Vieraita odotellessa

Indyn pohdintaa itsekseen:

"Millonkohan ne tulee? Siinä on kestäny jo aika kauan... - tai sit mä oon kärsimätön."

(Puhelusta - josta selvisi että tulevat kohta - oli kulunut noin 10min. Toim.huom.)

Iltakeskustelua

- "Te ootte iskän kans maailman ihanimpia."
- "Kiitos rakas, mut en mä nyt tiiä maailman ihanimmasta."
- "Miks te ette usko, te aina sanotte,että ette te oo."
- "No ei me olla täydellisiä,mut yritetään parhaamme."
- "Ette te ehkä ookaan täydellisiä, mut te ootte meille täydellisiä... Äiti, sä oot hyvä just sellasena kun oot."
... Halauksia päälle <3 <3

Jatkoksi:

- "Tiiätkö, äiti, mitä Hannu kerran teki?"
- "Hannu? Kuka Hannu, mä en tunne ketään Hannua?"
- "No, Hannu Hanhi tietty."
- "Aa, no tietty. No mitä se teki?"
- "Se osti joskus tyttöystävälleen lahjan vaan siks että se on olemassa!!! Aattele, vaan siks et se on olemassa!"
- "Joo-o, oon mäkin joskus ostanu vaan siks et joku on olemassa."
- "Miks te ette koskaan osta lahjoja meille vaan siks et me ollaan olemassa?"...

Joululahjatoiveita

Päivänä muutamana tässä patistelin rakasta kakkosluokkalaista läksyjentekoon koulun jälkeen. Herraa suututti, jälleen kerran, olisi halunnut siirtää myöhemmäksi.

Tiukkis-äiti vaati kuitenkin, että läksyt tehdään heti, jotta niihin ei enää illan aikana tarvitse uhrata ajatuksiaan.

Tämän keskustelun seurauksena jääkaapin ovessa olevaan joululahjalistaan ilmestyi uusi toive:

Kysynpä vain, että kuinka moni teistä on huomannut tätä pukilta aikanaan toivoa? :-)

Elossa

Toukokuussako olen viimeksi päivittänyt? Huh, mihin se aika katoaa.

Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta lapsilla on kaikki hyvin. Tasaista ja tyyntä, niinkun nyt tokaluokkalaisen ja eskarilaisen kanssa voi olla :-)

Yritän vihdoin palailla maisemiin ja kirjoitella jälleen ylös lasten sattumuksia.

Vihdoinkin

Jonakin arkiaamuna...

Ape: "Äiti, mä rakastan sua maailman eniten, isää maailman eniten ja Indyä maailman eniten"

Indy, joka istuu vieressä, katsoo minua haltioituneena ja toteaa huokaisten: "Vihdoinkin se sanoi sen!"

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Avaruus

Älykäs lapseni (tai siis toinen älykkäistä) tuotti tässä eräänä päivänä niin hienoa tekstiä, että referointi lienee tälle äidille mahdotonta, mutta yritänpä saada edes ajatuksen kopioitua:

Ape: "Kuule äiti, mä oon miettiny tota avaruutta. Mihin se loppuu?"
Äiti: "En osaa vastata, sitä tuskin tietää kukaan."
Ape: "Eiks se oo niin, että avaruus laajenee koko ajan?"
Äiti: "No niinhän se taitaa olla."
Ape: "Mä oon vähän ajatellu, että kyllä avaruudella varmasti on loppu, mutta koska se laajenee koko ajan ja se loppu on jo nyt niin kaukana, ei sitä voida koskaan millään tavottaa kun se menee koko ajan karkuun."

Ja pari päivää tämän jälkeen...

Ape: "Äiti, mä oon miettiny, että joskus se avaruus ei oo ollu niin iso. Ja sillon sen loppu olis ollu mahdollista löytää. Mut siitä on niin kauan, että sillon ei kenelläkään oo tullu mieleenkään yrittää. Eikä sillon oo ollu sellasia vehkeitä, joilla olis sen voinu saavuttaakaan."

Mikähän tosta lapsesta tulee isona?

Maailman paras äiti

Kyllähän nuo ihanat päivittäin äitiään maailman parhaaksi kutsuvat, mutta pysäytinpä päivänä muutamana Apen ja kysyin hänen kriteereitään (heh, ei sitten jostakin syystä ensimmäisenä tuota sanaa ymmärtänyt).

1. "Sä pidät riittävästi kuria." ---- "Joskus liiankin".
2. "Vaikka sä et teekään meidän kanssa paljon mitään turhaa (??), sä oot meidän kanssa. Halit, juttelet ja sellasta"

Jälleen kerran voin vain todeta:

Voiko lapsi kauniimmin äidilleen sanoa? Ainakaan minulle, joka nimenomaan pidän näitä kahta ominaisuutta tärkeimpinä omassa äitiydessäni.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥