Kun aina mietin, kuinka paljon lapsessa on perimässään persoonallisuutta ja paljonko on kasvatuksen tulosta, tässä ainakin olen aikalailla vahvasti tuon ensimmäisen kannalla:
Illalla sängyssä...
Indy:
Pyörimistä, hyörimistä, ähinää, puhinaa, pihinää, vääntämistä, kääntelyä, kiertämistä, tuhinaa, pupinaa ja kihinää. Asettelua, järjestelyä, siirtelyä, värkkäämistä ja taittelua.
On neiti isäänsä tullut, on tuo nukkumaanmeno aina ihan hiukkasen haasteellista. Asettautuminen ja rauhoittuminen, siis nukahtaminen kestää äärimmäisen väsyneenäkin vähintään puoli tuntia, monesti tunninkin.
Aina hymyilyttää sitä sivusta seurata. Indyllä on siis jälleen kuumetta (kolmas kerta kolmen viikon sisällä *huoh*) ja saa siksi nukkua äidin ja iskän sängyssä. Meillä siis saa olla aina kipeänä aikuisen vieressä, toinen vanhemmista pääsee siis aikas usein patjalle ;-)
Ape:
Pää tyynyyn, silmät auki rauhallista hengittelyä muutaman minuutin verran (kuinka voikin maata niin pitkään räpäyttämättä silmiään, usein tuntuu jo nukkuvan silmät auki), silmät kiinni ja - unessa. = äitiinsä tullut
Nämä piirteet lienevät perittyjä, koska tietääkseni eivät ole meitä käyneet kovin monesti vakoilemassa öisin ;-D - Tosin, molemmathan ovat kyllä vauvana aika pitkään nukkuneet samassa huoneessa ja usein samassa sängyssäkin... Ehkä pitääkin vielä hetki miettiä, onko se vanhempien kasvatuksen vika, että neidin on niin vaikea nukahtaa ;-D :-D
Kauniita unia kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti