Viikonlopputouhuja

Ihanaa olla spontaani (??? heh, ihan oikeasti olen nykyään, ainakin ihan hiukan, jos ei muuta niin ainakin yllytyshullu) ihminen. Lasten kanssa spontaanius tosin ihan pienesti kärsii, ainakin jos kyse on lähtemisestä. Se ei ihan muutamassa minuutissa hoidukaan. Anyways, äitini soitosta päätimme lähteä lasten kanssa lauantaina yökyläilemään Hämeenlinnaan.

Lapsille näissä reissuissa yksi parhaista asioista on aina juna. "Äiti, mennäänkö me leikkivaunuun?" Hauskaa (varsinkin näin laiskalle ihmiselle), kun lapsia voi ilahduttaa niin järjettömän pienillä asioilla.

Mietin monesti, mikä ihme leikkivaunussa viehättää. Yksi pieni liukumäki, lattiaan pultattu kolmen lapsen istuttava puujuna ja pari kirjaa kirjahyllyssä. Ja silti riemu on rajaton aina, kun päästään "pitkän matkan junalla", josta tällainen ihme löytyy. Edes eväät eivät juuri jaksa kiinnostaa, kun pääsee leikkimään.

Muut ohjelmanumerot tällä Hämeenlinnan keikalla olivat aivan yhtä monimutkaisia: söimme grillimakkaraa, nukuimme kaikki samassa huoneessa, kävimme kirpparilla, pihakeinu kasattiin ja lapset leikkivät sunnuntaina hetken aikaa myös papan kanssa.

Näiden lasten mielestä maailman parhaiden juttujen myötä I pyysi, että jäisimme viideksi yöksi mummolaan :-). Kun kerroin, ettei onnistu, koska minulla on maanantaina töitä, ehdotti hän jäävänsä isän kanssa. Tämäkään ei onnistunut, koska mummokin suunnisti maanantaina töihin.

Nukkumajärjestelyt aiheuttavat aina hiukan mietintää ja tällä kertaa päädyimme siihen, että ne olisivat päinvastaiset kuin edellisellä kerralla. Mummo ystävällisesti lainaa meille aina isoa sänkyään, johon mahtuvat kaksi aikuista ja lapsi, mutta toisen jälkeläisistä on nukuttava sängyn vieressä patjalla. Viime kerralla A nukkui patjalla ja show oli melkoinen, kun neiti "joutui" nukkumaan aikuisten vieressä (keskellä yötäkin herätessään kampesi vielä A:n kanssa samalle patjalle, vaikkei siellä sitten uni tullutkaan silmään ja joutui palaamaan hirveän huudon päätteeksi takaisin äidin viereen), joten tällä kertaa ehdotimme isommalle suoraan viereemme tulemista, jotta pikkuneiti saisi nukkua patjallaan. Isompi toki ymmärtää äidin ja isän välissä nukkumisen arvon, ei siis vastustellut lainkaan.

Yöllä heräsin sitten luonnollisesti siihen, että myös I tunkee viereen nukkumaan. Kaikki eivät sänkyyn mahdu, joten sujahdin melko nopeasti patjalle jatkamaan uniani. Heräten siihen, että I putoaa päälleni :-D No, ei tainnut itse juuri edes herätä, sen verran oli pehmeä alusta, hih.

A taas kertoi yöllä heränneensä I:n jutteluun. Neiti harrastaa unissa puhumista lähes joka yö, mutta koska molemmilla on kotona omat huoneet, ei isoveli siihen normaalisti koskaan herää. Häntä kovasti nauratti, kun neiti "kertoi" isälle tiukkaan sävyyn: "A tulee mun leikkiin, vaikka mä en halua sitä" :-D

Ohjelmaa siis riitti myös yöksi. Liekö nukkumatti käynyt heittämässä liian vähän unihiekkaa?

Tänä iltana on kuitenkin unihiekkaa heitetty sen verran suuri määrä (liekö lasillisella punaviiniäkin osuutta asiaan), että tämän naisen on suunnattava vihdoin petiin.