon jääneet.

Tämä on taas tätä mun taikauskoa, mutta kannatti siis mun stressata asiaa etukäteen, silloinhan pahin ei yleensä tapahdu.

Kiva viikko kaikin puolin. Töistä olen ollut ihan pöllyssä, ihan kuin pienessä pöhnässä koko ajan kulkisi, mutta hyvillä mielin silti. Tiistaina olin niin sekaisin, että en tajunnut lähteväni töistä tuntia liian myöhään ennenkuin kellokortti ilmoitta tuntia plussaa. Tätä ääneen ihmetellessä tajuntaan vasta yhtäkkiä iski, että tulinkin töihin aikaisin sinä aamuna. Heh, no tulihan tehtyä vähän ylimääräistä.

Lasten viikkoon on päiväkodin lisäksi (jossa ei muuten Apen enää tarvi nukkua, sitä ollaan hihkuttu!) kuulunut muutakin kivaa. Apetsu oli isän ja päiväkotikaverin (+tämän isän) kanssa eilen vetouistelemassa ja me Indyn kanssa järkättiin omaa tyttöjen kivaa.

Meidän oma kiva oli hyvin simppeliä sellaista (multahan ei muuta voi odottaa): mentiin kaupungille, ostettiin Indylle Hello Kitty-pikku-ukkoja (haluaa Hello Kitty-kakun, joten äiti ajatteli hoitaa sen näillä ukoilla), käytiin jätskillä, Indy pääsi hetkeksi kauppakeskukseen ilmestyneeseen pomppulinnaan ja lopuksi tultiin TAKSILLA kotiin (noin kolmen kilometrin matka). Ja neiti hihkui innoissaan, oli niin fiiliksissä kaikista näistä! :-) Koko reissu kesti enintään puolitoista tuntia ja lapsi puhui ihanasta retkestä vielä nukkumaan mennessään... Eivät siis meidän muksut tarvitse ihmeitä saadakseen elämyksiä. Hyvä niin, muuten jäisivät elämykset saamatta, kun äiti ei usko kaikenmaailman muumimaailmoihin ;-)

Ihanaa, kun ovat vielä luvanneet tosi lämmintä viikonloppua! Huomennahan meillä vietetään ensimmäisiä Indyn synttäreitä (sukulais-sellaisia). En kyllä vielä ole päättänyt, vietetäänkö kaverisynttäreitä ollenkaan, kun ei neiti niitä kavereita oikein sukulaisten ulkopuolelta nimeä. Serkku on kaikkein tärkein (suora lainaus hänen puheestaan). No, päiväkodissahan juhlitaan ainakin - ja ehkä meidänkin on jotakin sinä varsinaisena juhlapäivänä järkättävä. Eikös tämäkin jo riittäisi?

Ja loppuun Indyn laulelma (PMMP:tä ja rusketusraitoja mukaellen, koska meillähän eivät lapset saa "aikuisten sanoja" käyttää):

Helkkarin hyvin menee
Helkkarin hyvin halii

Se oli sitten siinä tältä erää

Aivan oikein. Loma on sitten loppu. Maanantaina alkaa arki.

Kiskon lapset sängystä seitsemältä (kun itse olen ensin repinyt itseni ylös kuuden jälkeen, laittanut itseni kuntoon ja jo edellisenä iltana kerännyt päiväkotia varten vaatteet sille päivällä, varavaatteet, sadevaatteet, sisäkengät, unikaverit...), yritän saada ne kohtuullisessa ajassa puetuksi ja ovesta ulos puoli kasi. Päiväkotiin pitää jaksaa pitkän tauon jälkeen kävellä ja lasten (sekä äidin) on selvittävä eroahdituksen tuomista kyynelistä.

Mitä työpaikalla sitten odottaakaan, sitä en suostu edes ajattelemaan, kunhan nyt selviän noista maanantaiaamun ensimmäisistä tunneista järjissäni.

Ja muutenkin alkaa taas oikea elämä. Karkit, sipsit, jäätelöt, limut ja muut mönjät jätetään kauppaan ja tämä perhe (kirjoitusvirhe toi sanaksi ensin perse, liekö freudilainen lipsahdus ;-D) aloittaa syksyn uusissa merkeissä.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet oikein nautinnollisia ja mukavia huolimatta siitä, että P on joutunut työssä ahertamaan. Lasten kanssa on ehditty tehdä vaikka mitä mukavaa, viimeisimpänä vietettiin taas kaksi päivää muksujen serkkujen luona Hyvinkäällä. Ja tänään A on ollut koko päivän kaverinsa luona, joten olen saanut viettää laatuaikaa rakkaan pikkutyttäreni kanssa (hih, hän on siis katsonut dvd:tä, olemme käyneet P:n kera hampurilaisella ja ostamassa karkkia ;-D).

Alkavassa syksyssä on kuitenkin älyttömästi myös kivaa ja jännittävää odotettavaa koko perheelle: I:n synttärit lähestyvät, hänestä tulee iso tyttö, joka pääsee myös päiväkodissa mukaan retkille, A:lla alkaa eskari, joten hänen ei enää tarvitse nukkua päiväunia pk:ssa (sitä onkin odotettu!), P pääsee neljäksi päiväksi kalareissulle, nuo kaikki kolme lomailevat vielä kolme viikkoa elo-syyskuun vaihteessa ja minäkin pääsen kaupunkilomalle syyskuussa kera neljän äiti-ystävän (Bryssel tänä vuonna)
+ työkavereiden kera päiväreissulle Tallinnaan. Sen lisäksi tietysti tulossa 2v hääpäivä, mun synttärit ja P:n tasakymmenet... Ihan vain muutaman mainitakseni

Ai niin - IIKS! Mä saan muutaman viikon päästä uuden vaatekaapin. Siitä tuleekin meidän perheen vuoden tapahtuma, ikinä ei ole ollut tässä perheessä mitään niin hienoa!! Siitä lisää myöhemmin.

Oho, tällä kertaa tulikin vähän enemmän aikuisten asiaa. No, joskus näinkin.
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Vielä on lomaa jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä

Ei se elämä loppunutkaan P:n töihin paluuseen. Näin jälkikäteen ajatellen mukava viikko takana.

Ei mitään erityisiä tapahtumia ja paljon ärtyneitä fiiliksiä (sekä äidillä että lapsilla), mutta paljon kivaakin. Kavereiden tapaamista (äidin ja lasten), fillarointia (I kyydissä, A omalla pyörällä), makuuhuoneen seinän maalaamista (siitä ei enempää, meni aivan käsille!), dvd:n katselua... Erityisesti jotenkin tänään ovat muksut tuntuneet kovinkin mukavilta, riehumista ja tappeluakaan ei ole juuri ollut.

Eilen illalla kävimme ensi kertaa kokeilemassa I:n kanssa ajamista ilman apupyöriä. Ihan samalla tavalla ei lähtenyt kuin A:lla, joka oppi ensimmäisestä liikkeelle lähdöstä ajamaan itsekseen, mutta oikein hienosti neidilläkin. Ja sitä onnen määrää neidin kasvoilla kun onnistui ensimmäisen kerran ajamaan kymmenisen metriä ja häntä siitä hulluna kehuttiin :-)

A:lla nostettiin samalla satulaa, jätkä on venähtänyt vuodessa taas kymmenen senttiä, joten fillari alkaa jäädä jo taas pieneksi. Menee kuitenkin ainakin tämän kesän loppuun kunnon crossipyöränä.

Totesimme kuitenkin taas, että ei ole tuo fillarin huolto meitä varten. Puoli tuntia ja aika monta kirosanaa meni parissa satulan ja tangon nostossa.

Tänä aamuna lapset olivat ihanan omatoimisia. Erityisesti I halusi laittaa kaikki aamujutut valmiiksi (hammasharjat ja aamupalatarvikkeet). Kiipesi keittiössä pöytätasolle saadakseen murokulhot ylhäältä. Ei oikein kunnolla ylettynyt, joten veti alimmaisen kulhon vahingossa alas. Murskaksihan se meni, onneksi ei kuitenkaan pientä naarmua enempää I:n jaloille. Isä pääsi kuitenkin heti aamusta keittiön siivoukseen, kun joutui lasinsirut joka nurkasta esille kaivamaan :-( Ja itse neiti harmistui kovasti, kun olisi niin kovasti halunnut auttaa.

Nyt tuolla parin ystävän kanssa leikkivät. Äidin luksus-aikaa päivisin, kun muksuilla on kavereita.

Mukavaa viikonloppua vähemmän helteisestä lauantaista huolimatta (tai juuri sen takia)!