Ehkä voitte arvata, että suurin kohteliaisuus, jonka mulle henkilökohtaisesti voi antaa, on kehua meidän lapsia. Koska minun kohdallanihan silloin ei ole kyse siitä, että kehuttaisiin meidän geenejämme vaan otan sen hyvin paljon henkilökohtaisemmin. Koska muistanette, että mun ajatuksissani heidän olemisensa on minun kasvatustyöni tulos.
Tällaisen kohteliaisuuden sain sunnuntaina. Ihan kyynel tuli silmään, sen verran otettu olin.
Olen lähiaikoina tutustunut erittäin mukavaan ruotsalaisnaiseen, jolla on reilun vuoden ikäinen poika. He olivat meillä sunnuntaina kylässä. Nainen ei puhu suomea eivätkä meidän lapset kolmea sanaa enempää ruotsia (ja, nej, titta), joten he pystyivät kommunikoimaan ainoastaan elekielellä ja osoittelemalla.
Ehkä tällä tavalla havoinnoi asioita eri tavalla, kun ei ole yhteistä kieltä käytössä. Joka tapauksessa tämä uusi ystäväni lähetti muutama tunti vierailun jälkeen minulle viestin: "Miten hienoja lapsia sinulla onkaan! Toivottavasti onnistumme kasvattamaan lapsestamme edes melkein samanlaisen" (Suomennos on hiukan ontuva, mutta ruotsalaisten tapa ilmaista asioita on hieman erityyppinen)
Tärkeintä on toki se, miten itse asiat koen ja näen, mutta tuntuu hyvältä, että joku muukin ajattelee samoin.
Ja kaikki ystävät, jotka luette tätä: Tiedän, olette tekin usein kertoneet, että olen (olemme) onnistuneet kasvatustehtävässä. Läheisiltä minun on vain vaikea kuulla sitä, kuvittelen teidän vain lohduttavan ;-) (Kun olette kuulleet melkoisesti myös sitä toista puolta)
Yksi herätys lomaan, sekin ihanuus vielä!
♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti