Sairastupa jatkuu

Kuten epäilinkin, se on sitten miesväen vuoro nyt.

Apella nousi eilen kova kuume, mielenkiinnolla odottelen, miten pitkään tämä jatkuu.

Apella ei ole tapana kuumeilla ihan yhtä pahasti kuin siskollaan eikä sillä ole koskaan ollut yhtä pitkäaikaistakaan kuin neidillä, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Mutta... näyttäisi siltä, että herra on alkanu keräillä näitä viruksia tuonne aivokuorelleen :-( Edellinen flunssaoireilu pari kk sitten aiheutti viikkojen huimausta, pyörrytystä ja päänsärkyä. Olin jo viemässä herraa magneettikuvaukseen, kun olin sen verran huolissani pitkittyneestä oireilusta, kunnes kuulin, että ainakin enterovirus aiheuttaa tällä hetkellä just ton tyyppistä oireilua. Ei varsinaisia aivokalvontulehduksen oireita vaan tuollaista kummallista epämääräisiä.

Jep, ja nyt mennään sit taas. Saa nähdä montako viikkoa huimailu ja päänsärky nyt kestää.

No, Apen toive ainakin toteutuu: Saa nukkua seuraavat yöt vuoronperään meidän vieressä. Aikuisilla siis selät kipeänä patjalla nukkumisesta :-)

Ja Indy sitten. *huoh* Mihinhän sen vois sulkea muutamaks päiväks, johonkin juoksupyörään? Ai taivas, että se alkaa olla hiukkasen haasteellinen :-) On taas vedetty amfetamiinia ihan urakalla, aivan järkyttävillä kierroksilla koko ajan. No, onko tuo ihme, on ollu kotona kaks viikkoo, kyllä siinä alkaa käydä kierroksilla rauhallisempikin tapaus.

Ei sekunninkaan pysähdystä päivän aikana, edes ruokapöytään ei ehdi pysähtyä. Se pitää hoitaa noin viidessä osiossa, kun pitää välissä käydä vessassa ja järjestämässä ja leikkimässä ja pukemassa ja - ja - ja --- (Kaikkihan toki tietää, että meillä istutaan pöydässä siihen asti kun syödään ja kun pöydästä noustaan, se on sitten finito ja ruuat korjataan edestä pois- jep jep ;-D)

Itsekseen kävi juuri tuossa seuraavan keskustelun (katsoessaan pöydällä olevia kurkkupastilleja, joita olen itselleni ostanu): "Onko ne salminakkia? Onks typerä iskä taas ostanu salminakkia vaikka se tietää, ettei me tykätä siitä?"... matka jatkuu ja pupisee mennessään itsekseen pää kallellaan: "Mä meen sanoon sille iskälle, ettei enää ikinä saa ostaa salminakkia, se on ihan typerää...". Ja siis missään vaiheessahan ei ehtinyt isän luo, kun tuli jo muita asioita mieleen.

No, nyt olis mun vuoro ja aika viedä neiti Vieteri nukkumaan. Mäkin menen ekan kerran kahteen viikkoon huomenna kääntymään työpaikalla, löydänköhän mä tän mökkiytymisen jälkeen ees perille :-D

Kauniita unia kaikille!

Sairastupa

Viikko sairastupaa takana, eikä loppua näy. Perheen naisväki sairastaa nyt, sitten onkin varmaan miesväen vuoro.

Uskomattoman sitkeä tauti kyllä nyt jyllää. Indyllä on ollut kova kuume nyt tasan viikon. Tänään ei "enää" noussut ilman lääkettä yli 39:n. Tähän asti kuume pysyi järjettömällä lääkearsenaalilla 38:ssa, ilman hipoi jatkuvasti 41astetta.

Mutta 38 tuntuu meidän lapsilla olevan aivan normaalilämpö, ainakin vauhdista päätelleen. Joku sanoi, että iän myötä alkaa kuume vaikuttaa rauhoittavasti. Heh, mä en moneen päivään edes ymmärtänyt, että Indyllä voisi kuumetta ollakaan, sen verran oli vauhti päällä.

Muutamia hauskoja juttuja tähän viikkoon on toki mahtunut.

Uskokaa tai älkää - olen ollut käsittämättömän rauhallinen kaikesta huolimatta koko viikon, sain siitä jopa Apelta palautetta. Yksi ilta tuossa väsyneenä (itsekin kovassa yskässä) muutaman kerran ärähdin muksuille, jotka eivät malttaneet asettua nukkumaan. Ja normaaliin tapaan sitten pyysin sitä heti anteeksi. Johon Ape totesi, että oletkin ollut koko päivän tosi ihana. Ainoastaan nyt illalla meni vähän överiksi. :-D

Toinen hauska keskustelu käytiin tässä aamuna muutamana aamupalapöydässä, jossa Indy ei tavalliseen tapaansa halunnut syödä juuri mitään (eipä ole ruoka muutenkaan juuri maistunut tällä viikolla) ja hänelle tarjottiin vaikka vain keittokinkkua. Sehän neidille kelpasi.
Äiti: "Indy onkin meidän perheen lihansyöjä."
Indy: "Onko tässä lihaa?"
Äiti: "Onhan siinä kinkkua."
Indy: "Liiskattua lihaa!"

Ja tältä illalta:
Lapset halusivat katsoa tv:stä illalla jonkin ohjelman, josta minä totesin, että saavat valita. Jos katsovat ohjelman, ei lueta iltasatua (ja sehän sopii äidille, koska ääntä ei muutenkaan juuri lähde). Lapset aikansa asiaa edestakas pähkäilivät, toinen halusi ensin iltasatua ja toinen katsoa ohjelmaa, mutta päätyivät lopulta molemmat ohjelmaan. Kun minä sitten menin samaan aikaan siivoamaan keittiötä, tuli Indy sinne perässä: "Äiti, jos sä ensin antaisit meidän katsoa ohjelman ja lukisit sen jälkeen iltasadun, ei me kimpoiltais. Sä pääsisit paljon helpommalla, kun tekisit molemmat, kun me ei sitten kitistäis perässä koko ajan."

Terveempää viikkoa kaikille!

Nukahtamista

Kun aina mietin, kuinka paljon lapsessa on perimässään persoonallisuutta ja paljonko on kasvatuksen tulosta, tässä ainakin olen aikalailla vahvasti tuon ensimmäisen kannalla:

Illalla sängyssä...

Indy:

Pyörimistä, hyörimistä, ähinää, puhinaa, pihinää, vääntämistä, kääntelyä, kiertämistä, tuhinaa, pupinaa ja kihinää. Asettelua, järjestelyä, siirtelyä, värkkäämistä ja taittelua.

On neiti isäänsä tullut, on tuo nukkumaanmeno aina ihan hiukkasen haasteellista. Asettautuminen ja rauhoittuminen, siis nukahtaminen kestää äärimmäisen väsyneenäkin vähintään puoli tuntia, monesti tunninkin.

Aina hymyilyttää sitä sivusta seurata. Indyllä on siis jälleen kuumetta (kolmas kerta kolmen viikon sisällä *huoh*) ja saa siksi nukkua äidin ja iskän sängyssä. Meillä siis saa olla aina kipeänä aikuisen vieressä, toinen vanhemmista pääsee siis aikas usein patjalle ;-)

Ape:

Pää tyynyyn, silmät auki rauhallista hengittelyä muutaman minuutin verran (kuinka voikin maata niin pitkään räpäyttämättä silmiään, usein tuntuu jo nukkuvan silmät auki), silmät kiinni ja - unessa. = äitiinsä tullut

Nämä piirteet lienevät perittyjä, koska tietääkseni eivät ole meitä käyneet kovin monesti vakoilemassa öisin ;-D - Tosin, molemmathan ovat kyllä vauvana aika pitkään nukkuneet samassa huoneessa ja usein samassa sängyssäkin... Ehkä pitääkin vielä hetki miettiä, onko se vanhempien kasvatuksen vika, että neidin on niin vaikea nukahtaa ;-D :-D


Kauniita unia kaikille!

Vapaapäivä lasten ehdoilla

Näin se kulkee, torstainen (koko perheen) vapaapäivä lasten ehdoilla:

Aamulla kello on soimassa seitsemältä, jotta varmasti ehtii. Aamupala lapsille ja vaatteet esille, puoli ysin aikaan liikenteeseen.

Lapset päiväkodille, koska päiväkodin väki on menossa Sirkus Finlandiaan ja lapset haluavat tietysti mukaan.

Kaksi tuntia vapaata aikaa aikuisille, joka luonnollisesti kuluu asioita hoitaen kaupungilla.

Lapsia hakemaan lounasaikaan, Indy jo päiväkodin pihalla aloittaa mantransa "mun on nälkä". Suunnataan siis silakkamarkkinoille päiväkodin viereen syömään AIVAN loistavaa lohikeittoa ihanaan isoon purjeveneeseen. Jossa lapset syövät noin viisi lusikallista ja kysyvät sen jälkeen, että koska mennään ostamaan herkkuja :-D

Tällä välillä seuraan on liittynyt perheen äidin armas sisko 2-vuotiaan tyttärensä ja 5kuisen poikansa kanssa, jotta serkus-neidit saavat iltapäivällä leikkiä keskenään.

Kotiin suunnataan siis "onnistuneen" lounaan jälkeen kera neljän lapsen.

Perillä koti on kuin pommin jäljiltä noin puolen tunnin tyttöjen leikkien jäljiltä, siinä sivussa sitten isäntä alkaa valmistaa seuraavaa ruokaa pikkuväelle.

Ja hetken päästä onkin aika lähteä takaisin päiväkodille, Apen varhaiskasvatussuunnitelman tekoon. Herra itse tulee mukaan, Indy jää kotiin serkkutytön kera.

Keskustelu (yllättäen) venähtää puolesta tunnista tuntiin, Ape saa toivomiaan läksyjä ja vanhemmat kuulevat olevansa erinomaisia kasvattajia ja omaavansa erityislaatuisen pojan, jonka miimikon taidot ovat kuulemma aivan poikkeuksellista luokkaa. Äitiä alkaa tietysti hieman itkettääkin, kun on niin ylpeä pojastaan.

Keskustelun jälkeen Ape kaappaa eskari-kirjansa kainaloon ja lähtee iskän kanssa hakemaan päivällä korjattavaksi vietyjä kelloja kultasepänliikkeestä. Äiti suuntaa kotiin päästämään siskonsa pälkähästä.

Puolivälissä kotimatkaa äiti muistaa, että apua, Apella on kaverisynttärit aivan hetken päästä. Soittaa siis isukille ja kehoittaa tulemaan pian kotiin.

Äiti siis suuntaa juoksujalkaa kotiin, kaivaa kaverin lahjan ja kortin esille, aloittaa paketoinnin keräten toisella kädellä Apen juhlavaatteita valmiiksi ja tekstailee toisen kaverin äidin kanssa lasten viemisestä juhlaan.

Kuskaaja-äiti kysyy, ollaanko talossa tämä ilta kotona, jos hänen toinen lapsensa tulee väliajaksi leikkimään Indyn kanssa. Koska sisko on juuri tekemässä lähtöä kotiin, ilmoittaa äiti toiselle, että tietysti tämä käy.

Kun Ape sitten tulee isän kanssa ovesta sisään, istutetaan hänet välittömästi ruokapöytään syömään edes jotakin (muun lapsilauman ruokkimisen systeri on sentään hoitanut vanhempien poissaollessa). Ehtii juuri syödä, vaihtaa vaatteet ja kirjoittaa synttärikortin kun on jo mentävä ulkona odottavan auton kyytiin.

Portilla tehdään siis vaihto, luovutetaan kuusivuotias poika ja saadaan tilalle neljävuotias tyttö.

Kun vieras tyttö saadaan riisuttua ulkovaatteista, alkaa raivokas asunnon raivaus ennen kuskaaja-äidin tuloa. Alle puolessa tunnissa siivotaan wc, imuroidaan, pyyhitään pölyt, tuuletetaan ja siivotaan JÄRJETÖN määrä leluja kolmesta eri huoneesta. Vieras lapsi tosin ehtii kyllä todeta, että "täällä haisee kummalliselta" ja "wc on kyllä vähän liian likainen" :-D :-D

Kun kuskaaja-äiti saapuu, hien tasaannuuttua ehditään istua tunti kahvipöydässä. Onneksi silakkamarkkinoilta on tullut ostettua tiikerikakku ja mustikkapiirakka, on sentään jotain tarjottavaa.

Kun kuskaaja-äiti lähtee hakemaan poikea synttäri-juhlasta, on jo iltapala-aikakin ohitettu. Apen saapuessa lopulta ovesta on jo nukkumaanmeno-aikakin käsillä.

Alkaa siis hyvin tehokas iltatouhujen teko. Tässä kohtaa tosin perheen äiti karkaa puoleksi tunniksi, kiitos rakkaan siskonsa, joka on ilmoittanut hänet puolimaratonille ensi kevääksi. Äidin on siis pakko yrittää jossakin välissä ehtiä lenkillekin.

Kun äiti palaa kotiovesta, kello on jo lähes yhdeksän ja nukkumaanmenoaika ohitettu. Siis äidin hikiset vaatteet putoavat eteisen lattialle ja hän suuntaa iltalaulua rakkaalle tyttärelle laulamaan. Tämän jälkeen tietysti vielä myös iltahalauksia ihanalle pojalle antamaan.

Sitten onkin jo tämän vapaapäivän ainoan "oman ajan" vuoro: venyttely, suihku, hiusten laitto, seuraavan päivän vaatteiden etsiminen (tällä kertaa vain itselle, isäntä vie aamulla lapset myöhemmin) ja nukkumaan meno.

---

Hengästyttääkö ketään muuta koskaan vapaapäivänä? Ja meidän elämämme ei siis oikeasti todellakaan ole edes hektistä, meillähän ei ole mitään harrastuksia eikä muutakaan ylimääräistä elämässä. Miten ihmeessä ne ihmiset pärjäävät, joiden kaikki päivät ovat tällaisia?



- Ja tästäkin huolimatta, mieli on edelleen älyttömän hyvä ja rakastunut, kuten viimeiset pari viikkoa. En suunnittele tulevaisuutta enkä mieti menneisyyttä. Tällä hetkellä nautin vain juuri tästä hetkestä ja tästä päivästä, kerta kaikkiaan mikään ei juuri nyt harmita. En tiedä, mitä mulle on syötetty tai miten mut on huumattu, mutta en valita :-)

Yhtä ihanaa päivää kaikille!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Kaksi lasta sen olla pitää

Olen taas tänään luojaani kiittänyt, että halusimme (ja saimme) kaksi lasta tähän perheeseen. Tämä siis myös siskolleni tiedoksi, joka juuri eilen kysyi, että miksi helvetissä ryhtyi hommaan toistamiseen.

Tänään nuo kaksi ihanaa riiviötä ovat leikkineen tuntikaupalla (oikeasti!) keskenään ilman riidan riitaa - ja ääntäkin on käytetty niin kohtuudella, ettei siihen ole tarvinut puuttua. Ah tätä ihanuutta! (Ja tämä sanottuani siellä varmaan alkaa vuosisadan riita ;-D)

Olohuoneessa on toki lattia täynnä jos jonkinlaista tilpehööriä, majakin rakennettuna ja Indyn makkarissa ovat makoilleet tuossa viimeisen tunnin Indyn sängyllä pelaten Ninskaa (ilman lupaa, pelipäivähän on meillä maanantai), mutta ei haittaa niin kauan kun rauha maassa säilyy!

Parturissa ja kampaajallakin tänään poikkesimme, kun ensi viikolla on päiväkodissa valokuvaus. Suuria mullistuksia ei tullut, mutta Indy oli selvästi vielä täysin voimaton, itku tuli tunnin reissulla pariinkin kertaan.

Soitinpa siis päiväkotiin, että meidän väki viettää vielä huomisenkin sairaspäivää. Johon rakas Ape-miehemme miettiliäänä totesi: "Äiti, mun mielestä on joissakin perheissä päiväkodissa tosi epäreilua, että jos toinen lapsista on kipeä, toinen joutuu kuitenkin menemään päiväkotiin." Mitäpä tuohon voi sanoa? Olla onnellinen siitä, että kasvatusajatuksemme ovat kantaneet kaunista hedelmää.

Onpas tämä kotona olo välillä kerrassa juhlaa, en muista tällaista rauhan tunnetta pitkiin aikoihin!

Omia retkiä ja sairastupaa

Nyt on sitten vietetty oikein urakalla aikuisten aikaa viime viikonloput. Täysin epätyypillistä meille. P oli ensin toissa viikonloppuna sen neljä päivää poissa kalareissuillaan (taisin ehkä mainitakin), viime viikonloppuna olin itse (järisyttävän nautinnollisella) kolmen päivän Brysselin reissulla neljän muun äidin kanssa. Ah, ihanaa, kyllä nyt taas jaksaa. Ihan jo tuli sellainen olo, että eiköhän tässä nyt ole vähäksi aikaa nämä omat reissut.

Ja on syytäkin, koska täällä alkoi tänään taas sairastupa. Indy on yskinyt jo jokusen päivän, eilen kuitenkin oli vielä päiväkodissa. Jännitin jo eilen, että näinköhän on tänään kipeä - ja olihan tuo. Ei asialla mulle mitään väliä ole, mielelläni olen kotona, kuten P:kin, mutta kun tänään olis ollut Indyn elämän ensimmäinen Metsämörri-retki päiväkodissa.

Eilen illalla oli lämpöä ja ajattelin, että ehkä jaksaa kuitenkin tänään sen verran, että voi käydä retkellä ja haetaan heti sen jälkeen pois. No, yöllä keekoili hereillä ties kuinka monta tuntia (Annoin Ventolinea inhalaationa - ja jos joku tietää, miltä tuntuu kun on juonut liikaa kahvia, tämä sai saman aikaan Indyllä, oli aivan tärinässä) ja juuri kun olimme vihdoin nukahtaneet vierekkäin aikuisten sänkyyn, heräsin siihen, että Indy ryntäsi vessaan oksentaen matkalla eteiseen lattialle ja matolle... P pääsi siis vielä kahden aikaan suihkuun kun minä siivosin lattioita. (Meillä siis molemmat lapset oksentelevat aina flunssassa, lima nousee niin rajusti.)

Tämän jälkeenkin vielä jaksoin uskoa, että ehkä neiti pääsee vielä tolpilleen aamulla. Noh, kun kuumetta oli aamulla 40,2, totesin, että aika jäädä kotiin :-D

Itse kävin töissä pari tuntia kääntymässä, kun P oli menossa iltavuoroon ja teimme vaihdoin puoliltapäivin.

Kotona Indyn vointihan on mitä mainioin, silmistä hiukan näkee että on kipeä, mutta vauhti ei katoa. Siispä järkkäsimme oman metsäretken kotona.

Ape on aivan mahtava pikkumies nykyään. Hän toimi retken johtajana. Oli piilottanut pehmoeläimiä pitkin kämppää, kiertelimme siis (sademetsässä kuulemma, tarkeni t-paidassa) ja etsimme eri eläimiä. Löytyi hiiriä ja lepakko luolasta, lintuja ja oravia puiden oksilta, karhuja pesästään, delfiiniä ja ameebaa lammikossa... Ja tärkeimpänä tietysti picnic puiden juurella viltin päällä :-)

Ja niin isoveli hoiti pikkusiskoaan myöhemminkin päivän mittaan. Kun Indy alkoi yskiä ja sanoin, että nyt tarvitaan oksennusämpäriä (joka meillä siis usein käytössä), oli Ape ehtinyt sen jo hakea. Oksennuksen jälkeen Indy huilaili hetken sängyllään, johon Ape sitten järjesti viihdykettä. Äiti painui omaan sänkyynsä nukkumaan ja herättyään totesi, että siellä nuo keskenään pelaavat Ninskaa.

Taudeista huolimatta täällä siis hyvällä mielellä koko jengi!

Kirpeitä syyspäiviä kaikille!

Hui, kuukausi vilahti johonkin!

Mihin ihmeeseen se aika katos? Mä olin ihan varma, että siitä on korkeintaan kaks viikkoa kun kirjoitin tänne viimeks.

Ei meidän elämään kummenpaa olekaan kuulunut. Aika tasaista ja mukavaa. Ehkä siksi, että muu perhe on ollut viimeiset kolme viikkoa lomalla, kaikki ovat ehkä olleet normaalia rennompia.

No joo, pari viikkoa tästä kolmesta meni mulla kyllä vähän käsille. Kun muun perheen loma alkoi, lähtivät kolmeksi päiväksi käymään lasten vaarin luona Lappeenrannassa. Tarkoitti siis mulle omaa aikaa, tietysti työpäivän jälkeen. Hoidin asian niin, että ensimmäisenä iltana liukastuin kotona eteisen lattialla lasi kädessä (ja ei, en ollut humalassa!). Sillä seurauksella, että oikein käden keskisormesta katkesi kaksi hermoa. No, viikon sairaslomahan siitä pamahti enkä päässyt juuri kirjoittelemaan edes koneella, aika kipeä oli. Kolme viikkoa on kohta tapaturmasta ja vieläkin sormi on toipilaana, mutta kirjoittaminen sentään jo sujuu.

Huomasinpa vain, että jopa minäkin pärjään aika vähällä netillä. Positiivista siis. Raskasta tietysti on ollut armaalla miehelläni, kun on pitänyt tehdä melkoisesti ylimääräistä, yhdellä kädellä toimiminen on vähän hankalaa.

Ai niin, tän bloginhan oli tarkoitus kertoa lasten elämästä ;-) Kuukauden tauon jälkeen oon jo unohtanu, mitä kaikkea oon tänne aiemmin kirjannu. Oonko jo kertonu, et meidän pikkumies on oppinu pyytään anteeksi. Tulee jo itse asiassa vähän turhankin helposti pyytämään anteeksi tyhmäilyään, saa jo aikuinen hävetä vieressä, kun ei pysty yhtä hienosti virheitään myöntämään. Niin, Ape onkin todennut: "Mä olen aikuinen." Johon minä tietysti olen ihmetellyt, että miten niin. "No kun olet sanonu et vasta aikuisensa osaa tulla ilman käskyä pyytämään anteeksi." Kauheaa, että meidän 6 v on niin usein aikuisempi kuin perheen aikuiset. Ja ei, älkää pelätkö, roolit eivät silti ole tässä perheessä mitenkään kääntyneet. Mutta ylpeähän tuosta herrasta voi olla.

Apen lukeminenkin muuten alkaa olla melkoisen sujuvaa. Äidistä tietty kiva, kun olen odottanut, että koska se rupeaa lukemaan perheen iltasadut ;-D Nyt toissailtana halusinkin ihan omatoimisesti lukea Indylle ja mulle iltasaduksi Maisa-kirjan. Ihana! Ja kuulemma pystyy jo jonkin verran seuraamaan tekstityksiä tv:stä. Asian huono puoli :-)

Pienempikin tuntuu muuttuneen isoksi yhdessä yössä (no ehkä vähän pidemmässä ajassa). Indy, täysin itselleen poikkeuksellisesti, on tehnyt omatoimisesti pikkuhommia (laittaa aamupalaa esille, hoitaa hammasharjojen tahnoittamisen jne.) Sotkua piisaa ja sehän on mulle välillä vähän vaikeaa, mutta yritän kestää edes välillä, kun toinen niin hienosti yrittää. Upeasti on myös ruvennut siivoamaan jälkiään, aiemmin kun on vain istunut lattialla itkemässä sotkun määrää.

Nyt mennään käymään Makuunissa vuokraamassa leffa ja hakemassa karkkia. Meillä on tänään laiskottelupäivä kolmisin lasten kanssa, isäntä on neljän päivän kalareissulla ja tulee vasta huomeniltana.


ps. Pidimme muuten palaverin kolmisin Ape, P ja minä, ja teimme päätöksen, että Ape ei jatkossa mene eskariin kuin pakollisina pk-päivinä. En ehtinyt sitä vielä pk:lla eilen kertoa, saa nähdä, miten suhtautuvat.