Viikonloppu - ohi, seuraava kysymys

Voidaan siis siirtyä suoraan johonkin muuhun aiheeseen. Viikonloppu ollut taas juuri sellainen kuin etukäteen odotinkin: Minä jälleen kipeänä, täysin väsähtänyt. Lasten kanssa siis koko viikonlopun sisällä. Menishän tuo muuten, noi on opetettu sisäsiisteiks, ei tarvi ulkoiluja pariin viikkoon ;-D, mutta P oli yövuoroissa, joten niiden olis pitäny olla hiljaa, jotta mies sais nukkua = erittäin huono yhtälö kaikkien kannalta.

Minä kireänä kuin viulunkieli, kun en pysty huilaamaan, suhisemassa hampaiden välistä vartin välein "olkaa hiljaa". Muksut energiaa täys = huuto ja melskaus päällä koko ajan. P siis nukkunut normaalia vähemmän, kun heräillyt huutoon = myös väsynyt ja huonolla päällä.

Siis toiseen aiheeseen :-)

Öö, mikähän se olis. On "hiukan" kireä olo, ei tule oikein mitään hauskaa mieleen.

No, kireyteen liittyen tuli sentään yksi huvittava asia mieleen:

Torstai-iltana luettiin iltasatua sängyssä, kun Ape aivan yhtäkkiä totesi:
"Äiti, sun ääni ei koskaan kuulosta vihaiselta kun sä laulat" :-) Ai miten niin mä joudun melkein joka ilta äriseen Indylle ennen iltalaulun laulamista, kun sen iltatouhuista ei meinaa pyynnöistä ja kehoituksista huolimatta tulla mitään?

Samaisena iltana jouduin muuten taas mitä kummallisimpaan sairaanhoidolliseen tilanteeseen:

Apehan on ollut viimeiset kaksi viikkoa kipeänä, mm. todella poikkeuksellisen räkäinen. Aiemminkin ollaan törmätty ongelmaan, että mahdollisesti ahtaiden röörien vuoksi Ape ei tosiaankaan halua niistää (tuntuu pahalta) ja ainakin siitä syystä nenään kertyy aivan järkyttävä määrä kuivaa sitä itseään.

Ja kun nenä on täynnä, ei henki kerta kaikkiaan kulje. Joskus vauvana poistimme tietysti limaa nenästä, mutta nyt ei sitä ole enää tullut tehtyä. Paitsi torstaina se yhtäkkiä tuli mieleeni, kun katselin toisen toivotonta hengitystä ja ehdotin Apelle, jos haluaisi ottaa pinseteillä pahimmat klöntit pois, jolloin henki taas kulkisi.

Ei meinannut uskaltaa, mutta tuin häntä siihen, koska tiesin olon helpottavan sen myötä. Kokeili lopulta, mutta ei itse onnistunut. Joten äitipä sitten tarttui pinsetteihin ja kiskaisi molemmat reiät tyhjiksi. Uh sitä kamaa. Sellaisia etanoita sieltä ilmestyi, ettei ihme, jos ei henki kulkenut. Ja pöpötkin varmasti sillä alustalla nauttivat olostaan. Olokin helpottui välittömästi ja henki kulki heti normaalisti.

Ape: "Kiitos äiti, kun autoit mua uskaltamaan!"
Äiti: "Itsehän sinä sen päätöksen teit."
Ape: "Niin, mutta sä autoit."

****
Loppuun voisin vielä kertoa juuri hetki sitten sattuneesta tapahtumasta. Siitä, kuinka Indyn kanssa taas taistelimme tunnin lelujen keräämisestä ja mitä tapahtui, kun ensimmäisen kerran oikeasti tuhannen pyynnön, lahjonnan ja uhkailun jälkeen lopulta keräsin levällään olevat lelut säkkiin ja vein ne roskiksen viereen... Mutta koska se tarina tullee toistumaan vielä monen monta kertaa (koska kovapäinen prinsessamme ei opi yhdellä kertaa), jätetään tämä nyt odottamaan sitä seuraavaa :-)


Vielä kevennykseksi iltapalalla olevan Indyn toteamus tuosta vieressä just:
"Kun vähän syö niin kasvaa"

Parempaa viikonalkua toivon meille ja oikein hauskaa viikkoa muille!