Neiti oppi eilen kirjoittamaan ja tänään hän jo halusi kuvata rakkautta äitiin ;-)
Indy tosin ei ollut edes vihainen äidille, hän halusi vain matkia veljeään, joka suuttui äidille eikä tiennyt kuinka sitä purkaa. Ehdotin Apelle, että kirjoittaisi minulle.
...neidin itseluottamus kasvoi siihen pisteeseen, että tänään hän vihdoin uskoi osaavansa kirjoittaa :-)
Onhan hän osannut sen oikeasti jo vuoden. On osannut äidin tai isän sanomana äänteistä kuunnella, mikä kirjain sanassa tulee seuraavaksi ja osannut sen kirjoittaa.
On vain tähän päivään asti ollut sitä mieltä, ettei pysty siihen itsenäisesti.
Yhtäkkiä se vain tapahtui. Kaupungille lähtiessämme neiti kysyi kuinka Fanta kirjoitetaan (puhuimme suosikkijuomista) ja totesi normaaliin tapaansa, ettei halua minun pyytävän häntä itseään kuuntelemaan.
Teki sen kuitenkin - ja kas, osasikin koko sanan ihan helposti. Innostuneena tästä kirjoitti heti kotona muutaman sanan, jotka hänelle Apen kanssa annoimme:
Niitä alkaa tämän perheen naisväeltä löytyä, yhteisiä sellaisia ;-)
Vai mitä sanotte? :-)
Voi ei, neidistä paljastui uusi piirre. Kuvittelin Apen olevan enemmän äitinsä kaltainen, mutta joulupäivän elokuvaa "Niko, lentäjän poika" katsellessamme totesin, että taitaakin olla pienempi vähintäänkin yhtälailla äitiinsä tullut.
Elokuvan surullinen kohtaus sai Indyn itkemään valtoimenaan. Aivan kuten äidilleen käy edelleenkin. Aina ja lähes jokaisessa elokuvassa, tv-sarjassa tai ohjelmassa.
Indy tuntuu olevan muutenkin näissä asioissa kuin äitinsä pienenä. Aina uuden elokuvan alkaessa hän pyytää, että tv suljettaisiin. Koska hän ei haluaisi katsoa, mutta ei malta olla katsomattakaan jos tv on auki.
Ihana, rakas tyttäreni. Sittenkin äitinsä kaltainen. Ja äiti sai hyvän syyn pitää lastaan sylissään pitkään.
Eilen oli ekaluokkalaisen ensimmäinen joulujuhla.
Oli hieno juhla. Eri luokkien esiintyjät oli valjastettu yhteiseen tarinaan, oli valaistukset, musiikit, tanssit, jotka kaikki liittyivät samaan teemaan. Hieman eri tapaan kuin omana aikani :-) Mutta olenhan todennut ennenkin, että voisin aloittaa ekaluokan uudelleen ;-)
Ape ei esiintynyt, heidän luokkansa vuoro on vasta keväällä, mutta halusi vanhemmat mukaan juhlaan.
Kysyin etukäteen eikö häntä nolota kun vanhemmat ovat paikalla, kun epäili, ettei monen muun vanhempi ole.
"Sehän on mun etu, jos te olette, näen teitä enemmän" - Ihana lapsi, näin positiivisesti yrittää esikoisemme sopeutua vanhempiensa eroon.
Pieni prinsessa liimautui tiiviisti äidin lähelle koko esityksen ajaksi, vaikka valittelikin kuumuutta. Hiljaisena painautui äidin syliin. Juhlan jälkeen matkusti koko yhteisen metromatkankin epätyypillisesti äidin sylissä. Kun äiti jatkoi töihin, lähti hän isän kanssa hampurilaiselle, vaikkei olisi millään halunnut äidistä irtautua.
Näin pienempi työstää eroa.
Vaikeita asioita, kaikenikäisille.
Olen päiväkodin ja koulun jälkeen viettänyt lasten kanssa pari tuntia.
Tänä aikana olen saanut
*selittää, mitä tarkoittaa aktiivinen (Indylle), erakko (Apelle),
*selittää Apelle, että sovittu ei ole kirosana,
*valmistaa lapsille karppausaterian (halusivat illan ruuaksi munia ja pekonia :-D),
*taistella neidin pahan olon kanssa (häntä suututti järjettömästi kun ei ylettynyt ripustamaan vaatteitaan naulakkoon ja holdingia käyttäessäni sain naarmuja naaman, niskan ja selän täyteen ;-)),
*painia sen kysymyksen kanssa, että toiminko oikein, kun pidän lasta sylissäni väkisin hänen pahan olonsa aikana, vaikka hän rimpuilee vastaan (kertoen toki samalla koko ajan rauhallisena, että hänellä ei ole hätää, äiti on lähellä ja pitää huolen, hänen ei tarvitse pahaa oloaan yksin kestää)
*ottaa vastaan Indyn suukot, läheisyyden ja halaukset - siis rakkauden - holdingin jälkeen,
*todeta, että taisin sittenkin jälleen toimia oikein,
*kuunnella Apen yksityiskohtaisia selvityksiä siitä, kuinka hän on pelannut korista ja tehnyt suvereenisti koreja hyökäten kuulemma aktiivisesti ;-),
*loukata Apen tunteita, kun olen hänen mielestään kirjoittanut hänestä ikävään sävyyn
*olla ylpeä lapsestani, kun hän kertoo tämän minulle rehellisesti
*pyytää anteeksi lapseltani, kun olen hänen tunteitaan ymmärtämättömyyttäni loukannut,
*muuttaa tekstiä, jotta se ei olisi loukkaavaa
*kuulla Indyltä, että hän haluaa uuden äidin (tosin kysyttäessä tämä oli kuulemma vitsi) ja
*juoda lasillisen viiniä.
Melkoisen ihana perjantai-illan aloitus.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Tiedättehän sen pakahduttavan onnentunteen, kun oma ihana rakas esiintyy missä tahansa juhlassa?
Tänään saimme sen taas kokea :-)
Rakas prinsessamme esiintyi päiväkodin joulujuhlassa lumihiutaleena noin minuutin verran, itse valitsemassaan (tyylikkäässä toim. huom.) mekossa. Ja äitiä itketti :-)
Neiti oli edellisiltana ryöminyt isän viereen peiton alle ja kuiskannut "mua jännittää ihan kauheasti se esiintyminen"...
Voi näitä ihania hetkiä!
