Aika kuluu ja lapset kasvaa

Mistä huomaa, että elämä oikeasti alkaa helpottaa, että ne lapset ihan oikeasti kasvavat?

Tää viikonloppu on ollu aivan loistava esimerkki. Onneksi, koska hieman taas olen ollu tässä epätoivoisissa fiiliksissä. Kuten edellisestä postauksesta ehkä voi aavistella.

Eilen lapset leikkivät omissa oloissaan pitkälti toista tuntia. Kiinnitin asiaan oikein huomiota, kun itse tässä koneella seuraamiani blogeja lueskelin ja yhtäkkiä ymmärsin hiljaisuuden. Pisti oikein hymyilyttämään. Toinen leipoi tuossa vieressä muovailuvahalla, hiljaa itsekseen supisten (Indylle hyvin tyypillinen tapa leikkiessään) ja Apetsu istui oman huoneensa lattialla rakentamassa Legoilla.

Aivan mielettömän hyvä fiilis! Jopa niin hyvä, että tulikin sitten loppupäivän ajan vietettyä poikkeuksellisen paljon aikaa heidän kanssaan, halaillen, sylitysten istuen ja jutustellen. Tavoistani täysin poiketen pelattiin jopa useampaakin seurapeliä! (Minähän en siis leiki, en ole tehnyt sitä edes omassa lapsuudessani - jotenkin virheellinen painos)

Näitä päiviä tarvitaan tässä arjessa tarpoessa. Ihanaa, että pitkästä aikaa sellainen osui kohdalle. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Hyvä fiilis on kantanut jopa tämän päivän yli. Yhtään riitaa ei tänäänkään ole ollut, olen jaksanu olla kärsivällinen äiti niissä vähissäkin tilanteissa. Apella oli kaveri melkein koko päivän kylässä, nekin kaksi leikkivät aivan mahtavasti, ilman yhtään kinaa ja ottivat jopa Indyn mukaansa ilman normaalia nurinaa ("Se vaan sotkee meidän leikit")!

Mieletöntä olla äiti! Tänään olen sitä mieltä, että mä olen jopa hyvä sellainen.
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
(Kysykääpä huomenna uudestaan ;-D)

Tasapuolisuus

Kerrankin ihan oikea aihe :-)

Tässä viime viikkoina monestakin syystä on taas tullut pohdittua näitä lastenkasvatukseen liittyviä teemoja hyvinkin paljon, tartuin jopa ENSIMMÄISEN kerran alan kirjallisuuteenkin. Ihan hyvä, että tässä vaiheessa, virheitä voi vielä (ehkä) korjata ;-D

Tasapuolisuus teemana on kulkenut mukana koko ajan, välillä vahvemmin ja välillä vähemmän, mutta kuitenkin koko ajan kaiken pohjalla.

Tämä on (taas) yksi niistä asioista, joissa olen hyvin mustavalkoinen ja mielestäni jopa perustellusti (eikä se alan kirjallisuus ole ainakaan tähän mennessä ajatuksiani tyrmännyt). Tämän asian suhteen pyrin olemaan aina järkähtämätön ja kaikin keinoin varmistamaan sen, että molemmat saavat mahdollisimman tasapuolisen kohtelun, aina ja joka tilanteessa. Uskon, että se on jopa mahdollista, tosin vaatii vanhemmilta työtä ja tiedostamista. Ja lisäyksenä heti, että tasapuolisuushan mun mielessä ei missään nimessä siis tarkoita sitä, että joka tilanteessa lapsia kohdellaan samalla tavalla. Päinvastoin: Tasapuolisuus tarkoittaa sitä, että molemmat saavat persoonaansa ja tarpeitansa vastaavan huomion.

Monella tapaahan tasapuolisuus on helppo asia:
On helppo ostaa molemmille aina samat tavarat, oli sitten kyse lahjoista, tuliaisista, palkinnoista tai mistä vain. Meillä tämän tekee vielä helpommaksi se, että Indy on tähän asti ollut enemmän kiinnostunut samoista "poikien" jutuista (joita meillä ei siis erikseen ole, meillä tasapuolisuus näkyy myös siinä) kuin Ape, konkreettisestikin siis samoista asioita.

Samasta syystä on helppo myös viedä molemmat aina samaan aikaan samaan paikkaan. Ikäeroakin on kuitenkin sen verran vähän, että tässä vaiheessa samat jutut on tosiaan mahdollista toteuttaa molemmille.

Siihen se helppous sitten loppuukin. Mitenkäs se kaikkein tärkein: Miten ihmeessä varmistan, että molemmat saavat tasapuolisesti paitsi rakkautta, myös rajoja ja välillä sitä äidin raivoakin ;-)?

Ykköseen on kiinnitetty erityishuomiota siitä asti kuin jälkimmäinen syntyi. Onko menty väärään äärilaitaan, jääkö kakkonen vähemmälle, kun hänhän ei ole saanut koskaan sitä ykkösen etuoikeutta olla se perheen ainoa lapsi. Pitäisikö hänen itse asiassa saada nyt vähän enemmän huomiota kuin toisen, tasapuolisuuden vuoksi?

Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että tasapuolisuuteen ovat kyllä ihan mahtavasti oppineet. Pitävät kyllä toistensakin puolta, jos tarve vaatii.

Tämä asia on tullut erityisen hauskasti ja aiempaa selkeämmin esille, kun isompi aloitti eskarin. Sovimme alkuun, että Ape käy siellä joka arkipäivä, vaikka muuten olisikin vapaapäivä (joita meillä on työvuorojen vuoksi lapsilla käytännössä kahdesta neljään arkisin joka viikko). Indy jää siis kotiin jomman kumman vanhemman kanssa, kun Ape menee eskariin.

Alkuun tästä seurasi varsinainen sota eskarilaisen kanssa: "On epäreilua, että mä joudun menemään eskariin, vaikka Indy saa olla kotona isän/äidin kanssa" "On epäreilua, että mä joudun menemään eskariin joka päivä, koska laissa ei oo sanottu, että sinne on pakko mennä".

Niin, mitäpä tähän voi sanoa? Tasapuolisuuden kannattajana toteaisin, että olet aivan oikeassa, sinun ei tarvitse vielä mennä, ensi vuodesta laki sinut siihen velvoittaa, joten nautiskele nyt viimeisestä vapaasta vuodestasi tässä elämässä.

Korostan nyt vielä, että tämä on nyt vain hetken aikaa vallitseva käytäntö, Apen kanssa on sovittu (tai lähinnä vanhemmat ajaneet läpi oman kantansa), että kaksi viikkoa tätä kokeillaan näin ja sitten tehdään arvio.

Tämä kaksi viikkoa tähän alkuun otettiin sen takia, että Ape kysyttäessä mainitsi välillä olleen tylsää, kun on vapaapäivien vuoksi viimeisen kaksi vuotta aika ajoin jäänyt vähän ulkopuolelle, kun ovat tehneet päiväkodissa pidempiä projekteja tai askarteluja. (Vaikka siis on tähän mennessä AINA valinnut jäädä kotiin, kun se mahdollisuus on ollut, oli päiväkodissa mitä tahansa tiedossa). Tämä vuoksi ajattelin (/-mme), että nyt Ape itse kokee, millaista on olla eskarissa joka päivä, jolloin voi itsekin arvioida miten haluaa jatkossa tehtävän.

Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia :-)

Eksyinkö vähän aiheesta? - Kuinkas nyt sattuikaan ;-D

Iltalaulut ja muut iltarituaalit

Tänään iltalauluja laulaessa (kyllä, meillä lauletaan AINA iltalaulut lapsille. Satuja ei aina välttämättä lueta, mutta iltalauluja ei jätetä välistä), että voisin niistä tänne muutaman sanan mainita.

Musta on jotenkin ihanaa ja suloista, että lapset aina haluavat nuo laulunsa. Aina se on se viimeinen hetki ennen nukkumaan rauhoittumista, sen jälkeen ei enää jutella tai kuuhata vaan sitä seuraa aina nukkumaanmeno.

Ei meistä vanhemmista kumpikaan mitää laulajia ole, mutta onneksi nuo lastenlaulut ovat säveliltään melkoisen helppoja, ei tee itse niin pahaa kuunnella omaa lauluaan.

Hauskasti on käynyt, kun molemmille lapsille on jo aikoja sitten valikoituneet samat laulut, joita haluavat ilta toisensa perään, vaihtoehtoja ei ole. Indy on sentään vähän suurempaa repertuaaria käyttänyt, vasta viime aikoina ovat ne "omat" valikoituneet ja tänäänkin poikkesi viime aikojen totutusta linjasta, mutta Ape ei lauluaan ole varmaan kolmeen vuoteen vaihtanut :-)

Jos molemmat vanhemmat ovat kotona, olemme vuoroilloin eri lasten luona (omissa huoneissa) - ja siis se vanhempi laulaa, joka lapsen luona on. Jos taas isäntä on iltasella töissä, molemmat lapset ovat aina samalla tavalla mun kainaloissa aikuisten sängyllä ja minä laulan siellä molemmille ennen omiin sänkyihin menoa.

Juuri muita iltarutiineja meillä ei olekaan. Periaatteessa ilta tietysti kulkee aina samaa rataa: seiskalta iltapala, hammaspesulle, ennen kasia iltasatujen lukuun (molemmat saavat yleensä valita yhden lyhyen sadun - tai jos äiti on oikein väsynyt, valitsevat yhdessä yhden sadun) vanhempien sängylle, 20.20 pissalle ja omaan sänkyyn, iltalaulut ja unta palloon. Mutta käytännössä lasten nyt vähän kasvettua isommiksi tulee iltasella monesti NIIIIIN mielenkiintoista ohjelmaa tv:stä (kuten WipeOut, Suurin Pudottaja, Tanssii Tähtien Kanssa... ;-D), että pyytävät saada katsoa ohjelman loppuun iltasadun sijaan. Tällöin jäävät siis vain laulut.

Ja lasten laulut ovat siis seuraavat:

Ape: *Tuu tuu tupakkarulla* - perinteisenä ja alkuperäisenä, kuten lapsikin on :-)
Indy: *Nukkumatti, Nukkumatti lasten* - omana versiona, tietysti, ja joka kerran hiukan muokaten :-)sekä toisena *Etkö ymmärrä* - myöskin omin sanoin ja henkilökohtaisin lisäyksin ;-)



Nukkumatti, nukkumatti lasten, illoin kulkee, heittää unihiekkaa.
Päivän leikit aika lopettaa on, kun kaikkien yöuni alkaa
(oikein menee muistaakseni "kun tv:n iltasatu alkaa")

Tässä laulettiin aikanaan kymmeneen kertaan "Indyn, äidin, isin, Apen, nallen, pupun, peiton, tyynyn...", kunnes äiti katkaisi kierteen ja keksi yhteenvedon;-D


Etkö ymmärrä mitä sulle lausuin, kerran vielä mä kuiskata sen voin:
Että sullekin uudet leikkini näytän, siihen vielä mä lisäisin, että sinua rakastan (johon Indy kuiskaa aina perään "maailman eniten")
(oikein menee "mä lisäisin, että sinusta välitän")

Tasapuolisuuden nimissä (päivän teema meidän perheessä) laitan tähän myös Apen iltalaulun sanat, vaikka ne lienevät kaikille tutut:

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin turun tietä,
hämäläisten härkätietä.

Mistäs tunsit meidän portin?
näin teidän uuden portin:
haka alla, pyörä päällä
karhun talja portin päällä

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin turun tietä,
hämäläisten härkätietä.

Sen verran on tätäkin modifioitu meidän käyttöön, että eka säkeistö tulee kahteen kertaan :-)

Kauniita unia kaikille!

ps. Jos joku ihmettelee, miksi Indylle lauletaan kaksi ja Apelle vain yksi laulu, kyse on jälleen tasapuolisuudesta: Apen laulu on sen verran pidempi, että vastaa kahta Indyn laulua :-D

Hui, mihin se aika katoaa?

Oletteko huomanneet, että tuntuu kuin aika kulkisi koko ajan vain nopeammin? Yhtäkkiä huomaan, että taas on jo yli viikko edellisestä postauksesta, vaikka juurihan tässä istuin kirjottamassa.

Ja toinen havointoni on, että kuolemaksenikaan en enää muista, mitä eilen olen tehnyt saatika viikko sitten :-)

No, yritän kuitenkin summata viikon yhteen:

Indy on virallisesti sitten 4v. Sukulaissynttärit järjestettiin sovitusti viime lauantaina, Indyn tärkeimmät henkilöt (serkku R ja pikkuserkku V) olivat paikalla. Ihanaa, kun on ihmisiä talo täysi (kymmenen aikuista ja viisi lasta), mutta HIUKAN oli lämmin, heh. Taisi taas lämpötila ulkona hipoa kolmeakymmentä, joten voitte vain kuvitella, miten lämmin oli sisällä. Lapsiahan ei tietenkään haitannut vaikka hiki valui kasvoja pitkin, hih.

Kukaan ei tietenkään tajunnut ottaa kuvaa Hello Kitty-koristelusta, joten se jää mielikuvituksen varaan :-(

Päiväkodissakin lapset tässä välissä muutaman päivän olivat, vaikka taisi vapaapäiviä kertyä taas arkipäivistä kolme viidesta. Minkäännäköistä ongelmaa ei ole edelleenkään ollut jäämisessä, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Tuntuu niin omituiselta, kun keväällä kaikki tuntui niin vaikealta. Mutta ihanaa tietysti näin.

Viikon ainoa erikoisuus päiväkodissa oli (omien synttäreiden juhlimisen lisäksi), että Indy oksensi innostuttuaan syömään nälkäänsä "vähän" liikaa hyvää ruokaa. Pieni on äitiinsä tullu ♥, roomalainen meininki. Pitäisikö tästä tuntea pieni pistos jossakin? :-)

Ja kotona tämän viikon erikoisuus oli, että eilen illalla Ape sanoi itse, että "äiti, mä olen ihan älyttömän väsyny ja haluan mennä nukkumaan". Niin hän painui sänkyyn, vaikka Indy vielä jäi leikkimään! Meillä on ihana ja maailman fiksuin poika! ♥

Torstaina, varsinaisena Indyn synttäripäivänä, sai sankari tietysti aamupalan sänkyyn (arvatkaa meinasiko malttaa odottaa sängyssä edes lastenohjelmia katsoen, heh) ja sai päättää päivän ohjelmasta. Miettivät asiaa yhdessä Apen kanssa: Makuunista dvd:t ja karkkia, ennen sitä hampurilaiselle. Kävi laiskalle äidille erinomaisesti! :-)



Ai niin, hääpäiväkin tuossa vilahti. Käytiin tosi pitkästä aikaa kaksin ulkona syömässä, muksut jäivät tutun hoitajan kanssa kotiin. Kesätauosta huolimatta lapset jäivät aivan innoissaan hoitajan kanssa. Ja vanhemmat nauttivat tauosta!





Maanantaina alkavatkin sitten jännittävät ajat, Apella alkaa eskari!





Siihen asti nautitaan tästä kostesta, sateisesta viikonlopusta ukkosen jylinän keskellä!

Viikonloppu!!

Ihanaa, ensimmäinen työviikko takana. Ja lapsilla hoitoviikko (tosin hoitopäiviä taas vain ma, ke ja pe, joten kevyt lasku heillä).

Ja uskokaa tai älkää, mutta ainoan ainoaa itkua ei tällä viikolla ole ollut. Siis ainakaan ikävän ja päiväkotiin jäämisen vuoksi!! En ole ollut uskoa niitä muksuja meidän lapsiksi, jotka niin hienosti ovat hoitoon jääneet.

Tämä on taas tätä mun taikauskoa, mutta kannatti siis mun stressata asiaa etukäteen, silloinhan pahin ei yleensä tapahdu.

Kiva viikko kaikin puolin. Töistä olen ollut ihan pöllyssä, ihan kuin pienessä pöhnässä koko ajan kulkisi, mutta hyvillä mielin silti. Tiistaina olin niin sekaisin, että en tajunnut lähteväni töistä tuntia liian myöhään ennenkuin kellokortti ilmoitta tuntia plussaa. Tätä ääneen ihmetellessä tajuntaan vasta yhtäkkiä iski, että tulinkin töihin aikaisin sinä aamuna. Heh, no tulihan tehtyä vähän ylimääräistä.

Lasten viikkoon on päiväkodin lisäksi (jossa ei muuten Apen enää tarvi nukkua, sitä ollaan hihkuttu!) kuulunut muutakin kivaa. Apetsu oli isän ja päiväkotikaverin (+tämän isän) kanssa eilen vetouistelemassa ja me Indyn kanssa järkättiin omaa tyttöjen kivaa.

Meidän oma kiva oli hyvin simppeliä sellaista (multahan ei muuta voi odottaa): mentiin kaupungille, ostettiin Indylle Hello Kitty-pikku-ukkoja (haluaa Hello Kitty-kakun, joten äiti ajatteli hoitaa sen näillä ukoilla), käytiin jätskillä, Indy pääsi hetkeksi kauppakeskukseen ilmestyneeseen pomppulinnaan ja lopuksi tultiin TAKSILLA kotiin (noin kolmen kilometrin matka). Ja neiti hihkui innoissaan, oli niin fiiliksissä kaikista näistä! :-) Koko reissu kesti enintään puolitoista tuntia ja lapsi puhui ihanasta retkestä vielä nukkumaan mennessään... Eivät siis meidän muksut tarvitse ihmeitä saadakseen elämyksiä. Hyvä niin, muuten jäisivät elämykset saamatta, kun äiti ei usko kaikenmaailman muumimaailmoihin ;-)

Ihanaa, kun ovat vielä luvanneet tosi lämmintä viikonloppua! Huomennahan meillä vietetään ensimmäisiä Indyn synttäreitä (sukulais-sellaisia). En kyllä vielä ole päättänyt, vietetäänkö kaverisynttäreitä ollenkaan, kun ei neiti niitä kavereita oikein sukulaisten ulkopuolelta nimeä. Serkku on kaikkein tärkein (suora lainaus hänen puheestaan). No, päiväkodissahan juhlitaan ainakin - ja ehkä meidänkin on jotakin sinä varsinaisena juhlapäivänä järkättävä. Eikös tämäkin jo riittäisi?

Ja loppuun Indyn laulelma (PMMP:tä ja rusketusraitoja mukaellen, koska meillähän eivät lapset saa "aikuisten sanoja" käyttää):

Helkkarin hyvin menee
Helkkarin hyvin halii