Viides toden sanoo

Se oli sitten neljäs ja viides alle vuorokaudessa. Hampaita nimittäin. Maitohampaita. Irronneita sellaisia. Herra Eskarilaisella.

Kyllä näitä kahta odotettiinkin. Edellisten lähdöstä on jo aikaa, alarivissä komeilee kolme rautahammasta, mutta ylärivin kaksi keskimmäistä ovat keikkuneet pienen juuren varassa jo varmaan pari viikkoa. Irti ei ole halunnut niitä kiskoa, siispä olemme antaneet olla. Hauskan näköistä on ollut, kun ei oikein pysty kunnolla puhumaan ja hampaat ovat törröttäneet ulospäin kuin oravalla (tosin pienet nököthän nuo, ei oravan hampaiden veroiset).

Sunnuntaina lähti ensimmäinen ja Ape jo odotteli, josko toinenkin putoaisi samana päivänä. Ei irronnut. Esille haettiin Indyn avustuksella mini-mini-tonttuhattu, joka on meillä toiminut pussukkana hammaskeijun varalle. Illalla Ape oli nyytin työntänyt tyynyn alle ja aamulla ensimmäisenä sitä (mun vieressä nukkuneena) kaivoi esille. Ei ollut keiju käynyt (Auts -ÄITI!). Ei ollut tainnut keiju löytää Apea väärästä sängystä tai oli ollut niin kiireinen, ettei ollut ehtinyt tänä yönä tai oli jäänyt odottelemaan seuraavan putoamista. (Äiti on aina ollut selitysten mestari).

Kun sitten eilen tippui toinenkin, tekstiviestillä Ape raportoi heti äidillekin töihin: "hamas lähti". Ja oli sitten ilakoidessaan heilunut sen verran, että kyseinen hammas oli livennyt kädestä - ja HÄVINNYT jonnekin kodin nurkkiin!

Tietenkään hätä ei edelleenkään ollut suuri, kun apu oli lähellä: Kehotin Apea kirjoittamaan hammaskeijulle lapun, jossa kertoo toisen hampaan hukkumisesta, toinenhan oli edelleen tallessa. "TOINEN HAMAƧ ON HUKAƧA. HAMAƧKEIULE. T: APE" ja alareunassa vielä varmistuksena "HUKAƧA ♥". Kääntöpuolella vielä tarkennuksena "TOIƧITKO KIVANJUTUN" - ja söpö pupu.

Illalla oli isän kanssa sängyssä keskustellut, kuinka ei hammaskeijua ole olemassa. Ja hetken päästä kysynyt, että mitähän hammaskeiju hänelle tuo. Hellyyttävän ihania nämä tämän ikäiset. Lapsenusko alkaa jo hiukan horjua, mutta ei vielä, ei vielä.

Rakas poikani, usko vain niin pitkään kuin pystyt! ♥ ♥

(Keiju toi kaksi euroa per hammas ja kivana juttuna muutaman auto-tarran lisäksi. Kyllä meillä on mukava hammaskeiju ;-) )

Naninuu

... on Apen hellittelysana äidille ja isille. Tarkoittaa "äiti on ihana ja isi on ihana". Ja samaan kuuluu vielä tulla kainaloon halittavaksi. Ihana poika ♥

Meidän Naninuumme on nyt sitten ollut kipeänä viime postauksesta asti *huoh*. Päivisin lupaa kuumeetonta, alkuiltaan mennään ihan normaalilömmöillä, sitten alkaa taas nousta. Tähän aikaan illasta kuumetta jo 38,4, viime yön saldo oli 39,8 :-(

Muutama päivä taitaa siis edelleen kotosalla kulua. Tosin tällä kertaa isäntä jää lasten kera, äiti pakenee töihin.

Viime yö oli taas raukalla aika helvetillinen. Hereillä taidettiin jälleen olla kolme-neljä tuntia (kuten edellisenäkin yönä), parhaaseen aikaa tietysti kahden ja viiden välillä. Limaa nousee maate mennessä niin, että järkyttävä yskä jyskyttää tuntikausia - kunnes lopulta helpottaa oksennuksen myötä. Tätähän tämä räkätaudin sairastaminen on meidän pikkumiehellä ollut aina. Huimauksen lisäksi siis oksentelua. Cool. Not.

Muuten elämään voisi kuuluakin ihan hyvää. Aikuisväki vietti eilen isännän synttäreitä (täysiä kymmeniä) kaksistaan ravintolassa alkuillasta, kun ihana paras ystävä tuli tauteja uhmaten katsomaan muutamaksi tunniksi kakaroiden perään ♥ Jos Ape olisi ollut kovin kipeä jo illalla, emme tietenkään olisi lähteneet, mutta tuolloin ei vielä vaikuttanut ihan niin pahalta kuin sitten yöllä oli.

Olisihan se mukavaa, jos virus jo jättäisi lapset rauhaan! Toistaiseksi pärskintä kuitenkin jatkuu.


Terveempää (taipuuko tämä sana tosiaan näin?) viikon aloitusta muille!

Sairastupa jatkuu

Kuten epäilinkin, se on sitten miesväen vuoro nyt.

Apella nousi eilen kova kuume, mielenkiinnolla odottelen, miten pitkään tämä jatkuu.

Apella ei ole tapana kuumeilla ihan yhtä pahasti kuin siskollaan eikä sillä ole koskaan ollut yhtä pitkäaikaistakaan kuin neidillä, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Mutta... näyttäisi siltä, että herra on alkanu keräillä näitä viruksia tuonne aivokuorelleen :-( Edellinen flunssaoireilu pari kk sitten aiheutti viikkojen huimausta, pyörrytystä ja päänsärkyä. Olin jo viemässä herraa magneettikuvaukseen, kun olin sen verran huolissani pitkittyneestä oireilusta, kunnes kuulin, että ainakin enterovirus aiheuttaa tällä hetkellä just ton tyyppistä oireilua. Ei varsinaisia aivokalvontulehduksen oireita vaan tuollaista kummallista epämääräisiä.

Jep, ja nyt mennään sit taas. Saa nähdä montako viikkoa huimailu ja päänsärky nyt kestää.

No, Apen toive ainakin toteutuu: Saa nukkua seuraavat yöt vuoronperään meidän vieressä. Aikuisilla siis selät kipeänä patjalla nukkumisesta :-)

Ja Indy sitten. *huoh* Mihinhän sen vois sulkea muutamaks päiväks, johonkin juoksupyörään? Ai taivas, että se alkaa olla hiukkasen haasteellinen :-) On taas vedetty amfetamiinia ihan urakalla, aivan järkyttävillä kierroksilla koko ajan. No, onko tuo ihme, on ollu kotona kaks viikkoo, kyllä siinä alkaa käydä kierroksilla rauhallisempikin tapaus.

Ei sekunninkaan pysähdystä päivän aikana, edes ruokapöytään ei ehdi pysähtyä. Se pitää hoitaa noin viidessä osiossa, kun pitää välissä käydä vessassa ja järjestämässä ja leikkimässä ja pukemassa ja - ja - ja --- (Kaikkihan toki tietää, että meillä istutaan pöydässä siihen asti kun syödään ja kun pöydästä noustaan, se on sitten finito ja ruuat korjataan edestä pois- jep jep ;-D)

Itsekseen kävi juuri tuossa seuraavan keskustelun (katsoessaan pöydällä olevia kurkkupastilleja, joita olen itselleni ostanu): "Onko ne salminakkia? Onks typerä iskä taas ostanu salminakkia vaikka se tietää, ettei me tykätä siitä?"... matka jatkuu ja pupisee mennessään itsekseen pää kallellaan: "Mä meen sanoon sille iskälle, ettei enää ikinä saa ostaa salminakkia, se on ihan typerää...". Ja siis missään vaiheessahan ei ehtinyt isän luo, kun tuli jo muita asioita mieleen.

No, nyt olis mun vuoro ja aika viedä neiti Vieteri nukkumaan. Mäkin menen ekan kerran kahteen viikkoon huomenna kääntymään työpaikalla, löydänköhän mä tän mökkiytymisen jälkeen ees perille :-D

Kauniita unia kaikille!

Sairastupa

Viikko sairastupaa takana, eikä loppua näy. Perheen naisväki sairastaa nyt, sitten onkin varmaan miesväen vuoro.

Uskomattoman sitkeä tauti kyllä nyt jyllää. Indyllä on ollut kova kuume nyt tasan viikon. Tänään ei "enää" noussut ilman lääkettä yli 39:n. Tähän asti kuume pysyi järjettömällä lääkearsenaalilla 38:ssa, ilman hipoi jatkuvasti 41astetta.

Mutta 38 tuntuu meidän lapsilla olevan aivan normaalilämpö, ainakin vauhdista päätelleen. Joku sanoi, että iän myötä alkaa kuume vaikuttaa rauhoittavasti. Heh, mä en moneen päivään edes ymmärtänyt, että Indyllä voisi kuumetta ollakaan, sen verran oli vauhti päällä.

Muutamia hauskoja juttuja tähän viikkoon on toki mahtunut.

Uskokaa tai älkää - olen ollut käsittämättömän rauhallinen kaikesta huolimatta koko viikon, sain siitä jopa Apelta palautetta. Yksi ilta tuossa väsyneenä (itsekin kovassa yskässä) muutaman kerran ärähdin muksuille, jotka eivät malttaneet asettua nukkumaan. Ja normaaliin tapaan sitten pyysin sitä heti anteeksi. Johon Ape totesi, että oletkin ollut koko päivän tosi ihana. Ainoastaan nyt illalla meni vähän överiksi. :-D

Toinen hauska keskustelu käytiin tässä aamuna muutamana aamupalapöydässä, jossa Indy ei tavalliseen tapaansa halunnut syödä juuri mitään (eipä ole ruoka muutenkaan juuri maistunut tällä viikolla) ja hänelle tarjottiin vaikka vain keittokinkkua. Sehän neidille kelpasi.
Äiti: "Indy onkin meidän perheen lihansyöjä."
Indy: "Onko tässä lihaa?"
Äiti: "Onhan siinä kinkkua."
Indy: "Liiskattua lihaa!"

Ja tältä illalta:
Lapset halusivat katsoa tv:stä illalla jonkin ohjelman, josta minä totesin, että saavat valita. Jos katsovat ohjelman, ei lueta iltasatua (ja sehän sopii äidille, koska ääntä ei muutenkaan juuri lähde). Lapset aikansa asiaa edestakas pähkäilivät, toinen halusi ensin iltasatua ja toinen katsoa ohjelmaa, mutta päätyivät lopulta molemmat ohjelmaan. Kun minä sitten menin samaan aikaan siivoamaan keittiötä, tuli Indy sinne perässä: "Äiti, jos sä ensin antaisit meidän katsoa ohjelman ja lukisit sen jälkeen iltasadun, ei me kimpoiltais. Sä pääsisit paljon helpommalla, kun tekisit molemmat, kun me ei sitten kitistäis perässä koko ajan."

Terveempää viikkoa kaikille!

Nukahtamista

Kun aina mietin, kuinka paljon lapsessa on perimässään persoonallisuutta ja paljonko on kasvatuksen tulosta, tässä ainakin olen aikalailla vahvasti tuon ensimmäisen kannalla:

Illalla sängyssä...

Indy:

Pyörimistä, hyörimistä, ähinää, puhinaa, pihinää, vääntämistä, kääntelyä, kiertämistä, tuhinaa, pupinaa ja kihinää. Asettelua, järjestelyä, siirtelyä, värkkäämistä ja taittelua.

On neiti isäänsä tullut, on tuo nukkumaanmeno aina ihan hiukkasen haasteellista. Asettautuminen ja rauhoittuminen, siis nukahtaminen kestää äärimmäisen väsyneenäkin vähintään puoli tuntia, monesti tunninkin.

Aina hymyilyttää sitä sivusta seurata. Indyllä on siis jälleen kuumetta (kolmas kerta kolmen viikon sisällä *huoh*) ja saa siksi nukkua äidin ja iskän sängyssä. Meillä siis saa olla aina kipeänä aikuisen vieressä, toinen vanhemmista pääsee siis aikas usein patjalle ;-)

Ape:

Pää tyynyyn, silmät auki rauhallista hengittelyä muutaman minuutin verran (kuinka voikin maata niin pitkään räpäyttämättä silmiään, usein tuntuu jo nukkuvan silmät auki), silmät kiinni ja - unessa. = äitiinsä tullut

Nämä piirteet lienevät perittyjä, koska tietääkseni eivät ole meitä käyneet kovin monesti vakoilemassa öisin ;-D - Tosin, molemmathan ovat kyllä vauvana aika pitkään nukkuneet samassa huoneessa ja usein samassa sängyssäkin... Ehkä pitääkin vielä hetki miettiä, onko se vanhempien kasvatuksen vika, että neidin on niin vaikea nukahtaa ;-D :-D


Kauniita unia kaikille!

Vapaapäivä lasten ehdoilla

Näin se kulkee, torstainen (koko perheen) vapaapäivä lasten ehdoilla:

Aamulla kello on soimassa seitsemältä, jotta varmasti ehtii. Aamupala lapsille ja vaatteet esille, puoli ysin aikaan liikenteeseen.

Lapset päiväkodille, koska päiväkodin väki on menossa Sirkus Finlandiaan ja lapset haluavat tietysti mukaan.

Kaksi tuntia vapaata aikaa aikuisille, joka luonnollisesti kuluu asioita hoitaen kaupungilla.

Lapsia hakemaan lounasaikaan, Indy jo päiväkodin pihalla aloittaa mantransa "mun on nälkä". Suunnataan siis silakkamarkkinoille päiväkodin viereen syömään AIVAN loistavaa lohikeittoa ihanaan isoon purjeveneeseen. Jossa lapset syövät noin viisi lusikallista ja kysyvät sen jälkeen, että koska mennään ostamaan herkkuja :-D

Tällä välillä seuraan on liittynyt perheen äidin armas sisko 2-vuotiaan tyttärensä ja 5kuisen poikansa kanssa, jotta serkus-neidit saavat iltapäivällä leikkiä keskenään.

Kotiin suunnataan siis "onnistuneen" lounaan jälkeen kera neljän lapsen.

Perillä koti on kuin pommin jäljiltä noin puolen tunnin tyttöjen leikkien jäljiltä, siinä sivussa sitten isäntä alkaa valmistaa seuraavaa ruokaa pikkuväelle.

Ja hetken päästä onkin aika lähteä takaisin päiväkodille, Apen varhaiskasvatussuunnitelman tekoon. Herra itse tulee mukaan, Indy jää kotiin serkkutytön kera.

Keskustelu (yllättäen) venähtää puolesta tunnista tuntiin, Ape saa toivomiaan läksyjä ja vanhemmat kuulevat olevansa erinomaisia kasvattajia ja omaavansa erityislaatuisen pojan, jonka miimikon taidot ovat kuulemma aivan poikkeuksellista luokkaa. Äitiä alkaa tietysti hieman itkettääkin, kun on niin ylpeä pojastaan.

Keskustelun jälkeen Ape kaappaa eskari-kirjansa kainaloon ja lähtee iskän kanssa hakemaan päivällä korjattavaksi vietyjä kelloja kultasepänliikkeestä. Äiti suuntaa kotiin päästämään siskonsa pälkähästä.

Puolivälissä kotimatkaa äiti muistaa, että apua, Apella on kaverisynttärit aivan hetken päästä. Soittaa siis isukille ja kehoittaa tulemaan pian kotiin.

Äiti siis suuntaa juoksujalkaa kotiin, kaivaa kaverin lahjan ja kortin esille, aloittaa paketoinnin keräten toisella kädellä Apen juhlavaatteita valmiiksi ja tekstailee toisen kaverin äidin kanssa lasten viemisestä juhlaan.

Kuskaaja-äiti kysyy, ollaanko talossa tämä ilta kotona, jos hänen toinen lapsensa tulee väliajaksi leikkimään Indyn kanssa. Koska sisko on juuri tekemässä lähtöä kotiin, ilmoittaa äiti toiselle, että tietysti tämä käy.

Kun Ape sitten tulee isän kanssa ovesta sisään, istutetaan hänet välittömästi ruokapöytään syömään edes jotakin (muun lapsilauman ruokkimisen systeri on sentään hoitanut vanhempien poissaollessa). Ehtii juuri syödä, vaihtaa vaatteet ja kirjoittaa synttärikortin kun on jo mentävä ulkona odottavan auton kyytiin.

Portilla tehdään siis vaihto, luovutetaan kuusivuotias poika ja saadaan tilalle neljävuotias tyttö.

Kun vieras tyttö saadaan riisuttua ulkovaatteista, alkaa raivokas asunnon raivaus ennen kuskaaja-äidin tuloa. Alle puolessa tunnissa siivotaan wc, imuroidaan, pyyhitään pölyt, tuuletetaan ja siivotaan JÄRJETÖN määrä leluja kolmesta eri huoneesta. Vieras lapsi tosin ehtii kyllä todeta, että "täällä haisee kummalliselta" ja "wc on kyllä vähän liian likainen" :-D :-D

Kun kuskaaja-äiti saapuu, hien tasaannuuttua ehditään istua tunti kahvipöydässä. Onneksi silakkamarkkinoilta on tullut ostettua tiikerikakku ja mustikkapiirakka, on sentään jotain tarjottavaa.

Kun kuskaaja-äiti lähtee hakemaan poikea synttäri-juhlasta, on jo iltapala-aikakin ohitettu. Apen saapuessa lopulta ovesta on jo nukkumaanmeno-aikakin käsillä.

Alkaa siis hyvin tehokas iltatouhujen teko. Tässä kohtaa tosin perheen äiti karkaa puoleksi tunniksi, kiitos rakkaan siskonsa, joka on ilmoittanut hänet puolimaratonille ensi kevääksi. Äidin on siis pakko yrittää jossakin välissä ehtiä lenkillekin.

Kun äiti palaa kotiovesta, kello on jo lähes yhdeksän ja nukkumaanmenoaika ohitettu. Siis äidin hikiset vaatteet putoavat eteisen lattialle ja hän suuntaa iltalaulua rakkaalle tyttärelle laulamaan. Tämän jälkeen tietysti vielä myös iltahalauksia ihanalle pojalle antamaan.

Sitten onkin jo tämän vapaapäivän ainoan "oman ajan" vuoro: venyttely, suihku, hiusten laitto, seuraavan päivän vaatteiden etsiminen (tällä kertaa vain itselle, isäntä vie aamulla lapset myöhemmin) ja nukkumaan meno.

---

Hengästyttääkö ketään muuta koskaan vapaapäivänä? Ja meidän elämämme ei siis oikeasti todellakaan ole edes hektistä, meillähän ei ole mitään harrastuksia eikä muutakaan ylimääräistä elämässä. Miten ihmeessä ne ihmiset pärjäävät, joiden kaikki päivät ovat tällaisia?



- Ja tästäkin huolimatta, mieli on edelleen älyttömän hyvä ja rakastunut, kuten viimeiset pari viikkoa. En suunnittele tulevaisuutta enkä mieti menneisyyttä. Tällä hetkellä nautin vain juuri tästä hetkestä ja tästä päivästä, kerta kaikkiaan mikään ei juuri nyt harmita. En tiedä, mitä mulle on syötetty tai miten mut on huumattu, mutta en valita :-)

Yhtä ihanaa päivää kaikille!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥