Isännällä on synttärit viikon päästä.
Koska ensi viikolla ohjelmaa riittää, päätin viedä lapset tänään ostamaan isälleen lahjat.
Kerroin aamulla asiasta lapsille, sanoin, että synttärit ovat vasta viikon päästä, joten asia pitää pitää salassa siihen asti.
Indy: "Äiti, autatko sä sitten mua säilyttämään sen salaisuuden?" :-)
Saa nähdä miten käy :-)
Nyt kaupoille.
Tänä aamuna heti seitsemän jälkeen herättyämme kelli poikani sängyllä äidin kainalossa...
Kerroin hänelle - taas vaihteeksi ;-) - kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka mukavaa on, että hän tuli kainalooni makaamaan.
Ape:
"Tärkeimmät asiat mun elämässä on
*perhe,
*oma koti ettei tarvi asua roskiksessa,
*sen verran rahaa, että voidaan ostaa ruokaa ja tehdä joskus hauskoja juttuja,
*lelut,
*kaverit
*ja että mullakin on vähän rahaa"
Juuri tässä järjestyksessä. Ihana poikani!
Meidän perheessä vietettiin pikkujoulua maanantaina 3.10.2011. Eihän tuo nyt kovin aikaista ollut, eihän ;-)? - tai ehkä on parempi tarkentaa: Meillä vietettiin tuolloin siis ENSIMMÄISIÄ pikkujouluja, miten tuntuukin, että lisää on vielä tulossa syksyn aikana...
Enhän minä tietenkään päässyt osallistumaan, töissä olin. Pikkujoulut järjestettiin siis keskellä päivää, osallistujina Indy isänsä kanssa ;-)
Neiti puhui joulusta jo syyskuussa, hän varmisteli useasti monentenako päivänä jouluaatto on. Ja kun 24. päivä meni ohi, oli äärimmäisen pettynyt kun emme sitä huomoineet. Oli sitten isälleen puhunut useampaan kertaa pikkujoulusta - ja olihan tuo sitten mennyt toteamaan jotakin seuraavasti maanantaista.
No, ei tarvitse epäillä, muistiko neiti päivän ;-)
Pikkujouluun kuuluivat tietysti piparit ja tonttulakit :-) Meillä on siis jo leivottu ensimmäiset joulupiparit, koristeluiden kera. Pahoittelen, että kuvia ei ole, sen juhlijat olivat unohtaneet.
Pahoitin tänään suuresti mieleni eräästä työssä sattuneesta tilanteesta.
Työpäivän päälle makasin sängyllä asiaa hieman itkeskelemässä.
Rakas poikani kävi pikaisesti halaamassa minua, mutta poistui yllättäen samantein.
Ihmettelin mielessäni asiaa, kun hän yleensä haluaa kovastikin lohduttaa ja kärsivällisesti makailee vieressä pitkiäkin aikoja, huolimatta siitä, että kerron hänelle, ettei mitään hätää ole.
Syy pikaiseen poistumiseen kuitenkin selvisi hetken päästä:
Rakas poikani palasi takaisin, talouspaperiin kääritty suklaapala mukanaan.
"Äiti, tässä on sulle suklaata lohdutukseksi"
Voiko poika enää enempää äitiään lohduttaa? Lapseni on jo oppinut sen tärkeimmän ;-) Suklaan voiman.
Siinä se on, kaikessa kauneudessaan ;-)
Neidin mielipide asiasta.
Perustelut eivät ehkä olleet ne pätevimmät:
"koska sä olet isompi kuin äiti, koska sä laitat meille useammin iltapalaa...", mutta hyväksytään nyt tämä ;-)
Korvisten tietysti :-)
Tästä on puhuttu kuusi viikkoa ja tänään se tapahtui:
Indylle tehdyt korvareiät ovat olleet nyt riittävän pitkään, jotta harjoituskorvikset sai vaihtaa "oikeisiin" korviksiin.
Kävimme tänään kultasepänliikkeestä ostamassa uudet, Indy sai itse valita.
Tässä tulos:
