Koska olemme sairastaneet tässä viimeiset viisi päivää urakalla, päätös Apen koulumatkasta ei ollut vaikea:
Olen edelleen heikko ja toipilas hirveän kuumetaudin jäljiltä eikä minusta olisi tänä aamuna ollut saattamaan Apea kouluun. Sovimme siis eilen illalla, että hän kulkee matkan ensimmäistä kertaa yksin.
Sinänsähän asiassa ei ole mitään kummallista. Tässä Helsingin keskustassa - ja juuri Apen koulun vieressä - vain riittää pirullisia isojen teiden ylityksiä, siksi olen ollut saattamisen kannalla.
Pari kertaa Ape on kuitenkin jo aiemmin halunnut tulla osan kotimatkaa yksin, kun olemme iltapäivällä Indyn kanssa hypänneet matkalta bussiin, joten aivan vieras reitti ei hänelle ole.
Nyt päädyimme jonkinasteiseen kompromissiin. Hän kulki "tutun" matkan yksin, nappasi sen jälkeen kaverin mukaansa ja menivät yhdessä loppumatkan.
Iltapäivällä sama toisinpäin. Ei mene iltapäiväkerhoon vaan jää taas tutussa kadunkulmassa muun porukan matkasta ja tulee suoraan kotiin.
Pienen pieniä askelia, mutta niin isoja Apelle - ja ehkä vielä isompia äidille. Vaikka lapseeni luotankin täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti