Kireä, typerä mutsi :-(

Huh mikä viikko! Onneksi se on ohi.

Tämä äiti ei ole tällä viikolla (taaskaan) ollut mikään esimerkki-äiti. Jos en nyt koskaan ole mikään ihmeellisen hyvä ollut, viime aikoina kuitenkin hieman vähemmän persiistä kuin taas tällä viikolla.

Kireänä kuin viulunkieli koko viikon :-( Lapsi-parat ovat saaneet kuulla karjumista taas parin kuukauden edestä. Ja armollisesti aina anteeksiantaneet ennen nukkumaanmenoa. Milloinkohan sekin armollisuus päättyy?

No joo, siis esimerkkiä kehiin:

Tulin töistä kotiin ja heittäydyin patjalle olohuoneen lattialle lasten kanssa juttelemaan:
Jonkin ajan päästä Ape alkoi heilutella kädessään olevaan metallista korua uhkaavan oloisesti nenäni vieressä. Pari kertaa pyysin, että lopeta, ettei se osu minuun. Ei auttanut. Jolloin paloi pinna, tartuin koruun ja kiskaisin sen viiden metrin päähän seinään :-( Ja perään jokunen painokelvoton sananen kohtuullisella volyymillä siitä, että jos mä sanon jotain, se tarkoittaa sitä.

No, Apehan tietysti meni tolaltaan. Siitä, että huusin (vaikkei siis ole ollenkaan poikkeuksellista, että huudan, hän reagoi siihen aina) ja siihen, että heitin tavaran.

"Äiti, sähän lupasit, ettet ENÄÄ IKINÄ heitä mun tavaroita!" - Olen siis KERRAN aiemmin, noin viisi vuotta sitten heittänyt yhden pikkutuolin lattiaan (tosin silloin olin vihainen isännälle, mutta tuoli sattui pahasti tielle - ja tietysti hajosi. Tästä kuulen edelleen rakkaalta pojaltani).

*huoh*

No, nukkumaan mennessä vielä keskustelimme asiasta.
- "Äiti, arvaa miksi mulle oli niin paha juttu, kun luulin, etten löydä sitä enää, kun sä heitit sen?"
- "No?"
- "No kun mä oon saanu sen yhdeltä parhaista kavereistani niin se on mulle tärkeä" ♥

Ihania nuo lapsukaiset!

Ai niin muuten: Ape oli tänään taas koululla. Ovat käyneet työstämässä jotakin sirkusprojektia yhdessä ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa kuukauden ajan joka viikko ja tänään oli projektin päättäjäiset.

Nämä nuorimmat esiintyivät päättäjäisissä. Meidän herra vetäisi vuorosanansa (joita ei enää illalla sitten muistanutkaan) yli 100 hengen yleisön edessä!! Vaikka kertoikin illalla, että kun esitys alkoi, hän toivoi, että lattiassa olisi luukku, josta pääsisi kotiin piiloon, niin paljon jännitti. Jälkeenpäin kuulemma oli kuitenkin hyvä olo ♥ ♥ ♥ - Näin siis meidän ukko, joka vielä vuosi sitten halusi jättää päiväkodin kevätjuhlat kokonaan väliin, kun pelkkä paikallemeno ahdisti (-istui selin kaikkien esitysten ajan, eikä siis osallistunut).

Ihanaa, keväistä viikonloppua kaikille!

Oho, unohdin

Nimittäin koko blogin vähäksi aikaa. Tosin luulin tauon olleen paljon pidempi, alle viikko kuitenkin.

Mutta jos luulin sitä pidemmäksi, kertonee viimeisestä viikosta.

On tosiaan ollut (jälleen) oman navan viikko. Töitä oman uuden toiminimen alla (ihan pieni sivubusiness vain), omassa työssä ylitöinä kaksi päivää (viikonloppuna) ja tietty kaikki normaalit työt ja töhötykset päälle. Kaikenlaista muutakin "aikuisten säätöä" asuntoasioista ja jalan hoidosta lähtien.

Lisäksi rakas mummoni nukkui pois lauantai-iltana, ymmärrettävästi seuraava yö oli hiukan rikkonainen.

Ihan siis jo väsymyskin tässä painaa. Enkä ole juuri ehtinyt kiinnittää lasten tekemisiin huomiota, lähinnä karjunut heille kurkkuni karheaksi :-( Äidillä on taas ollut reippaasti anteeksipyydettävää. Tylsää, mutta tällainen välillä olen, vaikka kuinka muuta yrittäisin. Onneksi kuitenkin edelleen osaan anteeksi pyytää.

Väsymys kuitenkin aiheuttaa sen, etten oikein kykene ympäristöä havainnoimaan enkä ainakaan muistamaan juttuja sitäkään vähään.

Köyhillä tarinoilla siis tänään mennään.

Viikon teema on ollut vohveli. En todellakaan muista mistä sen keksivät, mutta kutsuvat nyt vuoronperään kaikki tuolla nimellä. Isäntä on Iso-vohveli, minä keskikokoinen vohveli, Ape vohveli ja Indy mini-mini-vohveli. Ja Ape kyselee, miksi en koskaan kutsu häntä Vohveliksi :-)

Ape keksi Indylle toisenkin lempinimen: Pikkis. Lyhennys pikkusiskosta. Aika hauska itse asiassa.

Ei nyt irtoa muuta. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Sorry!
Mukavaa keväänodotusta kaikille!

Kunnon lahja

Apella jälleen kaverisynttäriä pukkaa, tällä kertaa tyttökaverin (jota voisi kuulemma harkita vaimokseenkin).

Keskustelimme lahjasta, jonka Ape hänelle antaa:
Ä: "Minkä sä ajattelisit olevan kiva lahja?"
A: "Jos annettais vaikka lukollinen päiväkirja?"
Ä: "Kuulostaa hyvältä ajatukselta (- poika lukee jo ajatuksia, tämä oli juuri se, mitä itsekin mietin!)
A: "Äiti, voitaisko me joskus antaa sellasia kunnon lahjoja eikä aina tollasia?"
Ä: "Mitä sä tarkotat? Mikä sun mielestä sit olis kunnon lahja?"
A: "No vaikka Barbie"

:-D

Silli

Tänä iltana iltalaulun yhteydessä kuultua (Kun neiti oli ensin pariin kertaan varmistanut, etten varmasti naura hänen kysymykselleen ja jos nauran, en ainakaan tee sitä ilkeästi - toinen on niin herkkä, pelkää aina muiden hänelle nauravan)
"Äiti, onko silli rakkauden kala?"

Että mitä??? Viitsiskös joku viisaampi kertoa, mistähän tässä mahtaa olla kyse? Näitä kummallisia kommentteja tuntuu neidillä riittävän :-)

Oli taas äidillä naurussa pitelemistä!

Rakkaus-teema tuntuu olevan meidän prinsessallamme, 4,5v, muutenkin pinnassa.

Katselimme eilen illalla Uusi Päivä -sarjaa (Kakkoselta) ja teini-ikäiset siinä ujosti toisiaan lähestyivät ja silmiin katselivat.
Indy tuli kuiskaamaan mun korvaan: "Äiti, onkohan noi rakastuneita" -ja kaino hymy päälle :-) Totesin, että siltähän tuo näyttäisi, jolloin neiti ryntäsi isän luo: "Isi, isi, arvaa mitä? Noi on rakastuneita".

Näinkö aikaisin nykyään? *huoh*
No, toistaiseksi se on lähinnä söpöä.

Hi hii!

Hoitaja kehui juuri meidän lapsia niin mukaviksi ja kilteiksi.

Siitäs saitte kaikki, jotka itseksenne mietitte, että kylläpä ne riekkuvat ja pitävät järkyttävää meteliä!

No joo, vakavasti. Oltiin siis pari tuntia poissa ja hoitaja oli apinoiden kanssa. Hyvin oli mennyt, toinen kerta tämän hoitajan kera. Olivat käyneet jopa ulkoiluttamassa hoitajan koiraa (asuu lähellä). Siitä varmaan jutellaan aikasta monta päivää (tänään nukkuivat jo kun tulimme). Olivat kuulemma olleet vallan fiiliksissä. Voin vain kuvitella, nuo ovat niin kertakaikkisen koira(ja eläin-)faneja, että rakkaan äidinkin olisivat olleet valmiit vaihtamaan koiraan ;-D . Ape-raukka tosin osoittaa itsekin eläinallergian merkkejä.

Huolimatta muutamista erittäin ikävistä henkilökohtaisista taloudellisista seikoista ja Japanin järkyttävästä tilanteesta, onpas ollut mukava viikko. Ja vielä jatkuu.

Ja hassuinta on, että taas on sellainen fiilis, ettei meinaa onnistua keskittyminen lasten juttuihin, omat työntävät väkisin läpi. Mutta mukavaa siis tämäkin.

Yhtä mukavaa loppuviikkoa kaikille teillekin, minä meinaan viettää loputkin yhtä kivoissa merkeissä! Mutta nyt v-ä-s-y-t-t-ä-ä, joten yritän sänkyyn!

Lievästi kaksisuuntainen

Mieliala nimittäin. Siis minulla tällä kertaa.

Päivällä itketti, oli niin paha mieli. Tulin kotiin ja sydän suli. Niin kertakaikkisen ihana perhe. Ei nuo mitään erityistä tehneet, korkeintaan mökästivät, mutta hyvä mieli tuli silti.

Kävin sähköpostilla ja itku tuli uudelleen. Karjuin syyttä suotta perheelle, omaa pahaa tuultani purin. Maailma ei vain aina tunnu ihan reilulta. Ei mitään vakavaa, herkkis vain edelleen olen. Mun mieleni on helppo pahoittaa.

Ja sitten taas hetken päästä - mukava ja kevyt fiilis. Rakkautta ja hyvää mieltä mieli täysi. Ihana loppuviikko tiedossa, mielettömän kivoja yllätystapaamisia ja etukäteen sovittujakin.

Niin - ja se ihana perhe, joka minulla on ja joka ei tästä mihinkään katoa edes niinä huonoina hetkinä.

Kyllä, olen sekaisin. Sekaisin elämästä. Olen aina ollut ja iän myötä tuntuu vain pahenevan. Ihan vain lievää vuoristorataa ;-D

Mutta jos sitä välillä sukelteleekin, ovat ne huiputkin sitten taivaissa.

Yhtä sekavaa viikkoa kaikille (loman jälkeiset tunnelmat ehkä vielä pahentavat tätä normaalioloissakin näkyvää hulluutta)!

Oh hoh!

Kyllä, se näemmä ON mahdollista. Kukapa olisi uskonut? Pärjään sittenkin ilman nettiä, tai ainakin hyvin vähäisellä määrällä. En siis olekaan addikti.

Ehkä tässä on juhlan paikka :-) Tai sitten vaan todistin muille sen minkä itse jo tiesin.

Lomalla ollaan siis oltu tämä viikko ja koneella ei ole tullu juuri istuttua. Edes sen vertaa, että uutisia tietäisi. Meni nimittäin Japanin maanjäristyksen alku-uutiset täysin ohi, vaikka sitä oli kaikki paikat täynnä.

Ystävä tuossa juuri sosiaalisessa mediassa totesi, kuinka on hiihtänyt lomallaan. Ja tajusin samalla hetkellä, että meidän perheellä ei edes tuo ulkoilu kuulu tärkeimpiin lomanviettotapoihin ;-)

Mukava ja tiivis viikko ollut. On ollut Leikkiluolaa ja ravintolareissua lasten ystävien kanssa, kummivanhempien luona vierailuja, jääkiekkomatsia, tyttöjen iltaa, aikuisten omaa aikaa (lapsilla uusi hoitaja), hotelliyötä, kotimaanmatkailua, kaverisynttäriä... Haluatteko, että vielä jatkan? ;-D

Tiivis viikko tosiaan, mutta juuri sopivasti ohjelmaa. - Ja meidän perheessähän se tosiaan tarkoittaa, että myös laiskotteluun on jäänyt aikaa.

Ja rakas poikamme on nyt löytänyt tulevaisuuden ammattinsa. Voi piru. Ihan tätä en toivonut, mutta minkäs mahtaa. Jos valinta on tehty, ei äidin auta kuin hyväksyä.

Kävivät nimittäin miesväki Apen parhaan kaverin kera lätkämatsissa tiistaina. HIFK-Tappara. Miehillä on jo pari vuotta ollut tapana käydä kerran kaudessa fiilistelemässä, vaikka MINÄHÄN en todellakaan Hifkiä kannata. Eikä kyllä oikeastaan P:kaan, mutta näistä paikallisistahan toinen on valittava, jos ei pitkälle halua matsia katsomaan lähteä.

Ja kuten asiaan kuuluu, meidän herralla (pienemmällä) on matsissa rekvisiittaa mukana. Pitäähän sitä jotakin olla. Aiemmin oli jo ostettuna Hifkin lippu. Ja nyt isäntä oli mennyt lupaamaan, että Ape saa myös t-paidan varustettuna Hifkin logolla. Ja kun lisätään seuraava tarina, voitte jo arvata, mikä on poikamme tulevaisuuden ammatti:

Matsi oli tiukka, meni rankkareihin asti, mutta lopulta Hifki sen vei. Kun pelaajat ottelun päätyttyä kiersivät kenttää kiittämässä yleisöä, antoi P pojille luvan mennä laidalle katsomaan. Ja kävi sitten niin, että Apen seistessä alhaalla (tuossa uudessa punaisessa peto-paidassaan), tuli itse Peltosen Ville pleksin toiselle puolen, osoitti Apea ja heitti hänelle tähtikiekkonsa (jonka siis pelin kaksi parasta pelaajaa saivat).

Se oli sitten siinä. Pikkumies lähes nukkui kiekko tyynyllä. Ja heti samana iltana oli äidin laitettava viestiä joukkueen toimistolle, josko sieltä heruisi Villen sähköpostiosoitetta. No eihän sitä tietenkään irronnut, mutta lupasivat Apen viestin toimittaa perille. Niinpä poikamme, ikiomasta sähköpostistaan, kirjoitti uudelleen esikuvalleen kiitosviestin.

Ja ilmoitti meille, että hänestä tulee isona jääkiekkoilija.

Arvatkaa montako kertaa tänä talvena on käyty luistelemassa? - Kerran ;-D

(Okei, okei. Myönnän, myönnän. Olihan se aika munkin elämässäni, jolloin olisin saattanut nukkua tuo kiekko tyynyn alla, JOS sen olisin saanut. Huvittavinta tässä ehkä onkin, että samainen mies, joka aikanaan 20v sitten sai äidin sydämen jättämään yhden lyönnin välistä - ihan vain fanimielessä!! - ja jolta äiti ei edes nimmaria aikanaan saanut, antoi nyt kiekon seuraavalle sukupolvelle.)