Juuri kun edellisestä pahasta toivuin, eilen illalla tuli seuraava:
Aivan täysin odottamatta, ilman mitään selitystä:
Ape: "Äiti, mitä tarkoittaa seksi?" ("Argh, ei tätä vielä!")
Äiti: (Ensimmäinen pelastusyritys)"No mitä sä luulet, että se tarkoittaa?"
Ape: "En mä yhtään tiedä. Mitä se tarkoittaa?" ("Perhana, ei onnistunut tämä")
Äiti: "Mistä sä olet kuullu sen sanan?" (viivytystaktiikkaa)
Ape: "Telkkarissa oon joskus kuullu kun siitä puhutaan" ("Missä perhanan ohjelmassa, eihän meillä lapset katso kuin koko perheelle sopivia juttuja?")
Äiti: ("Ei kai tässä auta mikään") "No se on aikuisten juttu. Se on hellimistä sillon kun rakastaa toista"
Ape: "Aha, okei" ("Puuh, taas jälleen kerran pelastus")
AINA ne iskee puun takaa!
Ihanaa, kun nuo kaksi lasta rakastavat toisiaan. Ainakin joskus. Ainakin toinen. :-D
No tietysti rakastavat, mutta tuo rakkauden näyttäminen jostakin syystä hieman takkuilee aika ajoin. Mistä lie tulee, koska tunteiden näyttäminen kenelle tahansa muulle onnistuu kyllä ;-D
Indyhän kyllä toteaa useinkin rakastavansa veljeään, Apen on kuitenkin vaikea nähdä omia tunteitaan sisarillisena rakkautena.
Ihana hellyyttävä esimerkki sisarusrakkaudesta:
Ape oli kaverinsa synttäreillä (kuten käsittämättömän usein) ja me naiset kaksin kotosalla. Toisen kaverin isä oli tuomassa Apea kotiin, joten odottelimme ikkunassa, josko hän jo tulisi. Indy haki ikkunaan myös Apen nallen (joka kylläkin tällä hetkellä Indyllä käytössä), Rogerin.
Jouduimme odottelemaan melkoisen tovin.
Indy totesi lopulta minulle:
"Rogerkin ikävöi Apea".
Ja suputti perään Rogerille:
"Älä sure, kyllä se pian palaa".
Päiväkodissa tapahtunutta:
Päiväunien jälkeen Indyn pitkähihaista paitaa ei löytynyt mistään (- nukkuvat t-paidassa). Sitä etsittiin kuulemma ihan päiväkodin johtajaa myöden joka ikisestä nurkasta (ja meidän perheen vaatteethan ON merkattu nimillä, joten löytymisen ei luulisi olevan niin vaikeaa). Ei löytynyt.
Lopulta olivat luovuttaneet, neiti oli saanut lähteä t-paidassaan (koska joku on tehnyt jotain MERKATULLE varapaidallekin, jonka aivan varmasti edellispäivänä Indyn lokerossa vielä näin), fleecellä vahvistettuna ulos (siis takin alla tietysti).
Ulkona neiti olikin sitten kertonut hoitajalle:
"Huijasin teitä, kyllä mä tiesin koko ajan missä se on, laitoin sen piiloon reppuun." - ja hihitykset perään.
Se roisto! :-D
Huh mikä viikko! Onneksi se on ohi.
Tämä äiti ei ole tällä viikolla (taaskaan) ollut mikään esimerkki-äiti. Jos en nyt koskaan ole mikään ihmeellisen hyvä ollut, viime aikoina kuitenkin hieman vähemmän persiistä kuin taas tällä viikolla.
Kireänä kuin viulunkieli koko viikon :-( Lapsi-parat ovat saaneet kuulla karjumista taas parin kuukauden edestä. Ja armollisesti aina anteeksiantaneet ennen nukkumaanmenoa. Milloinkohan sekin armollisuus päättyy?
No joo, siis esimerkkiä kehiin:
Tulin töistä kotiin ja heittäydyin patjalle olohuoneen lattialle lasten kanssa juttelemaan:
Jonkin ajan päästä Ape alkoi heilutella kädessään olevaan metallista korua uhkaavan oloisesti nenäni vieressä. Pari kertaa pyysin, että lopeta, ettei se osu minuun. Ei auttanut. Jolloin paloi pinna, tartuin koruun ja kiskaisin sen viiden metrin päähän seinään :-( Ja perään jokunen painokelvoton sananen kohtuullisella volyymillä siitä, että jos mä sanon jotain, se tarkoittaa sitä.
No, Apehan tietysti meni tolaltaan. Siitä, että huusin (vaikkei siis ole ollenkaan poikkeuksellista, että huudan, hän reagoi siihen aina) ja siihen, että heitin tavaran.
"Äiti, sähän lupasit, ettet ENÄÄ IKINÄ heitä mun tavaroita!" - Olen siis KERRAN aiemmin, noin viisi vuotta sitten heittänyt yhden pikkutuolin lattiaan (tosin silloin olin vihainen isännälle, mutta tuoli sattui pahasti tielle - ja tietysti hajosi. Tästä kuulen edelleen rakkaalta pojaltani).
*huoh*
No, nukkumaan mennessä vielä keskustelimme asiasta.
- "Äiti, arvaa miksi mulle oli niin paha juttu, kun luulin, etten löydä sitä enää, kun sä heitit sen?"
- "No?"
- "No kun mä oon saanu sen yhdeltä parhaista kavereistani niin se on mulle tärkeä" ♥
Ihania nuo lapsukaiset!
Ai niin muuten: Ape oli tänään taas koululla. Ovat käyneet työstämässä jotakin sirkusprojektia yhdessä ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa kuukauden ajan joka viikko ja tänään oli projektin päättäjäiset.
Nämä nuorimmat esiintyivät päättäjäisissä. Meidän herra vetäisi vuorosanansa (joita ei enää illalla sitten muistanutkaan) yli 100 hengen yleisön edessä!! Vaikka kertoikin illalla, että kun esitys alkoi, hän toivoi, että lattiassa olisi luukku, josta pääsisi kotiin piiloon, niin paljon jännitti. Jälkeenpäin kuulemma oli kuitenkin hyvä olo ♥ ♥ ♥ - Näin siis meidän ukko, joka vielä vuosi sitten halusi jättää päiväkodin kevätjuhlat kokonaan väliin, kun pelkkä paikallemeno ahdisti (-istui selin kaikkien esitysten ajan, eikä siis osallistunut).
Ihanaa, keväistä viikonloppua kaikille!
Nimittäin koko blogin vähäksi aikaa. Tosin luulin tauon olleen paljon pidempi, alle viikko kuitenkin.
Mutta jos luulin sitä pidemmäksi, kertonee viimeisestä viikosta.
On tosiaan ollut (jälleen) oman navan viikko. Töitä oman uuden toiminimen alla (ihan pieni sivubusiness vain), omassa työssä ylitöinä kaksi päivää (viikonloppuna) ja tietty kaikki normaalit työt ja töhötykset päälle. Kaikenlaista muutakin "aikuisten säätöä" asuntoasioista ja jalan hoidosta lähtien.
Lisäksi rakas mummoni nukkui pois lauantai-iltana, ymmärrettävästi seuraava yö oli hiukan rikkonainen.
Ihan siis jo väsymyskin tässä painaa. Enkä ole juuri ehtinyt kiinnittää lasten tekemisiin huomiota, lähinnä karjunut heille kurkkuni karheaksi :-( Äidillä on taas ollut reippaasti anteeksipyydettävää. Tylsää, mutta tällainen välillä olen, vaikka kuinka muuta yrittäisin. Onneksi kuitenkin edelleen osaan anteeksi pyytää.
Väsymys kuitenkin aiheuttaa sen, etten oikein kykene ympäristöä havainnoimaan enkä ainakaan muistamaan juttuja sitäkään vähään.
Köyhillä tarinoilla siis tänään mennään.
Viikon teema on ollut vohveli. En todellakaan muista mistä sen keksivät, mutta kutsuvat nyt vuoronperään kaikki tuolla nimellä. Isäntä on Iso-vohveli, minä keskikokoinen vohveli, Ape vohveli ja Indy mini-mini-vohveli. Ja Ape kyselee, miksi en koskaan kutsu häntä Vohveliksi :-)
Ape keksi Indylle toisenkin lempinimen: Pikkis. Lyhennys pikkusiskosta. Aika hauska itse asiassa.
Ei nyt irtoa muuta. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Sorry!
Mukavaa keväänodotusta kaikille!
Apella jälleen kaverisynttäriä pukkaa, tällä kertaa tyttökaverin (jota voisi kuulemma harkita vaimokseenkin).
Keskustelimme lahjasta, jonka Ape hänelle antaa:
Ä: "Minkä sä ajattelisit olevan kiva lahja?"
A: "Jos annettais vaikka lukollinen päiväkirja?"
Ä: "Kuulostaa hyvältä ajatukselta (- poika lukee jo ajatuksia, tämä oli juuri se, mitä itsekin mietin!)
A: "Äiti, voitaisko me joskus antaa sellasia kunnon lahjoja eikä aina tollasia?"
Ä: "Mitä sä tarkotat? Mikä sun mielestä sit olis kunnon lahja?"
A: "No vaikka Barbie"
:-D
