Treeniä, treeniä

Ja on pojat muuten treenattukin.

Koko viikko, vähän toistakin.

Ei, ei, en tietenkään minä. Olen istunut tiiviisti perseelläni sohvalla, koska sehän jo todettiin, että urheilu ei mulle sovi, viisi kuukautta edelleen kipuilevaa päkiää osoittaa sen täysin selvästi.

Mukulathan nuo. Treenaavat kuin hullut. Ape 50 vatsalihasta, 50 selkälihasta, 50 punnerrusta joka päivä. Juoksut, potkulautailut, pallon pelailut, fillaroinnit ja normaali arkikävelyt rapun kiipeämisineen päällä.

Indy ei ole halunnut ryhtyä selkä-,vatsa- ja ojentajalihastreeniin (teki toki kertaalleen) vaan on keskittynyt jalkalihaksiin.

P olisi torstaina tuonut autokyydillä Indyn luokseni kampaajalle (isäntä lähti itse veneenpesuhommiin). Ei käynyt, koska halusi kävellä treenin vuoksi.

Neiti on näistä kahdesta se, joka yleensä alakerrassa kotiin tullessa aloittaa AINA marinan "mua väsyttää, mennään hissillä", vaikka tietää, että käytämme kolmanteen kerrokseen aina portaita, jollei ole painavia kasseja mukana. Viimeisen viikon hän on KIELTÄYTYNYT tulemasta hissillä. Treeniä, treeniä.

Huvittavia. Ihania. Suloisia. Hellyyttäviä.

Ja kaikki tämä siis sen (heidän mielestään) ainoan ja oikean Wappujuoksun vuoksi! Voi hemmetin perkele! Rakas systerini meni vuosi sitten muksuille tästä kertomaan ja pyysi heitä mukaansa osallistumaan. No, tietystihän sinne oli päästävä. Ja nyt sitten matkaamme sinne todennäköisesti JOKA IKINEN vappu seuraavat vuodet.

Eihän siinä mitään, mutta tästä pääkaupungista tuonne Hyvinkäälle autottomana siirtyminen klo 9 vappupäivän aamuksi ei ole erityisen houkuttelevaa.

Mutta mitäpä sitä ei äiti lastensa vuoksi tekisi. Auto on vuokrattuna odottamassa, huomenna kerätään kimpsut ja kampsut, mennään serkkujen luo yökylään, äiti tappelee illalla puolitoista tuntia nukkumaan menon kanssa (kun molemmat itkevät ja parkuvat, että haluavat yöksi kotiin, kun heillä on niin ikävä omaa sänkyä!! UH!) ja herää silmät ristissä seitsemän jälkeen (viimeistään) vappupäivän aamuna.

Jep, Wappujuoksuun siis. Järjestetään paikallisella urheilukentällä. Viime vuonna molempien juoksumatka oli 40metriä, tänä vuonna Ape juoksee jo 60m. Lapsia on paikalla useampi sata, ratoja tietysti kahdeksan. Joten jonottamista, odottelua, kärkkymistä tiedossa...

Viime vuonna molemmat olivat NIIIN ylpeitä, voittivat omat juoksunsa. Ihan siis ikäkausitasolla, eivät vain tuossa omassa kahdeksan joukossaan. (Kyllä, ihan on ajanottokin kaikille lapsille, koska ajat ja sijoitukset ilmoitetaan paikallislehdessä! Vaikka mitalin saa tietysti jokainen lapsi)

Saa nähdä miten tänä vuonna. Kovasti ovat hetkittäin yrittäneet psyykata itseään pettymykseen, kun olen vihjannut, että aina ei välttämättä voita, mutta toisaalta se luotto omaan kykyyn on NIIN vahva.

Indylle tosin pettymykset ovat niin vaikeita käsitellä ja jännittää niin kovasti uusia tilanteita, että oli pitkään vakaasti sitä mieltä, ettei osallistu tänä vuonna. Kovasti on kuitenkin viime ajat treenannut, joten mielenkiinnolla odotan. Sääli, että olen lasten kanssa yksin, isäntä joutuu taas töihin, joten meitä ei ole kahta aikuista noita muksuja psyykkaamassa.

Mielenkiintoinen vappu siis taas edessä ;-)

Mukavaa vappua kaikille teillekin!