Aktiviteettia kerrakseen

Onpas ollut viikko, ihan kaikin puolin.

Lähtien siitä, että lapsilla oli tällä viikolla kolme päivää putkeen hoitoa. Tämä on meidän perheessä melko poikkeuksellista.

Sen lisäksi maanantaina päiväkodin jälkeen oli Apella kaverisynttärit. P oli iltavuorossa, joten minä menin töihin tyypillisesti seitsemäksi, jotta pääsin lähtemään kolmelta ehtiäkseni neljäksi päiväkodille. Siitä kävelimme tavalliseen tapaan reilun puoli kilometriä kotiin karmeassa tuiverruksessa (pirun kylmä, osa reitistä on aivan meren rannalla), pikapikaa ruokaa pöytään, uudestaan vaatteet niskaan ja molempien kera jälleen tuiverrukseen. Ape juhliin, Indyn kanssa takas kotiin ja hetken päästä jälleen vaatteet päälle, Apea hakemaan ja vauhdilla kotiin, koska iltapala-aika oli jo ohi ja lasten olisi jo pitänyt olla hammaspesulla.

Tiistaina Apen haki päiväkodista kaverin äiti ja menivät yhdessä kaverille kylään. Tulin itse vasta vähän myöhemmin töistä (jälleen tuulessa ja tuiverruksessa), käännyin kotona ja lähdin hakemaan Apea kylästä, bussilla tietysti kun autoa ei ole. Kotiinpäin tilasin kyllä taksin :-)

Keskiviikko oli sentään ihan normaali hoito-/työpäivä, lukuunottamatta tuulta ja tuiverrusta. Raahasin lapset kahdeksaksi hoitoon. Olivat tosin jo niin väsyneitä alkuviikon touhuista, että eivät meinanneet raukat sängystä ylös päästä :-( (Okei, myönnän, väsymys alkoi jo sunnuntai-illasta ja vika oli minun, koska annoin lasten katsoa Tanssii Tähtien Kanssa, vaikka normaalisti ovat siihen aikaan jo unten mailla). Illalla ei onneksi ollut ohjelmaa.

Torstai olisi ollut vapaapäivä, mutta juoksuharrastuksen aiheuttamien jalkaongelmien vuoksi aamupäivällä oli itselläni varattuna fysioterapia. Hyödyntääkseni jokaisen hetken juoksin hoitopaikkaan ja takaisin, kun lenkkiäkin pitäisi jossakin välissä ehtiä tehdä. Tuuli ja tuiverrus olivat onneks sillä hetkellä katkolla. Ja kun pääsin kotiin, totesin, että siivottavakin joskus olisi. Tarjosin vaihtoehtoja P:lle, hän voisi siivota kotona tai lähteä lasten kanssa jaloista ulos, muksut halusivat Kaisaniemeen mäkeä laskemaan. P valitsikin yllättäen siivoamiseen, joten lähdinkin vielä kolmannen kerran pihalle, tällä kertaa tosin sen verran vaatteisiin kietoutuneena, että kylmä ei päässyt yllättämään. Ei tuo Stigan raahaaminen kilometrin päähän mäkeen tosin nautintokaan ollut ;-)

Ja viime yönä sitten alkoikin neiti Indy yskiä *huoh*. Valitteli keuhkoja ja kampesi aikuisten sänkyyn jo ennen puoltayötä. P uhrautui ja nukkui -huonosti- Indyn vieressä, koska hänellä oli tänään päivä vapaata, meni vasta yöksi töihin.

Hullu mieheni raahasi vielä väsyneenä tänään lapset uimahalliin, koska oli mennyt sellaisen heikkona hetkenään lupaamaan edellispäivänä. Kun meidän perheessähän lupaukset PIDETÄÄN. Indyn yskäkään ei ollut tänään päivällä kovin paha, sitä ei siis voinut käyttää tekosyynä. Toivotaan, että kosteus laukaisi koko homman, ainakaan vielä ei ole tänä iltana aloittanut yskimistä *kop kop* (tällä manasin nyt itselleni varmasti koko ensi yön valvomisen). Ja jopa Apen hengenahdistus helpotti uimahallilla hetkeksi ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen! (tähän ei siis lääkekään tunnu purevan) Muutamme siis ehkä asumaan uimahallille ;-)

Pari tuntia sitten P-raukka lähti pitämään itseään väkisin hereillä läpi ensi yön työmaalla kun minä jäin päivystämään lapsia viikonlopuksi.

Minulla ja lapsilla olisi huomenna vuorossa joulukalentereiden metsästys ja sunnuntaiksi on auto vuokrattuna, jotta päästään käymään Hämeenlinnassa uuden mummolan tupareissa.

Kaiken kaikkiaan tällainen ylenmääräinen touhu ei ole hyväksi ihmiselle, mutta tässä pakkasessa eestaas juostessa se on vielä epämiellyttävämpää. Vaikka vasta reiluun kymmeneen miinusasteeseen päästiin, tuntui se tuulen kera (ja yhtäkkiä leudon syksyn jälkeen) hurrrrjan kylmältä. Huh!

Josko tämä tästä ennen joulua rauhoittuisi. Ei ole meidän elämää tämä, ei. Ja toivottavasti sen voin myös lapsilleni opettaa. Juuri tällä hetkellähän slow living on in. Oli muotia tai ei, sopii minulle. Voin pakon edessä luopua siitä hetkeksi, mutta viikko kerrallaan on maksimi. Ensi viikon kalenteri siis tulee näyttämään lähinnä tältä: (no okei, olen neljä päivää töissä ja lapset kaksi hoidossa, mutta unohdetaan ne pakolliset)


Mukavaa viikonloppua ja yhtä tyhjää tulevaa viikkoa myös teille ;-)!

Viisaita ajatuksia

Tiedättekö sen tunteen, kun lapsesi toteaa mielestäsi jotain mielettömän fiksua, ihanaa, söpöä, hauskaa tai muuten vain tärkeää ja ajattelet, että tämä pitää muistaa laittaa ylös.

Ja kun sitten istut pöydän viereen... tyhjää täysi... ei ajatuksen ajatusta... Ärsyttävää!!

Nyt olen sentään muistanut aika monta tapahtunutta juttua siihen asti kun P on tullut töistä, jolloin olen edes ehtinyt ne hänen kanssaan jakaa. Yleensä kun unohdan ne jo ennen sitä ja kuulumiseni menevät suunnilleen näin: "Ape/Indy sanoi tänään jotakin älyttömän hauskaa... Odotas, mihin se liittyi... Ei helkkari, en mä taaskaan muista"

Kokeilen nyt kuitenkin, josko tällä kertaa jotakin palautuisi:

Päiväkodista toissapäivänä tullessamme Ape kertoi, että eräs hänen päiväkotikaverinsa jää joskus jumiin sanoihinsa, saattaa todeta tosi monta kertaa peräkkäin "jos, jos, jos, jos...". Kerroin hänelle, että sitä kutsutaan änkyttämiseksi ja toisilla ihmisillä on sellainen vika, jolle eivät itse voi mitään. Muistuttelin vielä, että eihän hän vaan koskaan toiselle tällaisessa tilanteessa naura, koska toisen voi tulla paha mieli. Ape (varmasti myös rehellisesti) vastasi, ettei ole nauranut. Matka jatkui ja Ape kulki mietteliäänä eteenpäin. Hetken päästä totesi: "Mutta äiti, kyllä täällä olis tylsä olla, jos me kaikki oltais ihan samanlaisia." ♥

Samaisena iltana älykäs poikamme haasti jälleen äitiään, kun iltapalapöydässä katseli maitotölkkiä ja kysyi: "Äiti, mitä tarkoittaa luomu?" No, äiti parhaansa mukaan kertoi siitä, että eläimet saavat olla vapaasti toisin kuin tehomaataloudessa ja saavat vain täysin puhdasta ruokaa. Ape vaikutti ymmärtävän, kananmunista puhuttaessa mielikuva vapaana kulkevista kanoista kuulemma jopa nauratti häntä. Indy istui siinä vieressä koko tämän ajan ja ajattelin sitten kerrankin ottaa myös hänet mukaan keskusteluun ja kysyin, oliko hän ymmärtänyt yhtään mitä puhuimme. "En mä teitä kuunnellu, mä istuin tässä rauhassa syömässä iltapalaa!". :-D ♥

Päiväkodissa tämä samainen neiti oli hoitajien mukaan todennut poikapuoliselle kollegalleen ulos lähdön hetkellä: "Lopeta nyt toi sählääminen ja laita ne vaatteet päälles, että päästään ulos" :-DD ♥

Isänpäivän iltaa

Kohta se on taas tämäkin viikko ohitse. Sääli, oli kaikenkaikkiaan erittäin mukava viikko. Jos nyt ei lasketa perjantaita, lauantaita ja vielä vähän tätäkin päivää, jotka menivät omalta osaltani juhlien jäljiltä hieman käsille. Ei sovi vanhalle juhliminen, pahoinvointi kestää monta päivää.

Onneksi ei sentään niin pahana, ettei tänään olisi voinut lasten kanssa aamutuimaan heidän isukilleen hedelmäsalaattia sänkyyn viedä. Hedelmäsalaattia siksi, että yksinkertaisesti pää ei vain toiminut kahtena edellisenä päivänä, jotta olisin tajunnut "oikeaakin" aamupalaa kaupasta varata.

No, alkoi terveellisesti isänpäivä ja lapsetkin mielissään salaattia tekivät, pystyivät osallistumaan kivasti.

Indy tosin teki juuri tänä aamuna nukkumisennätyksen, olimme ehtineet jo lähes koko salaatin saada valmiiksi kun lopulta puoli kymmenen jälkeen sängystä ilmestyi. Oli tosin kovin levoton koko viime yön, mitä lie unia nähnyt, joten ei ihmekään että väsytti.

Aivan ihanan kortin oli neiti isille päiväkodissa piirtänyt ja leikannut. Karhu siinä sydäntä halasi (päiväkotiryhmän nimi on Karhut) ja sisälle hoitajat olivat keränneet Indyn kommentteja isistä:

"Iskä on aika hölmö kun se antaa kaiken periksi"
"Iskällä on silmälasit ja karvoja niinkun iseillä aina on"
"Iskä antaa herkkuja aika paljon vaikka ei oo herkkupäivä"
"Iskä ei tykkää leikkii piilosta, pelataan aika usein Chokoa"

Ape taasen oli askarrellut 30 palan palapelin omapiirtämästään kuvasta. Se tosin on vielä kokoamatta, oli hieman haasteellisesti leikattu ;-)

Toinenkin merkittävä merkkipaalu päivään (isien juhlan lisäksi) mahtui: Koska olin tosiaan varautunut hieman puutteellisesti ruokapuoleen (ihan jo siitäkin syystä, etten yleensä tuota ruokapuolta juuri huolehdi ja tänään olin luvannut hoitaa sen alusta loppuun omana lahjanani rakkaalle aviomiehelleni), puuttui pakastimesta tekemääni suklaafondantiin kuuluva vaniljajäätelö.

Lähetinpä siis muksut keskenään kauppaan jäätelöä hakemaan. Kauhistuneille tiedoksi, että vaikka Helsingin keskustassa asutaankin, pääsee meiltä korttelin toisella puolella oleviin lähikauppoihin ilman ainoatakaan kadunylitystä ja Ape näitä reissuja on omasta halustaan jo useamman tehnyt.

Niin sitten lähti kaksi innokasta kauppareissulaista, isommalla reppu selässä, pienemmällä kolikot taskussa, molemmilla varalta kännykät povitaskussa, vierekkäin taivaltamaan Siwaa kohti:-) Hienosti oli reissu mennyt, ilman apua olivat pärjänneet ja vasta juuri ennen kotiporttia raporttia soittivat :-)

Nyt sitten vielä kylpy lomaviikon lopetuksen kunniaksi (siis lapsilla) ja sitten odottamaan Kuorosodan ja Tanssii Tähtien Kanssa alkamista (siis lapset tietenkin odottavat, en minä ;-D)!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Omaa napaa

Nyt täytyy tämän äidin mennä hieman itseensä ja todeta, että on tässä mennyt viikko niin omaan napaan tuijottaessa, että ei ole juuri lasten kanssa ehtinyt olla saati heidän toimiaan havainnoida.

Sen verran kyllä, että ovathan nuo tuossa olleet - ja aivan äärettömän kiltisti, koska hermo ei ole mennyt kertaakaan omiani touhutessa. Ihania lapsia siis.

Mutta vaikka olisin ollut fyysisesti läsnä, en ole juuri tainnut sitä psyykkisesti tehdä.

Okei, ehkä tää yksi viikko sallitaan, olenhan kuitenkin viimeisen kuusi vuotta (ja enemmänkin jo, vanhempihan on jo kohta puolikkaan yli) aikalailla 110%:sti nappuloihin sitoutunut ja heidän elämäänsä osallistunut.

Lupaan, että ensi viikolla alkaa taas normaali elämä. Nyt on vain tämän perheen äiti seonnut kahdesta asiasta: aikuisten naamiaisista ja juoksemisesta. (Toinen näistä toivottavasti jää ensi viikollakin meidän elämään, mutta vähän vähäisemmässä määrin)

Siis, työpaikalla järjestetään huomenna Halloween-partyt vähän jälkijunassa ja innostuin lapsen lailla siitä mahdollisuudesta, että saan kerrankin pukeutua. Paljonhan ei vaadi tehtä tästä akasta noita-akkaa, mutta kummasti tuota tilpehööriä tuntuu ympärille kerääntyvän ;-D On nahkahousua ja korsettia (nehän ne noita-akalle kuuluvat?? :-D), violettia peruukkia kera noitahatun, hurjat meikit suunnitteilla (toteutus onkin toinen juttu, heh) ja tietysti kynnet sävy sävyyn hämähäkki- ja seittikoristeluin. Äitikin siis leikkii :-D

No, tuo juhla on huomisen jälkeen ohi, toivottavasti onnistuu. Juokseminen onkin sitten vähän pidempi projekti.

Eräs "rakas" sukulainen kun oli sitä mieltä, että tämä sohvaperuna (jolla siis ei käytännössä ole koskaan vapaa-aikaa, kun ukko-kulta on sen verran töissä kummallisiin aikoihin) pitää saada liikkeelle ja ilmoitti Helsinki City Runiin toukokuussa juoksemaan puolimaratonin. Jep jep, en siis ole juossut kahteenkymmeneen vuoteen ja tarkoitus oli aloittaa se sitten, kun lapset ovat sen ikäisiä, että ne voi jättää keskenään kotiin. No, haastettahan en jätä ottamatta vastaan, vaikka monen muunlaista hankaluutta sen vastaanottaminen elämään teettääkin seuraavan puoli vuotta. (Kaunis kiitos P:lla siitä, että on luvannut sietää kaiken menemisen tänä aikana)

Nyt on sitten treeniä seitsemisen viikkoa takana ja arvata saattaa, että paikathan tässä iässä alkaa pettää. Siispä olen nyt juossut lenkkien lisäksi lääkärillä ja fysioterapeutilla pystyäkseni jatkamaan. Tilanne näyttää onneksi kohtuulliselta ja toivoa on, ettei tässä joudu pyyhettä vielä ainakaan kehään heittämään.

Ja uskomatonta kyllä, olen saanut itsestäni irti sen viisi kertaa viikossa ovesta lähtemisen, vaikka usein se onkin sitten vasta puoli kymmenen aikaan illalla, kun P tulee töistä ja lapset on nukkumassa.

Siis vapise, SUKULAINEN, lähtöviivalla nähdään!!!

Mutta siis näissä ajatuksissa tämä viikko, muu perhe lomailee!
Ensi viikolla toivottavasti uudet (tai siis muutKIN) ajatukset!

Mikä musta tulee isona?

"Musta tulee isona poliisi. Ja mä otan sit välineeks moottoripyörän, en autoa. Koska moottoripyörällä pääsee niin lujaa." - ei, tätä ei ole todennut perheemme poika vaan rakas prinsessamme :-) Mistä ihmeestä hän on ymmärtänyt, että moottoripyörät kulkevat lujaa?

Ja meidän nuori miehemme siis kertoo samasta asiasta seuraavaa:
"Mä ajattelin, että musta tulee aikuisena koululainen" *virnistys*
Ä: "Eiks mielummin opettaja, kun sitten olet ollut jo pitkään koululainen?"
A: "Joo, koska sitten mä tiedän IHAN kaiken maailman asioista"

Totesi kyllä juuri tätä hetkeä aiemmin, ettei aio opiskella yhdeksän pakollisen vuoden jälkeen enää mitään, koska jo se on NIIIIIN pitkä aika. Aikoo siis tällä logiikalla täysoppineeksi yhdeksässä vuodessa :-)

No joo, näitä toiveita ja haaveitahan on joka päivälle, tässä vain tämänpäiväinen keskustelu.

Mielenkiinnolla odotan mitä näistäkin lapsista lopulta tulee.