Juu, että sellaiset kaksi päivää sitten. Huh!
Lauantai oli tosiaan oikein ihana ja juuri niin laiska kuin toivoinkin.
Sitten se alkoi. Lasten kapina vai mikä lie ollut.
Molemmat, tällä kertaa myös A, jota juuri kehuin rauhalliseksi nykyään, aloittivat sellainen rähjäämisen ja räyhäämisen, että äiti oli taas ottaa lopputilin.
Mikä ihme lie iskenyt, mutta A ei uskonut puhetta lainkaan, ei edes sitä kovaäänistä, joka meillä yleensä viimeistään tehoaa. Riekkui ja riehui, töni ja kiusasi siskoaan minkä ehti ja äidin silmä vältti. Ei auttanut huoneeseen rauhoittumaan laitto, sama alkoi välittömästi sieltä tultua. Ei auttanut uhkailu fudiskoulun peruuttamisella. Aivan järkkyä!
Ja neiti, voi taivas! Mikä lie taantuma menossa. Selvästi paha olo koko ajan. Aamulla herätessä alkaa kiukku ja raivo eikä montaa taukoa päivän aikana ole (Älkääkä sanoko, että kuulostaa aivan äidiltään!!). Mikään ei ole hyvin eikä mikään kelpaa. Kaikki pitäisi saada mutta siltikään mikään ei ole oikeaa eikä mene oikein. Sylissä haluaisi olla, mutta ei siinäkään sitten oikein ole hyvä. Tutinkin on kaivanut jostakin kaapista nukkejen leikeistä (ja hänhän ei siis koskaan vauvanakaan suostunut sitä syömään) ja se suussa on koko ajan kulkenut kotosalla.
A:n fudiskouluun eilen lähtiessä jouduin lopulta kaivamaan matkarattaat pitkästä aikaa esiin, kun tuntui, ettemme muuten pääse ikinä ajoissa. Niihin sitten lopulta neidin kannoin, noin tunnin taisteltuani uloslähdön kanssa. Fusidkoulun ajan leikki kyllä kivasti toisen lapsen kanssa puistossa, mutta jo kotimatkalla alkoivat taas ongelmat :-( Jos edellisellä kerralla jouduimme ottamaan kauppaan menon kolme kertaa uudelleen, tällä kertaa jäi koko kauppaan meno. Ei auttaneet uudet yritykset (Onneksi P tuli töistä ja pystyi siis hoitamaan kaupan), eivät pystyneet muutamaa minuuttia nahoissaan pysymään, kumpikaan.
Iltaisin neiti ei taaskaan pysty rauhoittumaan nukkumaan, saa unen usein vasta kymmenen jälkeen. Ja lisäksi viime yönä heräsi kahdelta kovasti itkien, sylissä olisi vain halunnut olla. Tällä kertaa ei edes painajaisia maininnut, joiden vuoksi yleensä itkeskelee. Lopulta pääsi äidin viereen aikuisten sänkyyn (ja isä siirtyi suosiolla lattialle patjalle, kapeaan sänkyymme ei oikein kolmea tahdo sopia). Siinäkin unen tulo kesti, oli kuulemma kuuma ja ahdasta (!! :-D). Äiti nukkui nelisen tuntia viime yönä…
Ja aamulla neiti oli taas pystyssä jo kuuden jälkeen, kun normaalisti nukkuu lähemmäs kahdeksaa. Ehti siis vielä silloinkin ripustautua äidin kaulaan ennen kuin pääsin karkaamaan ovesta ulos. ”Haluan olla äidin sylissä”, ”Isi ei ole yhtä hyvä”…
No, näitä tulee ja menee, mutta kiva päästä välillä töihin vähän ”huilaamaan”. Kotona ”työssä” ollessani aina mietin, että varmasti ikinä en tule näin itse sanomaan. Heh, jälleen muistutus siitä, että en sano ”ei koskaan”.
A:n käytös ei rakkaan tyttären käytökseen verrattuna ole ollut ollenkaan hankalaa, mutta koska hänellä on muuten hyvin seesteinen kausi menossa (jos nyt joku uskoo, että meidän lapset voivat seesteisiä olla – siis seesteisiä omalla riehakkaalla tavallaan), on tämä parin päivän käytös ollut hyvinkin poikkeavaa.
Se, että A:n kanssa ei ole voinut puhua asioista ja että toiveeni, kehotukseni, ärähtelyni tai uhkailuni on kaikunut kuuroille korville, on hyvin poikkeuksellista. Ja se, että hän on aivan selvästi tietoisesti kiusannut siskoaan. Tokihan he tappelevat aina ja sen tuoksinassa toista kiusataankin, mutta yleensä sitä ei muutoin tapahdu.
Ehkä pikkumies on ollut täpinöissään fudiskoulustaan. Ainakin ihan hiukan sinne meno tuntui etukäteen jännittävän. Hän sanoi jännittävänsä sitä, kenet saa ”valkuksi” :-) No, sehän selvisi heti koulun aluksi ja valkku on kuulemma ihan paras.
A on nyt kolmatta kesää Sapan fudiskoulussa (Maajoukkueen jalkapallokoulu), joka järjestetään aina kesäkuun alussa Kaisaniemen kentällä.
Kyllä herra tuosta pallon potkimisesta tuntuu tykkäävän, mutta ei ole osoittanut siihen suuntaan kiinnostusta muina aikoina, joten äiti kovasti sormet ristissä toivoo, ettei tästä tulisi tämän pysyvämpään harrastusta. Sisälaji mieluummin – nimimerkillä viime kesänä tuli neljänä päivänä viidestä ihan huolella vettä ja siinä sitten kentän laidalla huoltojoukoissa + illalla kurapyykkiä seuraavaa päivää varten pestessä kirosin ulkolajit jonnekin hyvin syvälle. Enhän mä oo kovin itsekäs, enhän? ;-D
Ja hei, vaikka aina uhkailen irtisanoutumisella tästä 24/7 huonosti palkatusta ja vähäetuisesta duunista, olen silti maailman onnellisin noista kahdesta persiäisestä!
Nyt työnteon pariin lepäämään!
