Treeniä, treeniä

Ja on pojat muuten treenattukin.

Koko viikko, vähän toistakin.

Ei, ei, en tietenkään minä. Olen istunut tiiviisti perseelläni sohvalla, koska sehän jo todettiin, että urheilu ei mulle sovi, viisi kuukautta edelleen kipuilevaa päkiää osoittaa sen täysin selvästi.

Mukulathan nuo. Treenaavat kuin hullut. Ape 50 vatsalihasta, 50 selkälihasta, 50 punnerrusta joka päivä. Juoksut, potkulautailut, pallon pelailut, fillaroinnit ja normaali arkikävelyt rapun kiipeämisineen päällä.

Indy ei ole halunnut ryhtyä selkä-,vatsa- ja ojentajalihastreeniin (teki toki kertaalleen) vaan on keskittynyt jalkalihaksiin.

P olisi torstaina tuonut autokyydillä Indyn luokseni kampaajalle (isäntä lähti itse veneenpesuhommiin). Ei käynyt, koska halusi kävellä treenin vuoksi.

Neiti on näistä kahdesta se, joka yleensä alakerrassa kotiin tullessa aloittaa AINA marinan "mua väsyttää, mennään hissillä", vaikka tietää, että käytämme kolmanteen kerrokseen aina portaita, jollei ole painavia kasseja mukana. Viimeisen viikon hän on KIELTÄYTYNYT tulemasta hissillä. Treeniä, treeniä.

Huvittavia. Ihania. Suloisia. Hellyyttäviä.

Ja kaikki tämä siis sen (heidän mielestään) ainoan ja oikean Wappujuoksun vuoksi! Voi hemmetin perkele! Rakas systerini meni vuosi sitten muksuille tästä kertomaan ja pyysi heitä mukaansa osallistumaan. No, tietystihän sinne oli päästävä. Ja nyt sitten matkaamme sinne todennäköisesti JOKA IKINEN vappu seuraavat vuodet.

Eihän siinä mitään, mutta tästä pääkaupungista tuonne Hyvinkäälle autottomana siirtyminen klo 9 vappupäivän aamuksi ei ole erityisen houkuttelevaa.

Mutta mitäpä sitä ei äiti lastensa vuoksi tekisi. Auto on vuokrattuna odottamassa, huomenna kerätään kimpsut ja kampsut, mennään serkkujen luo yökylään, äiti tappelee illalla puolitoista tuntia nukkumaan menon kanssa (kun molemmat itkevät ja parkuvat, että haluavat yöksi kotiin, kun heillä on niin ikävä omaa sänkyä!! UH!) ja herää silmät ristissä seitsemän jälkeen (viimeistään) vappupäivän aamuna.

Jep, Wappujuoksuun siis. Järjestetään paikallisella urheilukentällä. Viime vuonna molempien juoksumatka oli 40metriä, tänä vuonna Ape juoksee jo 60m. Lapsia on paikalla useampi sata, ratoja tietysti kahdeksan. Joten jonottamista, odottelua, kärkkymistä tiedossa...

Viime vuonna molemmat olivat NIIIN ylpeitä, voittivat omat juoksunsa. Ihan siis ikäkausitasolla, eivät vain tuossa omassa kahdeksan joukossaan. (Kyllä, ihan on ajanottokin kaikille lapsille, koska ajat ja sijoitukset ilmoitetaan paikallislehdessä! Vaikka mitalin saa tietysti jokainen lapsi)

Saa nähdä miten tänä vuonna. Kovasti ovat hetkittäin yrittäneet psyykata itseään pettymykseen, kun olen vihjannut, että aina ei välttämättä voita, mutta toisaalta se luotto omaan kykyyn on NIIN vahva.

Indylle tosin pettymykset ovat niin vaikeita käsitellä ja jännittää niin kovasti uusia tilanteita, että oli pitkään vakaasti sitä mieltä, ettei osallistu tänä vuonna. Kovasti on kuitenkin viime ajat treenannut, joten mielenkiinnolla odotan. Sääli, että olen lasten kanssa yksin, isäntä joutuu taas töihin, joten meitä ei ole kahta aikuista noita muksuja psyykkaamassa.

Mielenkiintoinen vappu siis taas edessä ;-)

Mukavaa vappua kaikille teillekin!

Siivoa suusi

Äiti: "Voi perseen perse!"
Indy: "ÄI-TI! Eikö tästä olla puhuttu!!?"

Elämän suuria totuuksia

Taas se totuus tulee lasten suusta.

Rakas poikamme sen eilen totesi:
- "Äiti, lapset on oikeasti hyvempiä kun aikuiset."
- "Mitä sä tarkoitat?"
- "No, mä en voisi olla rosvo, kun mä olen lapsi. Aikuiset voi."

Jotenkin tämä hyvä/paha-teema on ollut eilen pinnalla muutenkin, kävimme nimittäin myös seuraavan keskustelun:
-"Äiti, Kalle (nimi muutettu) tietää, että siitä voi tulla isona rosvo."
-"Ai. Miten niin? Ootko sä sanonu sille siitä asiasta jotain?"
-"Joo. Se ei kyllä enää oo kovin paha. Mut mä sanoin sille, että siitä voi tulla rosvo, jos se käyttäytyy aina tyhmästi. Se sano, että joo."

Tämä hyvän ja pahan miettiminen lienee ihan hyvä pääsiäisteema ;-)

Ihanaa aurinkoista pääsiäisen jatkoa, tänään luvattiin ennätyslämmintä!

Huiskis ja tsuiskis

Menipäs pitkä aika taas tässä välissä.

Mitään erityista ei ole tainnut olla, kun ei ole tullut mitään ylös kirjoiteltua.

Tänään kyllä Indy totesi jotakin hauskaa, joka piti tänne laittaa. Mutta kun en sitä sillä siunaamalla ylös kirjoittanut - ei ole enää pienintäkään hajua mitä se oli.

Kaikkineen hyvää kuuluu. Rauhaisia pääsiäsipyhiä tässä kotosalla vietetään. Äiti pistettiin viikoksi jäähylle, täysi varauskielto jalalle, josko se sillä kuntoon VIHDOIN saataisiin. Isäntä työssä, joten kolmisin päivät lasten kanssa tässä kotosalla kökötetään.

Ihan kauhean pitkälle en suostu noiden keppien kanssa lähtemään. Eilen halusin välttämättä hakea uuden puhelimeni postista, matkaa noin 500m suuntaansa - ja kämmenet huusivat hoosiannaa jo sillä matkalla. Näin painavaa ruhoa on näemmä haasteellista kannatella ;-) Sääli sinänsä, koska lupasivat yli 15 asteen lämpötiloja tänne etelään.

Pääsiäisrituaaleja ei meillä ole. Ei ole virvottu (päiväkodissa tehneet yhdet vitsat), rairuohoa ei ole kylvetty (päiväkodissa ovat), pupuja tai muita koristeita ei esillä ole, pashaa ei ole tehty tai ostettu, ei sen puoleen mämmiäkään, mutta suklaamunia meillä sentään syödään ympäri vuoden :-)

Mietin tätä asiaa tänään, hassua kun ei mitään rituaaleja tai tapoja ole, mutta en muista sellaisia omasta lapsuudestanikaan. Jotenkin kai pääsiäinen on ohitettu muutamalla munalla vapaapäivinä. Mistä lie johtunut.

Jotenkin hyvällä fiiliksellä tässä on nyt muutama päivä menty. Kerta kaikkiaan selvästi nyt tajuan, että nuo mukulat ovat jo isoja ja elämä ON niin paljon helpompaa kuin kertaakaan niiden syntymän jälkeen.

Mummoni hautajaiset viikko sitten vetivät kyllä moneksi päiväksi hiljaiseksi, jotakin taisi purkautua tuon surun myötä.

Sen jälkeen kuitenkin elämä ja muksut ovat tuntuneet poikkeuksellisen mukavilta nyt pari päivää. Ovat nuo riiviötkin käyttäytyneet hurjan hyvin. Auttaneet kaikissa kotihommissa, kun en ole pystynyt keppien kanssa juuri mitään tekemään eivätkä ole mahdottomasti keskenäänkään tapelleet.

Tästä on siis hyvä jatkaa rauhaisaa pääsiäisen viettoa!

Aurinkoista kevättä!

Lapsen logiikkaa

Lapset olivat pihalla keskenään, kun huutelin Indylle, että tulisiko käymään kotona, minulla olisi hänelle mukava tehtävä.

Neiti tuli ja annoin hänelle kirjekuoren käteen: "Vietkö tämän laatikkoon?".
Hän totesi menevänsä ja arveli Apen tulevan mukaan.

Kuulin pihalta keskustelua ja hetken päästä kuori putosi meidän postilaatikosta :-D

No, minä tietysti avasin oven ja kysyin mitä ihmettä he vitsailevat.

Ape sanoi, etteivät he tienneet, mihin laatikkoon se olisi pitänyt viedä.
(Kuoressa oli nimi, osoite ja postimerkki)

Joskus siis fiksukin lapsi voi mennä hieman sekaisin.

Arvaa kuka?

Tämäniltaista:

"Katso syvälle nenään", sanoo hän ja heiluttaa vastapuolen nenän edessä valkoisista hahtuvista itsetehtyä pitkää "lumikoristetta" :-)

"Ihanainen äiti, on ja on ja on ja on." lallattelee hän kohta perään.

"Minä olen suuuuuurin."
"Mä tarkoitin tolla, että mun sydän on suurin. Ja nyt minä aion voittaa sen."
- "Minkä?"
"Sydämen. Eli halusin antaa sulle suukon."

Ei, kyse ei ole mieleltään järkkyneestä henkilöstä vaan rakkaasta prinsessastamme :-)

Pimeä nuori nainen! ♥ ♥ ♥

Apua, taas!

Juuri kun edellisestä pahasta toivuin, eilen illalla tuli seuraava:

Aivan täysin odottamatta, ilman mitään selitystä:
Ape: "Äiti, mitä tarkoittaa seksi?" ("Argh, ei tätä vielä!")
Äiti: (Ensimmäinen pelastusyritys)"No mitä sä luulet, että se tarkoittaa?"
Ape: "En mä yhtään tiedä. Mitä se tarkoittaa?" ("Perhana, ei onnistunut tämä")
Äiti: "Mistä sä olet kuullu sen sanan?" (viivytystaktiikkaa)
Ape: "Telkkarissa oon joskus kuullu kun siitä puhutaan" ("Missä perhanan ohjelmassa, eihän meillä lapset katso kuin koko perheelle sopivia juttuja?")
Äiti: ("Ei kai tässä auta mikään") "No se on aikuisten juttu. Se on hellimistä sillon kun rakastaa toista"
Ape: "Aha, okei" ("Puuh, taas jälleen kerran pelastus")

AINA ne iskee puun takaa!

Love is on the air

Ihanaa, kun nuo kaksi lasta rakastavat toisiaan. Ainakin joskus. Ainakin toinen. :-D

No tietysti rakastavat, mutta tuo rakkauden näyttäminen jostakin syystä hieman takkuilee aika ajoin. Mistä lie tulee, koska tunteiden näyttäminen kenelle tahansa muulle onnistuu kyllä ;-D

Indyhän kyllä toteaa useinkin rakastavansa veljeään, Apen on kuitenkin vaikea nähdä omia tunteitaan sisarillisena rakkautena.

Ihana hellyyttävä esimerkki sisarusrakkaudesta:

Ape oli kaverinsa synttäreillä (kuten käsittämättömän usein) ja me naiset kaksin kotosalla. Toisen kaverin isä oli tuomassa Apea kotiin, joten odottelimme ikkunassa, josko hän jo tulisi. Indy haki ikkunaan myös Apen nallen (joka kylläkin tällä hetkellä Indyllä käytössä), Rogerin.

Jouduimme odottelemaan melkoisen tovin.
Indy totesi lopulta minulle:
"Rogerkin ikävöi Apea".
Ja suputti perään Rogerille:
"Älä sure, kyllä se pian palaa".

Pieni ovela eukko

Päiväkodissa tapahtunutta:

Päiväunien jälkeen Indyn pitkähihaista paitaa ei löytynyt mistään (- nukkuvat t-paidassa). Sitä etsittiin kuulemma ihan päiväkodin johtajaa myöden joka ikisestä nurkasta (ja meidän perheen vaatteethan ON merkattu nimillä, joten löytymisen ei luulisi olevan niin vaikeaa). Ei löytynyt.

Lopulta olivat luovuttaneet, neiti oli saanut lähteä t-paidassaan (koska joku on tehnyt jotain MERKATULLE varapaidallekin, jonka aivan varmasti edellispäivänä Indyn lokerossa vielä näin), fleecellä vahvistettuna ulos (siis takin alla tietysti).

Ulkona neiti olikin sitten kertonut hoitajalle:
"Huijasin teitä, kyllä mä tiesin koko ajan missä se on, laitoin sen piiloon reppuun." - ja hihitykset perään.

Se roisto! :-D

Kireä, typerä mutsi :-(

Huh mikä viikko! Onneksi se on ohi.

Tämä äiti ei ole tällä viikolla (taaskaan) ollut mikään esimerkki-äiti. Jos en nyt koskaan ole mikään ihmeellisen hyvä ollut, viime aikoina kuitenkin hieman vähemmän persiistä kuin taas tällä viikolla.

Kireänä kuin viulunkieli koko viikon :-( Lapsi-parat ovat saaneet kuulla karjumista taas parin kuukauden edestä. Ja armollisesti aina anteeksiantaneet ennen nukkumaanmenoa. Milloinkohan sekin armollisuus päättyy?

No joo, siis esimerkkiä kehiin:

Tulin töistä kotiin ja heittäydyin patjalle olohuoneen lattialle lasten kanssa juttelemaan:
Jonkin ajan päästä Ape alkoi heilutella kädessään olevaan metallista korua uhkaavan oloisesti nenäni vieressä. Pari kertaa pyysin, että lopeta, ettei se osu minuun. Ei auttanut. Jolloin paloi pinna, tartuin koruun ja kiskaisin sen viiden metrin päähän seinään :-( Ja perään jokunen painokelvoton sananen kohtuullisella volyymillä siitä, että jos mä sanon jotain, se tarkoittaa sitä.

No, Apehan tietysti meni tolaltaan. Siitä, että huusin (vaikkei siis ole ollenkaan poikkeuksellista, että huudan, hän reagoi siihen aina) ja siihen, että heitin tavaran.

"Äiti, sähän lupasit, ettet ENÄÄ IKINÄ heitä mun tavaroita!" - Olen siis KERRAN aiemmin, noin viisi vuotta sitten heittänyt yhden pikkutuolin lattiaan (tosin silloin olin vihainen isännälle, mutta tuoli sattui pahasti tielle - ja tietysti hajosi. Tästä kuulen edelleen rakkaalta pojaltani).

*huoh*

No, nukkumaan mennessä vielä keskustelimme asiasta.
- "Äiti, arvaa miksi mulle oli niin paha juttu, kun luulin, etten löydä sitä enää, kun sä heitit sen?"
- "No?"
- "No kun mä oon saanu sen yhdeltä parhaista kavereistani niin se on mulle tärkeä" ♥

Ihania nuo lapsukaiset!

Ai niin muuten: Ape oli tänään taas koululla. Ovat käyneet työstämässä jotakin sirkusprojektia yhdessä ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa kuukauden ajan joka viikko ja tänään oli projektin päättäjäiset.

Nämä nuorimmat esiintyivät päättäjäisissä. Meidän herra vetäisi vuorosanansa (joita ei enää illalla sitten muistanutkaan) yli 100 hengen yleisön edessä!! Vaikka kertoikin illalla, että kun esitys alkoi, hän toivoi, että lattiassa olisi luukku, josta pääsisi kotiin piiloon, niin paljon jännitti. Jälkeenpäin kuulemma oli kuitenkin hyvä olo ♥ ♥ ♥ - Näin siis meidän ukko, joka vielä vuosi sitten halusi jättää päiväkodin kevätjuhlat kokonaan väliin, kun pelkkä paikallemeno ahdisti (-istui selin kaikkien esitysten ajan, eikä siis osallistunut).

Ihanaa, keväistä viikonloppua kaikille!